Ihmisenä koulussa

Luin Uusikylän (2006) teoksesta Hyvä, paha opettaja kappaleen Turvallinen koulu. Uusikylä korostaa, kuinka tänä päivänä tyypillistä on hypätä tehokkuusajatteluun ennen perustarpeiden tyydyttämistä. Perustarpeiden, kuten turvallisuuden, rakkauden ja hyväksymisen tarpeiden tyydyttämisen varaan voimme vasta rakentaa tehokkuutta. Hyvänä esimerkkinä pidän myös Uusikylän esiintuomaa turvallisuutta – Mitä on turvallisuus? Emotionaalista turvallisuutta vai metallinpaljastimia? Metallinpaljastimiin (tehokkuus) emme voi hypätä (eikä toivottavasti tarvitsekaan) ennen kuin olemme tyydyttäneet emotionaalisen turvallisuuden (perustarve) koulussamme – koululaisen pitää pystyä ajattelemaan ja toimimaan peloitta tulla kiusatuksi, uskaltaa osoittaa aitoja tunteitaan sekä uskaltaa yrittää sellaistakin, missä luulee olevansa huono. 1990-luvulla uusliberalistisen koulutusmallin rantautuessa Suomeenkin, tehokkuus- ja kilpailuajattelu oli ymmärrettävää. Koulut olivat tasa-arvoisia, tulokset erinomaisia. Mielestäni tänä päivänä tehokkuusajattelua tapahtuu kuitenkin perustarpeiden kustannuksella, myös Suomessa, mikä on erittäin huolestuttavaa.

Uusikylä kirjoittaa osuvasti: ”Lasten mielenterveyttä ei saa tuhota asettamalla heitä alttiiksi jatkuvasti saavutuksia vertailevalle koulujärjestelmälle, joka murentaa itsetuntoa ja tuottaa monille epätoivoa.” Olen samaa mieltä, sillä tragedioita ympäri maailman, myös Suomessa, on tapahtunut 2000-luvulla jo liikaa. Uusikylän mukaan kaikille koulumurhille yhteinen tekijä on ollut, ettei koulutappajat ole tunteneet yhtään aikuista, joka varauksettomasti hyväksyisi heidät, antaisi turvaa ja rakkautta. Opettajan tuleekin miettiä, onko hänen ensisijainen tavoitteensa tehokkuus, vai ymmärtääkö hän, että tehokas opiskelu on mahdollista vain, jos oppilaan perustarpeet on ensin tyydytetty. Koululla on paljon vastuuta, mutta kasvattaaksemme täysipanoisia, omilla jaloillaan seisovia, itseensä ja toisiinsa uskovia yksilöitä, on koulun lisättävä yhteistyötä vanhempien kanssa. Opettajan ja vanhempien on vedettävä köyttä samaan suuntaan ja tajuttava, että jokainen lapsi on hyvä sellaisenaan. Ettei kiire ja kilpailu, jota he ehkä kokevat, ole välttämättä lapselle millään tasolla hyväksi.

Uusikylää siteeraten: ”Hyvä koulu on kiireetön. Ahkeraksi pitää oppia, mutta ahkeruus ei ole sama asia, kuin maaninen suorittamisen pakko, joka tappaa luovuuden ja oma-aloitteisuuden.”

Teoksesta Uusikylä, K. 2006. Hyvä, paha opettaja. Turvallinen koulu. Hki/Jkl: Minerva, 2006 Gummerus Kirjapaino.