3.4. Äänekosken esiopetuksen toimintakulttuuri

Äänekosken esiopetuksen toimintakulttuuri

Lasten ajatuksia onnistuneesta eskaripäivästä

  • "On kivaa olla eskarissa kun täällä on paljon leikkiaikaa ja tehdään myös niitä tehtäviä tai vaikka rakennetaan mallista ja tehtiin sitä raidallista vettä."
  • " Kivointa on leikkiminen parhaan kaverin kanssa ja on saatu käydä koululuokissa vierailulla."
  •  "On hyvä päivä, kun saa pelata jalkapalloa ja ulkona olla pyörivissä hyrrissä pyörimässä, ja kun saa keinua, tai heitellä koululaisten Nerf-tikkoja."
  • " Urheilupäivä ja hassuttelupäivät on parhaat ja kun on nähty avaruutta."
  • "Jos on kivaa ja hauskaa, ja leikit onnistuu kavereitten kanssa, on kiva olla ystävä toiselle, eikä satuta toista."
  • "Kun kaikki otetaan mukaan leikkiin."

Huoltajien ajatuksia onnistuneesta eskaripäivästä

  • "Onnistunut esiopetuspäivä on mielestäni sellainen, että lapsi on oppinut jotain uutta, on innoissaan siitä ja tulee hyvillä mielin kotiin kertomaan päivästään ja kaikesta mitä on oppinut päivän aikana. Ja se, että on ollut mieleistä puuhaa eskarissa ja haluaa niiden asioiden opettelua vielä omasta tahdostaan kotonakin jatkaa, niin se kertoo mielestäni siitä, että on onnistuttu."
  • "Iloinen lapsi, joka innoissaan menossa eskariin. Lapsi kertoilee kotona päivän kuulumisia. Innostava, kannustava, ryhmäyttävä henkilökunta - lasten turvallisuuden tunne."



Esiopetuksen hyvä toimintakulttuuri sisältää keskustelua, vuorovaikutusta sekä toiminnallista oppimista, joka tukee kuulluksi tulemista. Myönteinen ja kannustava ilmapiiri edistää lapsen kasvua ja oppimista. Jokainen lapsi huomioidaan ainutlaatuisena yksilönä. Tavoitteena on jatkuvasti seurata erilaisin dokumentoinnin keinoin, toteutuuko lapsen osallisuus esiopetuksen arjessa.


Jokaisessa yksikössä tehdään esiopetuksen lukuvuosisuunnitelma. Lukuvuosisuunnitelmiin voidaan tehdä yksikkökohtaisia painotuksia. Äänekosken esiopetusta ohjaavat myös paikalliset liikunta- ja kulttuurisuunnitelmat, suunnitelma lasten suojaamiseksi kiusaamiselta, väkivallalta, häirinnältä ja syrjinnältä. 

Johtamisella on iso merkitys toimintakulttuurin kehittämisessä. Esiopetuksen esihenkilöitä tuetaan johtamistehtävässä esim. varhaiskasvatuksen pedagogisessa työryhmässä, Pedatiimissä, kehittämisfoorumeissa 4 x vuodessa sekä toimipaikkojen johtoryhmissä ja erilaisissa koulutuksissa.

Henkilöstön ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen ovat osa laadukasta esiopetusta. Äänekoskella koulutetaan esiopetuksen henkilöstöä Lapset puheeksi -menetelmäosaajiksi . Lisäksi käytössä on ryhmän varhaiskasvatussuunnitelma -lomake tiimien työn suunnitteluun ja yhteisten sopimusten pohjaksi. Sen avulla ryhmän toimintaa ja tavoitteita arvioidaan pitkin toimintakautta. Työvälineinä ovat myös työpaikkakokoukset yksilö- ja tiimikohtaiset kehityskeskustelut, erilaisiin ajankohtaisiin teemoihin liittyvät pedagogiset kahvilat, mentorointi, osallistavat vanhempainillat sekä palaute lapsilta ja huoltajilta.

