Tuomaast kuus Kynttilää,
Kynttiläst kolme Mattii,
Matist neljä Maariaa,
Maariast viis Vappuu,
Vapust pual kolmatta Eerikkii,
Eerikist viikko Urpaanukseen,
Urpaanuksest yks Juhannuksee,
Juhannuksest neljä Jaakkoo,
Jaakost viis Perttii,
Pertist viis Mikkoo,
Mikost viis Pyhämiässee,
Pyhämiässest seittemän jouluu.

Suomalaisen pyhimysuskon ensimmäisinä vuosisatoina tietyn pyhimyksen nimen valitseminen lapselle muodosti lapsen ja häntä jatkossa vaaroilta ja vaikeuksilta varjelevan pyhimyksen välille erityisen siteen. Nimestä päättäminen oli tärkeää, sillä nimipyhimyksen onnistunut valinta saattoi tuoda arvaamatonta hyötyä; nimi saattoi olla enne jo satojen vuosien takaisessa Suomessa.

Nimipäiväkalenterissa pyhimysten kaimat juhlivat lähes aina nimikkopyhimyksensä dies nataliksena, kuolinpäivänä [henkilön kuolinpäivää pidettiin pyhimyksen syntymäpäivänä], jolloin pyhää naista tai miestä on erityisesti kunnioitettu. Näin modernin suomalaisen ja ajanlaskun alussa kuolleen marttyyripyhimyksen välillä on näkymätön yhteys. Kiihkeimmän pyhimysuskon aikaan keskiajalla moni lapsi sai nimensä syntymäpäiväänsä lähellä olevan pyhimyksen mukaan. Kenties tunnetuin esimerkki on Martin Luther, joka syntyi pyhän Martinuksen päivän aattona 1483. – –

Kasteessa annettavat nimet seurailivat menneinä vuosisatoina kulloistakin muotia aivan yhtä innokkaasti kuin nykyisin. Keskiajan lopussa Suomessa muodikkaimmat miehennimet näyttävät olleen Olavi, Juhani, Pekka, Heikki ja Lauri – ja muoti vastasi täysin paikallisesti kunnioitetuimpien pyhimysten luetteloa. Samalla nimet olivat täysin kansainvälisiä ja ymmärrettäviä kaikkialla, päätyivät niiden kantajat sitten asioissaan Turun hiippakunnasta Tukholmaan, pyhiinvaelluksellaan Roomaan tai kauppatoimissaan Lyypekkiin.

Useimmat perinteiset ja kotimaisen kuuloiset etunimet ovat lainaa keskiajalla Suomeen saapuneilta pyhiltä naisilta ja miehiltä. Pirkko, Janne, Olli, Liisa, Tuomas, Yrjö, Antti, Ville, Jaakko ja moni muu liittyvät suoraan vuosisataiseen pyhimystraditioon, puhumattakaan Annasta, Katariinasta, Johanneksesta tai Erkistä. Samoin etunimistä johdettujen suku- ja paikannimien – kuten Jaakkola, Ollila tai Marttila – yhteys pyhiin on suora. – –

Nykysuomalaisten nimet paljastavat, että tavallisen kuolevaisen ja pyhimyksen välille nimen kautta solmittu side on kestänyt reformaation, kalenterin muutokset ja yhteiskunnan modernisoitumisen. Naisten kaikkien aikojen suosituimmat etunimet – Maria, Helena, Anneli, Johanna ja Kaarina – kertovat kaikki kuulujen pyhimysten suojan tiedostamattomasta tai tahallisesta tavoittelusta: mukaan mahtuvat Kristuksen äiti, kristitty roomalainen keisarinna, neitsyt Marian äiti, pyhän Johanneksen sisarnimi ja pyhä Katariina Aleksandrialainen.

Miesten nimissä turvaudutaan yhtä lailla pyhimyksiin. Kautta aikojen yleisimmät Juhani ja Johannes viittaavat Johannes Kastajaan, Kristuksen lempiopetuslapseen ja lukemattomiin Johannes-nimisiin pyhimyksiin. Seuraavaksi pidetyimmät Olavi, Antero ja Tapani kaiuttavat Norjan 1000-luvun pyhimyskuninkaan, apostoli Andreaan ja ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen kunniaa modernissa Suomessa.

Tuomas Heikkilä & Liisa Suvikumpu: Pyhimyksiä ja paanukattoja. Kulttuuriretkiä Suomen kirkkoihin