Muistio Pj&sihteeriklubin etätapaamisesta 14.5.2020

Etätapaamisessa oli mukana:

Kymmenen koulua: Janakka, Puistokatu, Halssila, Keltinmäki, Huhtasuo, Kilpinen, Kuokkala, Mankola, Palokka, Vaajakoski

Jyväskylän kaupungilta Seppo Huhtiniemi, Minna Kuutti, Anne Heino, Tanja Räty

Jyväskylän vanhempainfoorumin hallitus Kari Tanninen, Eeva-Liisa Tilkanen, Minna Kunnari, Riikka Happonen ja Heljä Viikki sekä Tuula Jormakka

Yhteenveto illasta:
Ilta rakentui Opetushallituksen Olli-Pekka Heinosen blogin teemoihin liittyen sekä kaupungin tekemän poikkeusajan kyselyn ympärille. Lähiopetuksen kaksi viikkoa ennen kesälomaa ovat tärkeitä sillan rakentajia tulevaisuutta ja syksyä ajatellen. On tärkeää kohdata lapset tunnetasolla ja varmistaa, että kaikki on hyvin, niin oppiminen kuin muukin hyvinvointi.

Jyväskylän kaupunki on kartoittamassa toukokuun aikana sähköisellä lomakkeella jokaisen oppilaan tilanteen ja näin saadaan yhteenvetona selville myös luokan, koulun ja koko kaupungin tilanne. Illan aikana esitettiin toive, että koska lapset ovat juuri olleet vanhempiensa tukemana etäopetuksessa kaksi kuukautta, tulisi muutama kysymys esittää myös vanhemmille - heillähän on juuri nyt paljon tietoa lapsen etäajan hyvinvoinnista. Ja koska vanhemmat ovat olleet merkittävän kuormituksen alla etäopetuksesta ja koronasta johtuen, tulisi myös perheen kokonaistilanne kysyä jollain muotoa. Kysymyksellä varmistettaisiin perheen kokonaistilanne ja kopin saisi jokin ammattitaho, joka voisi tarttua perheen pieneenkin signaaliin avuntarpeesta. Illassa esitettiin myös toive, että kouluilla oppilashuollon henkilöstö tapaisi luokat näiden kahden viikon aikana ja "kuulisi ja valaisi toivoa ja uskoa lapsiin" omaa ammattitaitoaan käyttäen.

Yhteisesti illassa todettiin, että etäopetusaikana koti ja koulu ovat kasvaneet yhdessä yhteistyöhön ihan uudella tavalla - molempien ymmärrys toisistaan ja toistensa tärkeydestä on tullut konkreettiseksi. Hyvinvoinnin varmistamisessa koulun yhteisöllisellä oppilashuollolla, jossa vanhempien kuuluu olla tiiviisti mukana, on tärkeä merkitys. Digitaitojen loikka koko kouluyhteisölle (oppilaat, opettajat, vanhemmat) on selkeä! Etäajasta kiitos kuuluu niin kouluille kuin kodeillekin, ja erityisesti lapsille ja nuorille!

Illan esitykset:

Minna Kuutti
toi iltaan kaupungin perusopetuspalvelujen terveiset sekä kertoi kaupungin tasolla kouluun paluun "turvatoimista": https://www.jyvaskyla.fi/uutinen/2020-05-13_erityisjarjestelyilla-turvallinen-paluu-lahiopetukseen-jyvaskylan-kouluissa

Tanja Räty esitteli koko kaupungin tulokset Poikkeusajan opetusjärjestelyt -kyselystä sekä kertoi kaupungin sivuilta löytyvän vastauksia kyselyssä esitettyihin kysymyksiin ( https://www.jyvaskyla.fi/opetus/perusopetus-jyvaskylassa/jyvaskylan-koulujen-varautuminen-koronavirukseen/yleisimmat-kysytyt ). Tulokset kokonaisuudessaan tulevat sivuille myöhemmin. Yhteenvetona tuloksista voisi sanoa seuraavaa:

Kyselyyn vastattiin tasaisesti joka luokka-asteelta ja suurin osa vastaajista (3827 kpl) oli etäopetuksen huoltajia.

Etäopetuksessa lapset käyttivät (tavallisin laite ensin): älypuhelin, kannettava, tabletti (51%), pöytäkone.

Opettajan ja/tai ohjaajan yhteyttä oppilaaseen pidettiin sopivana 85 % mielestä, liian harvoin 14 % ja jopa liian usein 1 %.

Oppilaan työmäärää piti sopivana 81 %, liian suurena 14 % ja liian vähäisenä 5 %.

Etäopetuksessa toimivaa oli ollut mm. työskentelyrauha, itseohjautuvuus ja oma vastuunotto, videoyhteys oppilaisiin sekä digitaitojen (TVT) haltuunotto.

Haastavaa oli ollut kirjavat käytännöt ja useat kanavat, perinteisemmän/opettajajohtoisen opetuksen vähäisyys, tekniset ongelmat, viestinnän onnistuminen kodin ja koulun välillä sekä tuen tarpeisiin vastaaminen etänä.

Päivärytmin oli saanut pidettyä säännöllisenä 90 % perheistä, 7 % oli haasteita ja 3 % ei osannut sanoa.

Kysymykseen "Kuinka koulut ja opetuspalvelut ovat mielestäsi onnistuneet poikkeusolojen aikaisessa tiedottamisessa" vastattiin seuraavasti: hyvin 71 %, kohtalaisesti 26 % ja huonosti 3 %.

"Onko koulusta saanut riittävästi tukea tehtävistä suoriutumiseen?" vastattiin: kyllä 73 %, ei 13 %, ei osaa sanoa 14 %.

Huoltajien riittävää tiedon saantia lapsen opiskelun sujumisesta etäaikana arivoitiin seuraavasti: kyllä 74 % ja ei 26 %.

Anne Heino, oppimisen tuen asiantuntija, kertoi oppimisen ja koulunkäynnin tuesta sekä toukokuun aikana tehtävästä oppilaskohtaisesta kartoituksesta (koko esitys ohessa). Lapsen oppiminen ja hyvinvointi taataan kodin ja koulun yhteistyöllä ja yhteisellä ymmärryksellä.

Seppo Huhtiniemi kertoi oppilashuollosta: https://www.jyvaskyla.fi/uutinen/2020-05-08_oppilashuollon-ja-kouluterveyden-palvelut-kouluilla-1452020-alkaen

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä