Luin Eija Kauppisen artikkelin Vuorovaikutuksesta voimaa, jossa pohdittiin opettajan työtä ja kouluopetusta tunteiden ja vuorovaikutuksen näkökulmasta. Kirjoittaja oli haastatellut väitöskirjaansa varten kahdeksaa yläasteen matematiikan ja musiikin opettajaa, ja teksti pohjautui näihin pohdintoihin ja havaintoihin.

Artikkelissa pohdittiin esimerkiksi opettajan roolia auttajana ja innostajana sekä oppilaiden pelkojen poistajana. Opettajat haluavat auttaa oppilaita elämässä eteenpäin, ja opettava oppiaine nähdään enemmänkin kasvatustyön välineenä kuin itse oppiaineeseen sisältyvien taitojen opettamisena. Opettajien kertomuksien mukaan oppilaiden kiinnostus ja innostus oppiainetta kohtaan heräävät yleensä onnistumisen kokemuksien myötä. Mielestäni olisikin tärkeää mahdollistaa kaikille oppilaille onnistumisen oppimiskokemuksia, riippumatta oppilaan sen hetkisestä taitotasosta. Oleellista olisi, että opettaja omaisi tietynlaista pelisilmää ja osaisi tarjota jokaiselle sopivan haastavia ja innostavia tehtäviä.

Kauppinen pohti kirjoituksessaan myös pedagogisen rakkauden käsitettä, johon nähdään kuuluvan välittäminen, huolenpito ja oppilaan tukeminen. Opettajien kertomusten mukaan nämä liittyvät vahvasti opettajan työnkuvaan. Samassa yhteydessä tuotiin esille myös aidon kohtaamisen merkitys opetustyössä. Esimerkiksi brasilialaisen kasvatusfilosofi Paulo Freiren (2005) mukaan kasvatussuhteessa aidon kohtaamisen lähtökohtana ovat rakkaus ja kunnioitus, mutta molemmilla osapuolilla tulisi olla tasavertainen mahdollisuus osallistua keskusteluun halutessaan. Kuitenkin vielä tänäkin päivänä koulun kasvatustyössä vallitsevat hyvin opettajakeskeiset metodit. Mielestäni olisikin tärkeää, ettei opettajan ja oppilaan välillä vallitsevaa valtasuhdeasemaa turhaa korostettaisi. Opettajalla tietysti on jonkinlainen auktoriteettiasema suhteessa oppilaaseen, mutta mielestäni olisi aika panostaa tasavertaisemman keskustelukulttuurin mahdollistumiseen kouluympäristössä. Näin oppilaat luultavasti kokisivat tulevansa paremmin nähdyksi ja kuulluksi ja heillä olisi mahdollisuus omien kiinnostuksien kohteidensa pohjalta myös vaikuttaa opetukseen. Uskoisin tällöin myös oppilaiden motivoituneisuuden kouluoppimista kohtaan kasvavan.