24.1 Tšekki: vuoristoja ja alankoja
Yli kymmenen miljoonan asukkaan Tšekin tasavalta syntyi vuonna 1993, kun silloinen Tšekkoslovakia hajosi rauhanomaisesti kahdeksi valtioksi, Tšekiksi ja Slovakiaksi. Tšekin pääkaupungiksi valittiin maan suurin kaupunki Praha, jonka asukasluku on jo ylittänyt 1,2 miljoonan rajan.
Tšekki on sisämaavaltio, mutta sillä on kuitenkin hyvät yhteydet Elbe-joen kautta Pohjanmerelle, Odran kautta Itämerelle sekä Moravan kautta aina Mustallemerelle saakka. Lisäksi rautatieverkosto on hyvin tiheä ja yhdistää Tšekin tehokkaasti muuhun Eurooppaan.

Tšekki ja Slovakia sijaitsevat Keski-Euroopassa monen valtion ympäröimänä.
Pohjoisessa Puolan vastaisella rajalla sijaitseva Sudeettien vuoristo nousee korkeimmillaan 1 602 metriin. Harrachovin pikkukaupunki on kuuluisa mäkihyppypaikastaan Certakista, jossa monet suomalaisetkin ovat hypänneet.
Lännessä Saksan rajan tuntumassa sijaitsevat Erzgebirge ja Böhmerwald. Nämä vuoristot ovat syntyneet maanjäristysten yhteydessä kallioperän lohkojen noustessa ylöspäin.
Tšekin eteläosat ovat pääasiassa alankoa, joka muuttuu Slovakian puolelle mentäessä Tatran ylängöksi.

Tatran ylänköä. Oheisen linkin avulla pääset tutustumaan talvisen Tatra-vuoriston upeisiin näkymiin. Talvinen Tatra