Yhdessä liikkuen ja lukien epulle Palokassa 2020-2021
Jyväskylän vanhempainfoorumi ja Palokan Ilo
YHDESSÄ KASVAEN JA OPPIEN
Yhdessä liikkuen ja lukien epulle –toimintaa Palokan alueen kouluille (Jokela, Keski-Palokka, Mannila, Savulahti)
Mitä? Liikutaan ja puuhaillaan koko luokkaa kiinnostavia asioita kerran viikossa tai sopimuksen mukaan yhdessä koululla ja lähiympäristössä. Tutustutaan toisiimme heti alussa ja luodaan yhteiset YLLE-säännöt. Suunnitellaan toimintaa yhdessä koko lukuvuodeksi hyödyntäen luokan omaa osaamista. Liikunnan ohella vahvistamme kaikkia arjessa ja luokkayhteisössä tarvittavia taitoja. Opimme tuntemaan koulumaailmaa laaja-alaisesti.
Kenelle? Mukaan toimintaan kutsumme kaikki luokan perheet, luokanopettajan, muuta koulun henkilöstöä ja oppilashuoltoa sekä vierailijoita tarpeen mukaan aihepiireittäin.
Miksi? Liikunta ja yhdessä oleminen tukee hyvinvointia ja terveyttä. Toistemme tunteminen luo turvallisen kasvu- ja oppimisympäristön, jossa ketään ei kiusata tai jätetä yksin. Säännöllinen yhdessäolo helpottaa kouluarjen asioihin tutustumista sekä oman lapsen kasvun ja oppimisen tukemista yhdessä koulun ja oppilashuollon kanssa. Saamme tukea vertaisiltamme, muilta perheiltä, arjen avuksi.
Lukuvuoden aikana tulevia teemoja:
• Koulu alkaa –tervetuloa (myös ruotsiksi ja englanniksi Suomen Vanhempainliiton sivulla) https://vanhempainliitto.fi/wp-content/uploads/2018/08/Koulu-alkaa-tervetuloa.pdf
• tutustuminen, ”oman kouluajan muistelua”
• suunnitellaan YLLE-toimintaa lukuvuodeksi sekä tehdään meidän omat säännöt
• koululaisen ja perheen hyvinvointia tukeva arki – mitä se on? Uni, ravinto, liikunta, leikki
• kodin ja koulun yhteistyö, vanhempaintoiminta (perehdytys)
• koulukiusaaminen - kiusaamisen suhteen 0-toleranssi
• mediakasvatus ja digihyvinvointi https://mediakasvatus.fi/materiaali/opas-tasapainoiseen-digiarkeen/
• yhteisvanhemmuus (Rönkä, Malinen)
• koulun oppilashuolto
• vanhemmuuden tuki, perhekeskusverkosto
• Lapset puheeksi –menetelmä
• vanhemmuustaidot, tunne- ja vuorovaikutustaidot
• harrastaminen
• Kukaan ei ole älykäs yksin (Katri Saarikivi)
• Lapsen ja nuoren terve kehitys ja kehitykselliset haasteet (Valteri, Tuomo Aro, neuropsykologi tmv.)
Katso lisää teemoja täältä: https://peda.net/jyvaskyla/vanhempainfoorumi/ylet https://peda.net/jyvaskyla/vanhempainfoorumi/ylet/teemoja