Lievestuoreenjärvi

Lievestuoreen järvi

Lievestuoreen järvi on reilun 40 neliökilometrin kokoinen järvi Laukassa. Rautalammin reittivesien varrella. Sahinjoki laskee sen pohjoispäästä Kuusveteen. Hohonjoki tuo vettä eteläpäässä Lapinjärven valuma-alueelta.

Järven virtaussuunta on poikkeuksellisesti etelästä pohjoiseen johtuen pohjan syvästä kalliomuodosta. Tästä todistaa mm. ns. Hyyppään syvänne (noin 70 m), joka on tämän alueen syvimpiä kohtia (Suomen sisävesien syvin kohta (95,3 m) sijaitsee Ristinselällä Toivakan kunnassa Rappukallion edustalla Päijänteessä).

Järven eteläpäässä on Lievestuoreen kylä. Järven länsirannalla on Hyyppään vuori. Hyyppään vuori on luonnonmaisema alueena tunnettu matkailu kohde.

Lievestuoreen kylä on tunnettu entisestä sellutehtaasta ja Lievestuoreen Liisa -laulusta.. Lievestuoreen järven ekologinen tila on parantunut niin paljon, että se on luokiteltu hyväksi. Siellä on myös rikas kalakanta.

Kartta. Lievestuoreenjärvi ja mittaus-alueemme

Kuva 1. Oppilaita toukokuussa 2016 ns. tehtaan altailla luontoretkellä

Kuva 2. Taustalla Hyyppään vuori