1. Saippuan tekoa, ohje kirjan kappaleessa. Voit lisätä halutessasi elintarvikeväriä. 

Sekoittelun aikana kuunnellaan kappale.

Saippuan historiaa

Saippuan arvellaan olevan jopa 5000 vuotta vanha keksintö! Kukaan ei tiedä varmaksi miten ensimmäiset saippuat tulivat keksityiksi, mutta n. 3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua käyttivät muinaiset sumerilaiset tuhkan ”lietettä” raa’an villan puhdistamiseen ennen kankaan värjäämistä. Emäksinen tuhkaliete oli puhdistavaa, koska se reagoi kankaassa olleen rasvan kanssa ja muuttui saippuaksi. Sumerilaiset huomasivat pian, että mitä enemmän rasvaa, sen parempi puhdistavuus ja keittelivätkin pian rasvoja tuhkalietteessä ennen aineen käyttämistä puhdistukseen.

Ensimmäinen tunnettu saippuaresepti on kirjoitettu babylonialaisten nuolenpääkirjoituksella ja se sisälsi eläinrasvaa, tuhkaa ja vettä. Sitä käytettiin astioiden ja tekstiilien puhdistamisessa, eikä niinkään hygieniatuotteena.

Kuuluisin vanha saippuaresepti on Alepponsaippua jota oli valmistettu Syyrian Aleppossa tuhansia vuosia sekoittamalla laakeripuunöljyä, oliiviöljyä ja soodaa, ja samalla reseptillä sitä valmistetaan vielä tänäkin päivänä.

Saippuan valmistus Suomessa:

Pari sataa vuotta sitten saippuaa keitettiin kodeissa itse. Saippuaa keitettiin keväällä tai syksyllä teurastuksen aikaan. Teuraseläimistä otettiin "kaikki talteen". Ne osat, joista ei muuhun ollut, suolia, luita, jänteitä ja rasvaa, keitettiin vedessä. Rasva nousi keittopadan pinnalle ja se otettiin talteen saippuan valmistusta varten. Tarvittava emäs eli lipeä saatiin koivuntuhkasta, joka sisältää paljon kalsiumkarbonaattia. Myöhemmin käytettiin lipeäkiveä ja lipeätabletteja, joita saatiin kaupasta. Vielä 1950-luvulla saippuaa keitettiin maaseudulla. Kun kotiteurastukset loppuivat, loppui myös saippuan keitto. Kaupan "hienosaippuaa" käytettiin kasvojen pesuun, mutta pyykit ja kädet saatettiin pestä omalla saippualla. Lapset opetettiin pienestä pitäen varomaan lipeätabletteja, mutta itse saippuankeitossa lapset olivat apuna.

Rasvaa ja lipeää keitettiin useita tunteja hiljaisella tulella, yleensä ulkona, kodan tai saunan padassa. Keiton loppuvaiheessa seokseen lisättiin suolaa. Pinnalle nousi jopa kymmenen sentin paksuinen saippuakerros. Ylin kerros oli parasta vaalean harmahtavaa saippuaa, seuraava ruskeampaa pyykkisaippuaa. Talteen otettiin vielä nestemäisempi suopa, jota käytettiin huonompien vaatteiden pesuun, ja hyytymätön live, joka sopi pyykinkeittoon. Vanhemmat ihmiset muistelevatkin, että tällöin valkoiset lakanat olivat valkoisia, kun ne oli lipeässä keitetty. Saippuakerrokset leikattiin narua käyttäen tai veitsellä ja kuivatettiin syksymmällä tuvan orsilla ja kesällä ulkona.