5) 1970-luku

1970-luvun musiikki-ilmiöitä

Tällä sivulle on koottu joitakin suomalaisen populaarimusiikin musiikin ilmiöitä 1970-luvulta.

---

Äänitteiden myynti

Musiikkiäänitteitä myytiin 1970-luvulla huikeita määriä! Jotain äänitteiden suosiosta kertovat seuraavat myyntiluvut: vuonna 1970 noin 1 400 000 myytyä äänitettä, tätä seuraavana vuonna jo 2 000 000 MUTTA vuosikymmenen puolivälissä luku oli jo 5 000 000!

Myyntilukuja selittää se, että perinteisten LP-levyjen rinnalle oli nyt tullut uusi, näppärän kokoinen C-kasetti. Paitsi, että kasetteina myytiin valmiita äänitteitä, niitä myytiin myös tyhjänä: nyt pystyi siis äänittämään musiikkia kasetille myös itse, suoraan radiosta. Kasettinauhuri alkoi löytyä yhä useammasta kodista. (Open lisäys: pikkuhiljaa C-kasettisoitin alkoi löytyä myös yhä useammista autoista, mikä mahdollisti lempimusiikin kuuntelun myös automatkoilla!)


Finnhits-kokoelmat, Fazer ja Love Records

Tunnettu musiikin julkaisija tuohon aikaan oli Fazer. Se julkaisi mm. Finnhits-kokoelmia, joihin nimensä mukaisesti oli koottu ajan suosittuja ja tunnettuja kappaleita. Kokoelmilla oli paljon ulkomaisia, suomeksi käännettyjä kappaleita ajan suosittujen artistien esittämänä.

Love Records oli levy-yhtiö, joka halusi julkaista sellaista musiikkia, jota muut levy-yhtiöt eivät halunneet julkaista. Tällaisia musiikin tyylejä olivat tuohon aikaan esim. jazz, lastenlaulut, vasemmistolaisen laululiikkeen musiikki ja progressiivinen rock.

Love Recordsin suurimmat myyntimenestykset löytyivät kuitenkin suomirockin puolelta. Esimerkiksi Hector, Dave Lindholm, Juice Leskinen, Freeman, Leevi and the Leavings ja monet, monet muut saivat äänensä kuuluville Love Recordsin kautta.

Äänitemarkkinoilla oli myös muita pienempiä ja isompiakin levy-yhtiöitä jakamassa pottia, koska kysyntää oli paljon.

---

Musiikki-ilmiöitä

Vanha kunnon 1950-luvun rock`n`roll -musiikki teki maailmalla comebackin. Vaikka tyyli ei Suomessa ollut aiemmin ollut kovin suosittua, nyt se osui juuri oikeaan saumaan: englanniksi esiintyvä bändi Hurriganes nousi suosioon juuri tuolloin. Myös suomenkielinen rock`n`roll meni hyvin kaupaksi - tästä esimerkkinä Rauli Badding Somerjoki. Pääset tästä kuuntelemaan Hurriganesin legendaarista biisiä "Get on": https://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/03/22/hurriganes-get

Rouhea ja räyhäävä punk-rock saapui Suomeen Britanniasta. Suomalaista punkkia edustivat tuohon aikaan bändit Pelle Miljoona, Problemsin?, Ratsia, Se ja Maukka Perusjätkä. Yle on koostanut laajan artikkelin punk-ilmiöstä Suomessa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/06/23/punk-kotoutui-suomeen-peloista-ja-pahastuksesta-huolimatta

Myös "diskoteekit" vakiinnuttivat paikkansa Suomessa 1970-luvulla! Diskoja oli ollut jo 1960-luvulla, mutta 1970-luvulla tiskijukat pyörittivät levyjä jo hyvinkin ammattimaisesti. Klipin Åke Blomqvistin legendaarisesta diskotanssivideosta löydät täältä: https://areena.yle.fi/1-50324249 (noin kohdasta 03:30 alkaen).

Rockin SM-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1970. Samana vuonna pidettiin myös ensimmäiset kertaa festivaali Turun Ruisrock. 




(lähteet: "C-kasetin, Finnhitsien ja Love Recordsin vuosikymmen", pomus.net sivustolle kirjoittanut Jake Nyman)