Luin tulevaisuuden koulun aihepiiristä mummo pannuhuoneessa -jutun.
Näkökulma siitä, että koulun aloittavan lapsen into ja oppimishalu muuttuu muutamassa vuodessa helposti tylsistymiseksi ja oppimishaluttomuudeksi oli heti jutun alussa herättelevä. On totta, että koulussa ei nykyään anneta hirveästi tilaa lapsen omille mielenkiinnon kohteille, vaan asioita opetetaan liiaksi kaikille samalla tavalla ja opettajan ehdoilla. Lapsen oman kiinnostuksen hyödyntämisen lisääminen opetuskäytössä olisi varmasti suotavaa. Lapset hakisivat tietoa hanakasi itseään kiinnostavasta asiasta. Lisäksi lapsen oma sisäinen motivaatio ja innokkuus parantaisi oppimistuloksia varmasti, mikäli ne saataisiin valjastettua tarkoituksen mukaisesti oppimiskäyttöön. Mielestäni kuulostaa myös järkevältä, että oppilaat itse saisivat vaikuttaa opetettaviin asioihin ja näin pääsisivät itsekin muodostamaan paremman käsityksen opeteltavasta asiasta.

Idea vapaaehtoisten vanhusten mukanaolosta koulumaailmassa tuntuu suorastaan nerokkaalta, ainakin näin äkkiä ajateltuna. Tällainen toiminta hyödyttäisi varmasti molempia osapuolia: vanhukset saisivat kaipaamaansa sosiaalista elämää ja kontaktia lapsiin ja nuoriin, ja koululaiset saisivat avautua ja jutella rehellisesti jollekin joka ei kuulu koulun henkilökuntaan. Vapaaehtoiset vanhukset olisivat luonnollisesti halukkaita olemaan tekemisissä lasten ja nuorten kanssa, ja kouluikäiset ruukaavat monesti kunnioittaa vanhuksia, niin voisi kuvitella että yhteistyö olisi antoisaa ja sujuvaa. Tällaisen toiminnan luulisi ainakin välillisesti myös helpottavan opettajan hommia.