Oppilaan velvollisuudet

OPPILAAN VELVOLLISUUDET

Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. (Perusopetuslaki 35§)

Oppilailta edellytetään asiallista, hyvien käytöstapojen mukaista kielenkäyttöä ja käytöstä. Opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön (Perusopetuslaki 29§)

Koulukiusaamista ei sallita missään muodossa ja sen esiintymistä pyritään ennalta ehkäisemään. Mahdollisen kiusaamisen lopettaminen edellyttää yhteydenpitoa koulun ja kodin välillä sekä tapausten välitöntä julkituomista.

Kaikissa ongelmatilanteissa tulee kääntyä opettajien, rehtorin ja/tai koulun muun henkilökunnan puoleen.

Oppilas on korvausvelvollinen tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttamansa vahingon osalta, olipa hän minkä ikäinen tahansa.