Neulamäen koulu

Koulu sijaitsee Neulamäen kaupunginosan palvelukeskuksessa

Erinomaisten ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksien äärellä viiden kilometrin päässä Kuopion torilta. Yhtenäiskoulu toimii yhdessä rakennuksessa. Päiväkodin esiopetusryhmä toimii koulun tiloissa. Esikoulun, alakoulun ja yläkoulun oppilaat ovat luontevassa kanssakäymisessä keskenään päivittäin. Monet tilaisuudet ja koulun tapahtumat toteutetaan yhteisesti kaikille luokka-asteille.

Lukuvuonna 2026-2027 oppilaita Neulamäen koulussa luokilla 1-9 on yhteensä 474: 1.-6.-luokkalaisia on 211 ja 7.-9.-luokkalaisia 249. Valmistavassa opetuksessa lukuvuoden alussa oppilaita 14, mutta oppilaiden määrä vaihtelee suuresti lukuvuoden aikana.

Alakoulun puolella on 12 yleisopetuksen luokkaa ja erityisluokka 1-6. Yläkoulun puolella on 11 yleisopetuksen luokkaa ja erityisluokka 7-9. Koulussamme toimii myös yksi perusopetukseen valmistavan vaiheen opetuksen ryhmä.

Koulun hyvin varusteltu piha, urheilukentät ja lähimetsä tarjoavat mahdollisuuden monipuoliseen liikkuvaan välituntitoimintaan. Koulumme sijainti Neulamäen lähiön keskellä helpottaa yhteistyötä esimerkiksi seurakunnan, nuoriso- ja vapaa-ajantoimen sekä lähikirjaston kanssa.
Neulamäkeen on helppo tulla jalan, pyörällä ja julkisilla kulkuvälineillä. Linjat 4 ja 8 liikennöivät aivan koulun vierestä.

Esikoulun, alaluokkien ja yläluokkien oppilaat ja henkilökunta ovat luontevassa kanssakäymisessä keskenään päivittäin. Neulamäen koulun henkilökunta työskentelee joustavasti sekä ala- että yläluokilla kulloisenkin tarpeen mukaan. Neulamäen koulu ja lähellä Särkiniemen alueella sijaitseva Särkiniemen koulu ovat hallinnollisesti yhden rehtorin johtamia.

Neulamäen koulun ja Särkiniemen koulun rehtorina toimii Martti Kettunen. Neulamäen koulun apulaisjohtajana toimii Sirpa Kaarlela ja Särkiniemen koulun apulaisjohtajana Eija Rautiainen.


Tapahtumakalenteri

Uuden tapahtuman luominen

Sulje

Olet luomassa tapahtumaa menneisyyteen.

Täytä vaaditut kentät.

Varoitus

Menetät kaikki syöttämäsi tiedot, jos suljet ikkunan

Viikko 36

31 August 2026 Thursday
1 September 2026 Thursday
2 September 2026 Thursday
3 September 2026 Thursday
4 September 2026 Thursday
5 September 2026 Thursday
6 September 2026 Thursday

Viikko 37

7 September 2026 Thursday
8 September 2026 Thursday
9 September 2026 Thursday
10 September 2026 Thursday
11 September 2026 Thursday
12 September 2026 Thursday
13 September 2026 Thursday

Viikko 38

14 September 2026 Thursday
15 September 2026 Thursday
16 September 2026 Thursday
17 September 2026 Thursday
18 September 2026 Thursday
19 September 2026 Thursday
20 September 2026 Thursday

Viikko 39

21 September 2026 Thursday
22 September 2026 Thursday
23 September 2026 Thursday
24 September 2026 Thursday
25 September 2026 Thursday
26 September 2026 Thursday
27 September 2026 Thursday

Viikko 40

28 September 2026 Thursday
29 September 2026 Thursday
30 September 2026 Thursday
1 October 2026 Thursday
2 October 2026 Thursday
3 October 2026 Thursday
4 October 2026 Thursday
Ilmoittautuminen avoinna
Ilmoittautuminen alkaa myöhemmin
Ilmoittautuminen tehty
Ilmoittautuminen ei ole avoinna