Kasvit eivät voi paeta kylmyyttä ja pimeyttä. Ne eivät myöskään kykene lämmittämään itseään, kuten monet eläimet. Tuon kylmyyden sietoon kasveilla on kuitenkin monia menetelmiä.

Yksivuotiset kasvit kuolevat syksyllä. Ennen talven tuloa ne ovat ehtineet tuottaa siemeniä, joista uudet yksilöt lähtevät keväällä kasvuun. Siemenet ovat rakenteeltaan kestäviä ja ne säilyvät hyvin lumipeitteen alla.

Monilla ruohovartisilla kasveilla maanpäälliset osat kuolevat syksyllä, mutta maan alla olevat maavarret ja juuret säilyvät. Tällaisia kasveja ovat esimerkiksi kielo ja oravanmarja. Kesän aikana ne varastoivat yhteyttämiään sokereita tärkkelyksenä maanalaisiin, talvehtiviin osiinsa.

Kasvuun lähteminen keväällä näiden ravintovarastojen ja valmiiden juurien avulla on paljon nopeampaa kuin siemenistä itävillä yksivuotisilla kasveilla. Kun maavarsi jää maahan talvehtimaan, on kasvupaikka valmiiksi vallattuna seuraavallekin kesälle. Kasveille on siis etua tästä monivuotisuudesta, ja suurin osa metsiemme ruohovartisista kasveista onkin monivuotisia.

Sammalet talvehtivat sellaisenaan, mutta pakkasilla ne eivät pysty yhteyttämään. Koivu on pudottanut lehtensä talveksi. Eräät ruohovartiset kasvit ovat ns. talventörröttäjiä. Männyn neulaset kestävät pakkasta. Kallioimarre on saniainen, jonka lehdet kestävät pakkasta.

Lehtipuut, monet pensaat ja muutamat varpulajit pudottavat lehtensä ennen talven tuloa. Puiset varret kestävät kylmyyttä hyvin, mutta tehokkaaseen yhteyttämiseen sopeutuneet lehdet eivät. Lehtien arvokas lehtivihreä kerätään ennen lehtien putoamista talteen oksien ja varsien sisään. Tällöin lehdissä olevat muut väriaineet tulevat näkyviin, ja lehdet loistavat ennen putoamistaan ruskan väreissä.

Ennen talvea nämä kasvit ovat myös kasvattaneet versoihinsa uusia silmuja, joista uudet versot lehtineen ja kukkineen lähtevät keväällä muodostumaan. Puutuneet, elossa säilyvät varret tuovat näille kasveille etua valokilpailussa, sillä keväällä niiden versot ovat jo valmiiksi ruohovartisia ylempänä.

Lehtipuille, kuten hieskoivulle, kehittyvät syksyllä silmut pudonneiden lehtien tilalle.

Osa kasveista kykenee talvehtimaan kokonaisina siten, että ne eivät edes pudota lehtiään. Sellaisia ovat havupuut, kataja ja osa varvuista, kuten puolukka ja variksenmarja. Nämä kasvit hyötyvät siitä, että niillä on yhteyttämään kykenevät lehdet valmiina heti, kun lämpöä, valoa ja nestemäistä vettä on keväällä saatavilla. Tätä varten niillä ovat pakkasta kestävät lehdet. Monilla kokonaisina talvehtivilla kasveilla lehdet ovat neulasmaiset. Niissä on kestävyyttä lisäävä vahapinta sekä monia jäätymiseltä suojaavia aineita.

Sammalet ja jäkälät ovat elämän historiassa hyvin vanhoja ja monilta osin alkeellisia ryhmiä. Siitä huolimatta ne kestävät kylmää erinomaisesti. Ne talvehtivat kokonaisina ilman, että jäätyminen niitä suuremmin haittaisi.

Monet sammalet ja jäkälien leväosakkaat kykenevät yhteyttämään heti, kun lämpötila nousee nollan yläpuolelle. Ankaria olosuhteita kestävinä niitä löytyy luontomme haastavimmista ympäristöistä, kuten paahteisilta kallioilta ja tunturipaljakoilta.


Palleroporonjäkälä säilyy läpi talven.