Esiopetuksessa hyödynnetään monipuolisia oppimisympäristöjä (mm. metsä, luonto, kirjastot, puistot, urheilukentät ja liikuntatilat), ja lapselle annetaan mahdollisuus osallistua oman oppimisympäristönsä suunnitteluun ja rakentamiseen. Lapsen ideoiden ja tuotoksien tulee näkyä esiopetusympäristöissä.
Hyvä oppimisympäristö mahdollistaa kiireettömän leikin, tutkimisen, kokeilun ja itsenäisen oppimisen. Oppimateriaalien ja lelujen tulee olla vapaasti lapsen käytettävissä. Materiaalien ja lelujen vaihtaminen rikastuttaa lapsen leikkiä ja oppimista. Leluja voidaan vaihtaa eri ryhmien kesken.

Huoltajan kanssa tehtävä yhteistyö ja luottamuksellinen kasvatusyhteistyö luovat turvallisen pohjan lapsen esiopetukselle. Huoltajalla on lapsestaan arvokasta kokemusta ja tietoa, jota otetaan huomioon esiopetusta järjestettäessä. Yhteistyötä tehdään myös varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kanssa. Tavoitteena on lapsen eheä opinpolku varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta perusopetukseen. Esiopetuksen ja koulun aloitusvaiheissa pyritään huomioimaan, että siirtymät olisivat lapselle ja perheelle mahdollisimman joustavia.

Esi- ja perusopetuksen välillä tehdään yhteistyötä koko lukuvuoden ajan. Yhteistyön muodot ja ajankohdat suunnitellaan toimijoiden kesken. Muotoja ovat esim. joustava esi- ja alkuopetus, kummiluokkatoiminta sekä muu arjen yhteistyö.

Huoltajien kanssa tehtävää yhteistyötä arvioidaan asiakaspalautteiden, esiopetuksen oppimissuunnitelmakeskustelujen sekä arjessa tapahtuvien kohtaamiten avulla. Tiimi arvoi omaa toimintaansa tiimipalavereissa sekä ryhmän varhaiskasvatussuunnitelmassa. Monialaista yhteistyötä arvioidaan Kuntouksen polku palavereissa sekä opiskeluhuoltotyöryhmässä.

Linkki:

Varhaiskasvatuspalvelut


Esi- ja alkuopetuksen nivelvaiheen yhteistyö Äänekoskella

Esi- ja perusopetuksen välillä tehdään yhteistyötä koko lukuvuoden ajan. Yhteistyötä kuvataan kunkin esiopetusyksikön ja koulun lukuvuosisuunnitelmassa. Sen muodot ja ajankohdat suunnitellaan toimijoiden kesken. Yhteistyömuotoja ovat esim. kummiluokkatoiminta, joustavat järjestelyt ja ryhmittelyt esi- ja alkuopetusluokkien kesken sekä muu arjen yhteistyö.

Esi- ja alkuopettaajien tapaamiset toteutetaan aluekohtaisesti. Vapaamuotoinen palautekeskustelu järjestetään edellisen vuoden esiopettajien ja syksyn uusien ensimmäisten luokkien opettajien kesken. Tilaisuuden järjestämisestä vastaavat pääsääntöisesti kiertävät varhaiskasvatuksena erityisopettajat.

Marraskuu
-
Pohdintaa monialaisen työryhmän arvioinnin tarpeessa olevista koulutulokkaista (kiertävät varhaiskasvatuksen erityisopettajat, kasvun ja oppimisen toimialan koordinaattori).


- Kartoitus erityistä tukea tarvitsevista lapsista yhteistyössä koulun erityisopetuksen kanssa (koskee esioppilaita ja tarvittaessa varhaiskasvatuksen lapsia). (kiertävät varhaiskasvatuksen erityisopettajat, kasvun ja oppimisen toimialan koordinaattori).

Tammikuu
Monialaiset palaverit esioppilaista (huoltajat ym. lapsen kanssa työskentelevät mukana).

Helmikuu
Tiedonsiirto esiopetuksesta kouluun; koulun erityisopettajat vierailevat esiopetuspaikoissa.

Toukokuu
- Tarvittaessa tiedonsiirtopalaverit yksittäisten esioppilaiden kohdalla.