Luin Sakari Suutarisen artikkelin, jossa kuvataan kattavasti suomalaisen politiikan ja kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien historiaa. Artikkelissa on myös vertailtu suomalaisen koulun kansalaiskasvatuksen määrää muihin maihin ja pohdittu syitä sen vähäiselle määrälle.
Artikkeli toi mieleen oman peruskouluajan. Itselleni historia ja yhteiskuntaoppi olivat melko epämieluisia aineita. En ollut vähääkään kiinnostunut politiikasta ja suomen historiallisista kehityspoluista. Nyt jälkeenpäin tuon ajan muisteleminen herättää kysymyksen, miksi minua olisikaan kiinnostanut politiikka, kun ei tuon ikäisenä kuitenkaan pystynyt vaikuttamaan mihinkään? Ajattelin, miksi ottaisin edes selvää politiikasta, eihän se minua koske.
Tämä on mielestäni hälyyttävää. Lapsille ja nuorille pitäisi antaa vaikutusmahdollisuuksia, niin sanotaan laissakin. Lapset ovat oman "alansa" asiantuntijoita, joten juurikin heitä pitäisi kuulla päätöksenteossa.
Toisaalta aloin pohtimaan, kuinka tulevana opettajana saada opetukseen politiikkaa kuitenkaan tuomalla liiaksi esiin omaa kantaansa ja vaikuttamalla liikaa vaikutteille hyvinkin alttiisiin lapsiin ja nuoriin. Tämä opettajien politiikan "pelko" on ollut osaltaan vaikuttamassa kansalaiskasvatuksen määrän väheneiseen.