Toiminta lukuvuonna 2020-2021

Toteutunut toiminta

Retket:  

  • 3.9.2020 7A-luokka teki opintoretken Riuttalan talomuseoon, jossa tutustuttiin maataloon elämään ennen vanhaan ja Kansselintilalle Airakselassa, jossa he  tutustuivat nykyaikaiseen lihakarjatilaan. Esittelijöinä maatalousyrittäjät Markku ja Päivi Ropponen. 
  • 7.9. 2020 7B-luokka teki myös opintoretken Riuttalan talomuseoon,  ja sen jälkeen vierailtiin Venäläisten maitotilalla (Haapamäentie 10, Karttula), jossa tutustuttiin nykyaikaiseen maatilaan ja maidon tuotantoon. Esittelijänä maatalousyrittäjä Johanna Venäläinen. 
  • 8.9.2020 7C-luokka teki myös opintoretken Riuttalan talomuseoon, ja sen jälkeen vierailtiin Jääskelän tilalla (Jääskeläntie 121, Karttula), jossa perehdyttiin nykyaikaiseen maatilaan ja maidon tuotantoon. Esittelijänä maatalousyrittäjä Satu Jääskeläinen. 
  • 10.12. Joulukuusenhakuretki Toivalaan Savon ammattiopistolle. Mukana oli rehtorin lisäksi neljä oppilasta yhdeksänneltä luokalta. Nuotion ääressä Aaro Seppänen kertoi omasta yrittäjyydestään metsuriopintojen aikana ja Inga Korhonen
    esitteli Kuopion 4H:n yrittäjäkursseja ja lopuksi oli lyhyt Savon ammattiopiston koulutusesittely. 
  • 18.3. retki Siilin myllylle. 8. luokan kotitalouden valinnaisryhmä ja kotitalouden opettaja Saara Miilunpohja tutustuivat Siilin myllyn toimintaan.
  • Perjantaina 21.5. 5ABC-luokat olivat opintoretkellä kahdella eri maitotilalla. 5A-luokka tutustui Moonmilk Oy:n maitotilaan ja 5BC-luokka Jääskelän maitotilaan.Tutustumiskäyntien jälkeen oppilaat ja mukana olevat aikuiset söivät eväät ja paistoivat makkarat Autuaanlammen kodalla. Opintoretki oli osa Biotalouden mahdollisuudet ja luova yrittäjyys -hanketta. Opintoretki oli oikein onnistunut ja mieluinen oppilaille ja mukana olleille aikuisille.
  • Toukokuussa kolmasluokkalaiset retkeilivät Vuorilammin maastossa; Kirsi Vartia oli mukana kertomassa luonnon yrteistä.

Henkilökunnan koulutukset 

  • 7.10.2020 Valmennuspäivä pilottikoulujen opettajille. Päivään osallistuivat Helena Pehkonen, Anne Silvennoinen, Marja Vertanen ja Ella Väyrynen. 
Vierailijat:
  • 2.11. HaKa - metsurivierailu 9.-luokan yrittäjyyskurssilla
  • 11.11. 2020 koulussamme vieraili biotalousalan yrittäjiä Niina Mäntyniemen johdolla: 
    • aamutunneilla maatalousyrittäjä Simo Räty kertoi 9. luokan oppilaille omasta biotalousalan yritystoiminnastaan: maatilasta ja metsän- sekä ympäristönhoidosta.
    • Aikataulu:
      • klo 8-9 9C
      • klo 9-10 9B
      • klo 10-11 9A
    • Iltapäivän tunneilla 8. luiokkalaisten yrittäjävieraina olivat Janne Kankkunen ja Rami Mikkonen. Janne Kankkunen eistteli yrityksen BIOSO4 toimintaa. Yritys kehittää uusia vedenpuhdistusmenetelmiä. Rami Mikkonen kertoi yrityksestään WHF Adventures, joka järjestää mm. kalastukseen ja metsästykseen liittyviä eräretkiä. 
    • Aikataulu:
      • klo 12-13 8B
      • klo 13-14 8A
  • 22.4 torstaina 9.-luokkalaiset tutustuivat Ponsseen Juha Vidgrenin pitämällä luennolla. Luento kuunneltiin omissa luokissa Teamsin välityksellä.
  • 28.4. keskiviikkona 9A-luokka tutustui Spinnova Oy -yritykseen. Tämäkin luento kuunneltiin Teamsin välityksellä. Luennon piti Reetta Hassinen Spinnova Oy:stä.

Muu toiminta:
  •  7.- 9.12 koulumme 1.-2. - luokkalaiset tekivät näyttäviä joulukukka-asetelmia. Irja Heikkinen Heikkisen puutarhalta toimitti kukat ja oli mukana ohjaamassa oppilaita. Oppilaat toivat kotoaan kukkaruukkuja, käytöstä poistettuja astioita ja koreja, joihin he tekivät asetelmat. Tämä puuha on nähtävissä Maaseutuammattiin ry:n joulukalenterissaluukussa 11:

    https://fb.watch/2p-z0vlqla/.

  • 3. luokan oppilaat laittoivat kädet multaan ja kasvattavat itse ruokaa. Tässäkin projektissa on mukana Maa- ja kotitalousnaiset ja sieltä Kirsi Vartia. Projekti alkoi taimien kylvämisellä perjantaina 26.3.2021
  • Myös 7. luokan oppilaat tutustuivat ruoan kasvatukseen Kirsi Vartian opastamina kotitaloústunneilla,
  • Huhtikuun 8. päivä 8. luokan valinnaisen kotitalouden oppilaat ja heidän opettajansa Saara Miilunpohja pääsivät Anu ja Aatu Laitisen maatilalle (Happosenahontie 112, Hiltulanlahti) leipomaan ruisleipää, tutustumaan leipäperinteeseen ja ruisleivän hinnoitteluun sekä kuulemaan maatilan historiasta. Mukana myös Anja Miettinen ja Riitta Ahtiainen Vehmasmäen maa- ja kotitalousseurasta ja Marja Niskanen Itä-Suomen maa- ja kotitalousnaisista.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä