Lukio

Lukioon sopivat pelit

eOpo -Miten pääsen haluamaani ammattiin?
"Mihin ammattiin minun lukio- opinnoillani?" -osio on kehitetty yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen valintaperusteiden pohjalta. Siinä on otettu huomioon vain ylioppilaskirjoitusten arvosanoista saatavat lisäpisteet ja näissä painotettavat aineet, eikä siis alan pääsykokeessa ja opinnoissa mahdollisesti tarvittavia oppiaineita. Tarvittavat oppiaineet – haku on käytössä vain korkeamman asteen koulutusta vaativille ammateille, ei peruskoulun jälkeen suoritettaville ammattitutkinnoille. Ohjelmassa esiintyvät opintopolut eivät välttämättä ole ainoita mahdollisia keinoja edetä valitsemaasi ammattiin.

Kasvu yrittäjyyteen -pelit

Me Tycoon
Pelaaja pääsee suunnittelemaan pelihahmonsa elämäntaivalta, koulutusta, kiinnostuksen kohteita ja uravalintoja. Englanninkielisen pelin tavoitteena on saada nuori kiinnostumaan erilaisista uravaihtoehdoista ja työpaikoista, ehkä myös jostain työstä jota ei ole aikaisemmin edes harkinnut. Pelissä uravaihtoehtoja esitellään englanninkielisten videoiden avulla, joissa työtä tekevä kertoo omista kokemuksistaan.

MedMyst
Amerikkalanen peli, jossa pääsee rabiestutkijaksi laborantin, eläinlääkärin tai epidemiologin roolissa. Ohjaa tieteellisen tutkimuksen tekemiseen, eri tutkimusmenetelmiin ja tutustuttaa näihin ammatteihin. Vaatii pelaajalta englannin kielen taitoa, mutta peli antaa valmiita vaihtoehtoja, joista valitaan oikeat vastaukset, joten peli opastaa pelaajaa eteenpäin myös yrityksen ja erehdyksen kautta. Sanasto tulee nopeasti tutuksi.

Power of Research
Power of Research on netistä ladattava ilmainen peli, jossa pääset kokeilemaan lääkärin ja tutkijan ammattia käytännössä. Se ei vaadi lääketieteellistä eikä biologista pätevyyttä, vaan peli opastaa sinua työssäsi eteenpäin. Peliä voi pelata englanniksi, saksaksi tai ranskaksi.

Cool science careers
In Profession Pathfinder, you are matched to one of the careers on the website based on your answers to career interest questions.
In Imagine Yourself, you can select five different career fields and virtually try out activities typical for these careers.
Get the facts about jobs and education and read interviews with real scientists in Zoom In.
Vote for your favorite career inMy Science Career Pick.
In Ask A Scientist, you can find answers to common questions about science careers and submit your own questions.

CSI: The Experience
If you were to become a CSI, in which area would you specialize?
DNA testing? Toxicology? Firearms? Entomology? Blood spatter analysis? Questioned documents?
What characteristics do Crime Scene Investigators need to be successful?
What skills will be important ?
To find out more about how to become a CSI, visit http://www.forensicsciencesfoundation.org

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä