Julius Caesar

Tiesitkö, että samoin kuin sanojen kirjoittaminen, myös numeroiden kirjoittaminen on muuttunut aikojen myötä? Meille tutuimmat ja matematiikankirjassakin opetettavat numerot ovat arabialalaiset numerot. Antiikin roomalaisten käytössä yleistyivät puolestaan niin sanotut roomalaiset numerot. Niitä käytetään yhä arabialaisten numeroiden rinnalla meilläkin. Roomalaiset numerot voit löytää usein vaikkapa kellotaulusta!

Ihan samoin myös ajanlasku on kehittynyt ja muuttunut. Aikaa on mitattu erilaisin jaksoin. Nykyisen ajanlaskumme kalenterin takana on roomalainen keisari Julius Caesar. Keisarin mukaan nimetty juliaaninen kalenteri on saanut vielä pieniä korjauksia ja kulkee siksi nyt nimellä gregoriaaninen kalenteri.

Julius Caesar halusi yhtenäistää aikansa varsin moninaisen ajanlaskusysteemin. Julius Caesarin uuden kalenterin kehitteli tähtitieteilijä Sosigenes. Hän laski jokaiselle kuukaudelle mahdollisimman sopivan pituuden ja maaliskuu, Mars-jumalan mukaan nimetty kuukausi, kohdistettiin uudelleen kevääseen, josta se oli epätarkan kalenterin takia siirtynyt vähitellen pois.

Julius Ceasar oli Rooman valtakunnan johtaja. Hän syntyi noin sata vuotta ennen meidän ajanlaskumme alkua ja kuoli murhattuna alle 60-vuoden iässä. Caesar oli suuri sotilas, sotapäällikkö ja kirjailija. Hänen latinankielisiä ytimekkäitä lausahduksiaan käytetään edelleen puheessa. Esimerkiksi ”Sinäkin, Brutukseni” on sanonta, jolla yhä kuvataan pettymystä toiseen ihmiseen.

Julius Caesarin molemmat nimetkin elävät edelleen länsimaisten ihmisten elämässä. Caesar halusi jättää jälkensä uuteen kalenteriinsa ja nimesi yhden kuukausista omalla nimellään. Heinäkuun nimi on yhä hyvin monella kielellä Juliuksesta johdettu, englanniksi July. Osaatko arvata, mistä hallitsijat ovat saaneet nimityksen keisari?

Haluatko tietää Caesarista lisää?

Lue: Asterix-sarjakuvat!

Katso elokuvia: Kleopatra, elokuva vuodelta 1963. Asterix ja Obelix vastaan Caesar, elokuva vuodelta 1999.

Kiinnostavatko sinua ajanlasku, tähtitiede, kuukausien nimeäminen ja roomalaiset numerot?

Hae tietoa: Julius Caesar, juliaaninen kalenteri, gregoriaaninen kalenteri, roomalaiset numerot, ajanlasku, karkauspäivä.

Selvitä kuka on säveltänyt oopperan Julius Caesarista.