Luin Ylen jutun (27.6.2011) Ruotsissa avatusta esikoulusta. Lähtökohtaisesti on mielestäni hyvä, että halutaan vähentää sukupuolisia stereotypioita. Ne elävät ihmisten mukana, niin pitkään kuin niitä toistetaan ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Miksi lasten pitäisi leikkiä vain tietynlaisilla leluilla, koska on tyttö tai poika? Miksi heidän pitäisi käyttäytyä tietyllä tavalla, vain koska ovat tyttöjä tai poikia? Hyvä ajatuksia herättävä pointti oli myös se, että lelujen väreihin on kiinnitetty huomiota: miten usein mielletäänkään sininen poikien ja punainen tyttöjen väriksi, vaikkei sillä mielestäni ole yhtään mitään väliä!

Mutta asiassa on toinen kääntöpuoli, miksi pitää mennä taas toiseen äärilaitaan... Emme voi poistaa esimerkiksi tyttöjen ja poikien fyysisiä ominaisuuksia tai siis niiden eroja. Pojat ovat yleensä nopeampia, vahvempia, leikkivät useimmiten fyysisempiä leikkejä kuin tytöt. Eivät tietenkään aina, mutta keskimääräisesti ajateltuna. Miksi ero pitäisi kokonaan poistaa, että puhutaan vain ystävistä (ei tytöistä/pojista). Ei tietenkään ne termit itsessään stereotypioi, vaan ihmiset ja heidän tarkoittamat yhteydet. Samoin hen-sanan käyttö menee mielestäni jo yli. Toisaalta eihän suomenkielessäkään tehdä eroa hän-sanassa, kumpaa sukupuolta tarkoitetaan, mutta ruotsinkielessä tuo ero on...

Suvaitsevaisuuskasvatus on todella toivottua ja on hienoa, että esikoulussa käytetään materiaaleja, jotka sisältää monenlaisia perheitä, vähemmistöjä ja erilaisia ihmisiä. Tehdään kaikista ns. normaalia heti pienestä pitäen ja näinhän sen kuuluisi ollakin. Hyvä tietysti on, jos esikoulussa olisi mahdollisimman heterogeeninen oppilaskunta, jolloin opit menisivät "normaalina" perille myös ystävien taustojen kautta.

Hyvää siis on ja ajattelemisen aihetta tuo tällainen "uudistus" (vaikka aikaa onkin jo kulunut), mutta tietyt seikat vie tuon mielestäni jo yli. Kun uudistuksia tehdään, pala kerrallaan -asenne on paikallaan. Tällöin myös vastarintaa syntyy maltillisemmin.