I. 3. Löytöretkelle monimuotoiseen maailmaan: EUROOPPA

Opiskelu, sisällöt ja arviointi

Jakson aikana opiskellaan:
  • Oppilas tutustuu Euroopan kasvillisuus- ja ilmastovyöhykkeisiin sekä sen alueisiin.
  • Oppilas hahmottaa ajankohtaisten uutisten avulla Euroopan luonnonympäristöä ja ihmisen toimintaa.

  • Hän osaa tulkita ilmastodiagrammeja ja teemakarttoja.


Opiskelu toteutetaan seuraavan matkatoimistonjohtajan ohjeen mukaan:

"Olette matkatoimiston työntekijjätiimi ja olette saanneet tehtäväksi suunnitella kiertomatkan Eurooppaan. Matkalla tulee vierailla neljässä eri valtiossa. Oppaassa tulee olla matkailunähtävyyksien ja päiväohjelmien lisäksi taustatietoja valtioista ja Euroopasta yleensä. Matkaopas tehdään powerpointtiin ja tulostetaan sekä esitetään sieltä. Tehkää työ o365 5-6 luokkien Eurooppajakson matkaoppaat- kansioon."



Oppitunnit
tehdään matkaopasta ja jakson aikana tuotetaan yhdet uutiset ja sää, jotka esitetään / näytetään (jos video) muille (Ulkomaan uutisia Euroopasta, Euroopan sää). Uutiset ladataan tänne.

Kotona
opiskellaan jakson kappaleet ja tehdään kotitehtävät oman tason mukaisesti.

Kerran viikossa kotona tai koulussa
Jokaisesta viikosta jokainen tekee wilmaitsearvion



Jaksoarvio:

Arviointikeskustelu, jossa käydään jakson osa-alueet läpi:

  • Tavoitemittari, omataso, itsearviot (wilma)
  • Kotitehtävät
  • Karttakoe
  • Matkaopas (vertaisarvio, tuotos)



Karttakoe (löydät ja nimeät)

- Euroopan rajat: Välimeri, Gibraltarin salmi, Atlantti, Jäämeri, Ural- vuoret, Kaspianmeri, Kaukasus- vuoret, Mustameri, Bosporin- salmi

- Valtiot: Saksa, Italia, Espanja, Itävalta, Sveitsi, Iso-Britannia, Venäjä, Kreikka
- Kaupungit: Rooma, Berliini, Lontoo, Pariisi, Moskova, Madrid, Ateena, Bern, Wien
- Joet: Rein, Tonava, Seine
- Järvi: Laatokka
- Vuoristot: Alpit, Pyreneet, Apenniinit

+ ILMANSUUNNAT 

- Opiskelu koulun karttakirjoista, oppikirjoista, netin kartoista. Pyydä tarvittaessa apua!

Aloitus

Johdatus aiheeseen, kerrataan ilmansuunnat ja maanosat, tehtävän anto ja ryhmiin jakaantuminen. Matkaoppaan tekemisen aloittaminen.

- Euroopan kartta jokaiselle ryhmälle
- Merkitkää siihen maat ja paikat, joissa käydään
- Miettikää matkan teema: lapsiperhe, johonkin harrastukseen liittyvä, historiaan liittyvä, interrail, lento-, auto-, polkupyörä- moottoripyörämatka jne. 
- Tehkää työnjako

- Läksynä miettiä oma tavoitetaso.






Viimeinen tunti karttakoe

Karttakoe (löydät ja nimeät)

- Euroopan rajat: Välimeri, Gibraltarin salmi, Atlantti, Jäämeri, Ural- vuoret, Kaspianmeri, Kaukasus- vuoret, Mustameri, Bosporin- salmi

- Valtiot: Saksa, Italia, Espanja, Itävalta, Sveitsi, Iso-Britannia, Venäjä, Kreikka
- Kaupungit: Rooma, Berliini, Lontoo, Pariisi, Moskova, Madrid, Ateena, Bern, Wien
- Joet: Rein, Tonava, Seine
- Järvi: Laatokka
- Vuoristot: Alpit, Pyreneet, Apenniinit

- Opiskelu koulun karttakirjoista, oppikirjoista, netin kartoista. Pyydä tarvittaessa apua!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä