Tutustuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laatimaan artikkeliin lasten ja nuorten vaikuttamis-mahdollisuuksista. Näkyykö koulujemme arjessa se, että lapset ja nuoret ovat oman elämänsä asiantuntijoita? Maamme lainsäädäntö velvoittaa lasten ja nuorten osallisuuteen. Onko suomalainen peruskoulu siitä huolimatta demokraattinen? Kenellä oikeasti on päätösvalta?

KTKP030 opintojaksolla olin harjoittelussa 1.-2. luokkalaisten pienryhmässä. Viikon aikana oppilailta selvitettiin, mihin asioihin he haluaisivat päästä vaikuttaman koulun ja kunnan toiminnassa. Lapsilta muun muassa kysyttiin heidän tyytyväisyyttään käytettyihin opetusmenetelmiin, ilmapiiriin koulussa sekä leikki- ja harrastusmahdollisuuksiin kunnassa. Selvityksen tarkoituksena oli antaa lapsille vaikuttamismahdollisuuksia itseään koskevaan päätöksentekoon niin koulussa kuin lähiympäristössään sekä nostaa lasten ääni paremmin kuuluviin. Lapset vaikuttivat olevan niin hämmästyneitä kysymyksistä, ettei asioihin vaikuttaminen selvästikään kuulunut arjen normeihin. Luokan 6–8-vuotiaat lapset toivoivat, että voisivat päättää enemmän opetuksen sisällöstä ja siitä, miten asioita heille opetetaan. Myös lukemassani artikkelissa todetaan, että kouluikäiset kaipaavat erityisesti mahdollisuutta osallistua koulutyön ja kouluyhteisön kehittämiseen. Annetaanko heille mahdollisuus kehittää koulua?

Nykykoulussa opettajan tehtävänä ei ole enää luokan työskentelyn johtaminen. Opettajan tulisi antaa oppilaille mahdollisuus osallistua enemmän. Silloin lapset oppisivat kuuntelemaan toinen toisiaan ja esittämään perusteltuja mielipiteitä. Samalla kasvaisi myös ymmärrys ja arvostus toisten mielipiteitä kohtaan. Osallistavan toiminnan mahdollistamiseksi opettajan on annettava esimerkki omalla toiminnallaan ja otettava jokainen oppilas huomioon kokonaisuutena. Se vaatii opettajalta aitoa kiinnostusta oppilaisiin ja heidän elämismaailmaansa. Opettajalla on oltava oppilasta ja hänen persoonaansa kunnioittava työote. On muistettava, että koulu ja opettajat ovat oppilaita varten.