Liikunnan tärkeys

Liikunta on tärkeää etenkin lapsille ja nuorille esimerkiksi lapsen luuston ja motoristen taitojen kehittymisen kannalta. Liikunta auttaa myös kehittymään kestävämmäksi sekä taitavammaksi.

Riittävä liikkuminen voi auttaa myös stressiin sekä edistää mielenterveyttä.
Liikunta esimerkiksi joukkueessa tai omassa lempi lajissa avaa myös mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin.
Nuorten toivotaan liikkuvan noin 1,5h päivässä monipuolisesti. Suosituksen mukaan sykettä nostavan ja hengästyttävää sekä lihaksia kuormittavaa liikuntaa tulisi kertyä noin kolme kertaa viikossa.