Sitouttava kouluyhteisötyö-hanke

Hankkeen kuvaus

Sitouttava kouluyhteisötyö-hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön hanke, jossa kehitetään valtakunnallista toimintamallia koulupoissaolojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi. Toimintamallia kehitetään yhdessä kuntien sekä koulujen kanssa. Pilottien myötä kehitetty toimintamalli vakiinnutetaan sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. 

Tällä hetkellä, syksyllä 2022, eletään hankkeen toista toimintakautta. Pilotteihin osallistuu perusopetuksen 5.–9. vuosiluokkien oppilaita ja koulujen henkilökuntaa. Pilotointi tapahtuu Kuopiossa Neulamäen ja Puijonsarven kouluissa sekä Nilsiän yhtenäiskoulussa.  

Sitouttavalla kouluyhteisötyöllä tuetaan oppilaiden kiinnittymistä kouluun luoden myönteistä koulukulttuuria ja tätä kautta kouluhyvinvointia. Lisäksi tunnistetaan ja autetaan oppilaita, joilla on haasteita säännöllisessä koulunkäynnissä ja vahvistetaan perustaitojen saavuttamista sekä oppimistuloksia. 

Hanketoiminnan tarkoituksena on  

  • kehittää sitouttavaa kouluyhteisötyötä mahdollistavia hallinnollisia, rakenteellisia ja pedagogisia ratkaisuja kunnan opetustoimessa.   
  • kehittää nykyisiä sekä löytää uusia kouluyhteisöön kiinnittymistä tukevia käytänteitä osana opetusta sekä yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintaa.  
  • kehittää ja kokeilla poissaolojen seurannan, riskien tunnistamisen, syiden selvittämisen ja varhaiseen puuttumisen keinoja. 
  • tukea poissaolojen vaikutuksia lieventäviä ja korjaavia pedagogisia toimintatapoja sekä kohdennettuja ja intensiivisiä poissaoloihin puuttumisen käytänteitä yhteistyössä kotien kanssa. 
  • kehittää joustavia ja nopeita palveluihin ohjautumisen prosesseja sekä toimenpiteiden koordinaatiota oppilaiden, kotien ja monialaisen verkoston kanssa. 

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa hankkeen toimintaa koordinoimalla ja avustamalla hankkeita mm. koulutusmateriaalein. Työn alla on muun muassa kouluyhteisötyöntekijöiden/-valmentajien käsikirja sekä valtakunnallinen poissaoloihin puuttumisen malli. Koulutuksen arviointikeskus Karvi arvioi pilottihankkeiden toteutusta ja vaikuttavuutta.  

Hankkeen pilotointivaiheessa Neulamäen ja Puijonsarven kouluissa työskentelee kaksi kouluyhteisötyöntekijää. Kouluyhteisötyöntekijät työskentelevät hankkeen tavoitteiden edistämiseksi yhteistyössä koulun henkilökunnan kanssa. He työskentelevät aktiivisesti oppilaiden kanssa yksilö- ja ryhmätyöskentelyn keinoin sekä muun muassa ryhmäyttämistunteja ohjaten. Neulamäessä toimii kouluyhteisötyöntekijä Lotta Turunen ja Puijonsarvessa Riia Iivarinen. Molempien työntekijöiden yhteystiedot löytyvät kouluhenkilökunnan yhteystiedoista. 

Lisätietoa hankkeesta löytyy ministeriön nettisivulta https://minedu.fi/sitouttava-kouluyhteisotyo . 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä