Luin artikkelin Mummo pannuhuoneessa ja muita tarinoita tulevaisuuden koulusta (Rautiainen, Kostiainen, Silander, Jääskelä & Klemola), jossa käsiteltiin suomalaisen peruskoulun nykytilaa ja pohdittiin sen tulevaisuutta. Artikkeli oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Näin kasvatusalan opiskelijana olen itsekin pohdiskellut samoja kysymyksiä mitä lukijalle artikkelissa esitettiin. Onko nykyiseen koulumaailmaan vahvasti sisältyvä opettajajohtoisuus ja oppilaille valmiiksi räätälöidyt oppimiskokonaisuudet ajanhermoilla olevia tai edes toimivia keinoja saada oppilaat oppimaan? Tapahtuuko oppimista todella?

Vaikuttaa melko selvältä, että oppilaat harvoin kokevat erityisen mielekkääksi tai motivoivaksi näiden aikuisten heille osoittamien aiheiden opiskelun, jotka eivät välttämättä juuri lainkaan edes linkity koulun ulkopuolisen elämän tarpeisiin. Voiko koulu enää tulevaisuudessa toimia näin? Esimerkiksi työelämä kokee jatkuvia muutoksia ajassa, jolloin digitalisoituminen valtaa jatkuvasti enemmän alaa. Onko enää tarvetta muistaa ulkoa kaikkea sitä "nippelitietoa", jota koulussa yhä sinnikkäästi opetetaan, vaikka älylaitteillamme saamme valtavat määrät tietoa yhdellä napin painalluksella?

Kuten artikkelissa sanottiin, koulumme kehitystä olisi syytä miettiä myös pidemmällä aikavälillä, eikä vain muutaman vuoden päähän sijoittuvalla katsauksella. Näin emme olisi niin sidottuja nykyiseen tapaan ajatella ja toimia, vaan voisimme miettiä mikä on oikeasti tärkeää ja mihin suuntaan haluaisimme koulun kehittyvän.