Koulun toimenpiteet

Koulun toiminna arviointi tapahtuu lukuvuonna 2017 - 2018 CAF-arviointimenetelmällä kevätlukukaudella Johtaminen -osion arvioinnilla sekä koulukohtaisten painotusten, Oppilaan osallisuus ja kuulluksi tuleminen sekä kodin ja koulun yhteityön kehittäminen, arvioinnilla. Lisäksi arvioimme oppiaineiden välisen yhteistyön ja oppilasrvioinnin menetelmien kehittymistä sekä koulun toimenpiteiden vaikuttavuutta TVT-taitotasovaatimusten avautumisessa ja saavuttamisessa. Oppilaskunnan laatimasta ja toteuttamasta kyselystä saadaan tietoa koulukiusaamisesta, luokkien työrauhasta ja oppilaiden kouluviihtyvyyteen liittyvistä toiveista koulun johtamisen ja arkipäivän toiminnan käyttöön sekä yhteisöllisen oppilashuollon käyttöön.

Kaupungin toimesta järjestetään oppilaiden, opettajien ja rehtoreiden tieto- ja viestintätekniikan taitojen osaamiskartoitus lukuvuoden aikana.

Maaninkajärven koulun lukuvuoden toiminnan arviointi pyritään järjestämään toiminnallisesti oppilaita, huoltajia ja henkilökuntaa osallistavalla tavalla kevätlukukauden lopulla, varsinkin jos kaupunkikohtaista toimintakyselyä ei järjestetä.