Ennakkotehtävä 2 (24.9.) Mitä annettavaa Kirwan ajattelulla on mielestäsi suomalaiselle koululle ja/tai yhteiskunnalle?

Tärkein pointti Wilsonin puheessa liittyi mielestäni rohkeuteen. Lapsista ja nuorista tulisi kasvattaa rohkeita ihmisiä; yhteiskunnan jäseniä, jotka uskaltavat kokeilla uutta ja heittäytyä. Virheiden tekemisen pelosta tulisi myös päästä. Virheitä sattuu!
Toinen noston arvoinen asia oli, että tietokoneista ja tekniikasta ei saisi tulla riippuvaiseksi. Suomalaisessa koulussa tekniikka vain lisääntyy koko ajan, mutta kaikkea ne eivät saa korvata.

Kommentit

Epäonnistuminen ei haittaa! Sadut ja tarinat yhdistävät sukupolvia ja yhteiset projektit yhdessä perheen kanssa opettavat lapsia ja ehkäisevät syrjäytymistä. Iloitaan naapurin onnistumisesta! Kukaan ei pärjää yksin, jaetaan asiat toisten kanssa ja voidaan paremmin niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sosiaalisten taitojen oppiminen; kannustetaan nuoria tutustumaan uusiin ihmisiin ja uusiin kulttuureihin.

Juuri näin, virheiden tekeminen ei ole kamalaa. Kiinnostavia asioita voi oppia, kun pitää silmät ja korvat auki ja katselee maailmaa uteliaasti. Kannattaa olla rohkea ja uskaltaa heittäytyä uusiin kokemuksiin. Toisten apua kannattaa ottaa vastaan ja yksin ei kannata rämpiä, yhdessä tässä yhteistä tulevaisuutta rakennetaan. Tutustutaan siis toisiimme!

Kaikki samassa veneessä toisiinsa tutustuen, toisiaan tukien, toisiaan kannustaen ja rohkaisten. Jakamisen taito. Iloitaan toisten puolesta ja jaetaan sitä, mitä meillä on. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Aikuisten tulisi oppia ja omaksua lapsilta: lapsilla on kyky keskittyä täysillä sekä olla häpeämättä ja kadehtimatta sekä ottaa muut huomioon, asioita joihin aikuiset eivät aina kykene. Näitä lasten hyviä ominaisuuksia tulisi tukea myös koulussa esimerkiksi hyvällä ilmapiirillä luokassa. Opettajan tulisi toimia esimerkkinä parhaan kykynsä mukaan. Kirwan sanoin: "yksin ei pärjää"! Toimitaan siis yhdessä ja opetetaan yhteistä toimintaa myös lapsille.

Inhimillisempi suhtautuminen virheiden tekemiseen toisi kouluun ja työelämään varmasti paljon. Kaikki tekee virheitä, turha niitä on murehtia liikaa. Positiivisella ilmapiirillä olisi varmasti myös vaikutusta koulussa ja työssä menestymiseen.

Itsekkyys ja kateus ovat tämän päivän yhteiskunnan pahimpia vitsauksia. Yksilöllisyyden vaatimuksen korostuminen on johtanut korostuneen oman parhaan tavoitteluun, ja yhteisen hyvän eteen ponnistelu on kadonnut. Jokaisen pitäisi pärjätä yksin, mutta todellisuudessa kukaan ei pärjää yksin. Tämä johtaa jatkuvaan kilpailuun ja sitä kautta kateuteen. Kateus estää toisilta oppimisen ja yhdessä kehittymisen.

Liiallisesta itsekkyydestä ja minä-ajattelusta tulisi pyrkiä eroon - myös toisten onnistumisista voi iloita ja innostua! Kuten edellä on jo mainittu, epäonnistumisen pelkääminen on turhaa ja virhekeskeinen ajatusmaailma välittyy helposti myös lapsille. Nuorten syrjäytymisen ehkäisy on tärkeä kasvatuksellinen tavoite. Lapsille ja nuorille tulisi opettaa sosiaalisia taitoja sekä rohkeutta, avoimuutta ja uteliaisuutta erilaisia ihmisiä ja kulttuureja kohtaan. Uskallus heittäytyä ja kokeilla uusia asioita auttaa elämässä eteenpäin.

Virheiden tekemiseen tulisi suhtautua paljon huolettomammin, eikä niitä pitäisi hävetä. Tietotekniikkaan ei tulisi olla mitään riippuvuutta ja pelien avulla tulisi oppia jotakin. Tärkeintä ovat perustaidot ja luovuus. Pitäisi olla enemmän yhdessä sukulaisten sekä muiden ihmisten kanssa. Myös tuntemattomiin pitäisi yrittää tutustua. Yksin ei voi pärjätä, jonka takia yhteisöllisyys on entistä tärkeämpää. Ei saisi olla kateellinen toisten puolesta, vaan onnellinen heidän onnistumisestaan. Tämä pitäisi opettaa myös lapsille. Syrjäytymiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota ja se pitäisi saada kitkettyä pois. Leikkauksia on ollut nyt paljon ja Kirwan mielestä pitäisi pohtia, kannattaako niitä kohdistaa nuoriin. Ihmisten tulisi olla rohkeita ja uteliaita ja heidän tulisi uskaltaa kysyä ja heittäytyä. Pitäisi olla tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa on yhteiset pelisäännöt. Hyvät sosiaaliset taidot sekä hyvä itsetunto ovat myös tärkeitä.

Yhteiskuntaa tulisi rakentaa yhdessä ikään kuin yhteisenä projektina. Yksin emme pärjää ja Kirwa kannustaakin jatkuvasti yhteisöllisyyteen. Rohkeus ihmissuhteissa on tärkeää. Ihmisen tulee kasvaa uteliaaksi ja olla kiinnostunut ympärillä olevista ihmisistä. Tässä on varmasti myös sukupolvien välillä eroa ja näin ollen tähän kiinnostuneisuuteen tuleekin jatkossa kiinnittää yhä enemmän huomiota tässä teknologisesti vauhdilla kehittyvässä yhteiskunnassa.

Kommentti poistettu.

Kirwan mukaan Suomessa pelätään liikaa epäonnistumista. Tämä ei anna lapselle hyvää esimerkkiä, sillä virheet ovat inhimillisiä ja niistä voi oppia. Lapseen tulisikin valaa itseluottamusta, jotta tämä uskaltaisi kokeilla ja yrittää uusia asioita ilman epäonnistumisen pelkoa. Suomalaisten tulisi myös olla vähemmän itsekkäitä ja pyrittävä yhteiseen hyvään, sillä vahva yhteiskunta rakennetaan yhdessä. Kirwa toivookin, että eri sukupolvet yhdistäisivät voimansa - jokainen voi oppia jotakin joltakulta toiselta.

Suomessa epäonnistuminen on "synti". Meidän tulisi antaa itselle anteeksi ja iloita osaamisesta. Itseluottamus, usko itseen, sosiaalisuus ja uteliaisuus kantaa meitä pitkälle. Emme saisi unohtaa lähimmäistä ja käpertyä itsekkyyteen. Syrjäytymiseen tulisi puuttua ja nuoret kannustaa työelämään mukaan.

Ei ole väärin olla väärässä. Ei myöskään ole väärin osoittaa, että tarvitsee apua tai kaipaa läheisyyttä. Ei saisi käpertyä oman kuoren sisään ja ajatella, että kaikki on minua vastaan tai vain minä olen yksin tämän asian kanssa. Tietoa ja taitoja pitäisi voida jakaa, sillä yksin ei pärjää. Emme voi olla näkemättä toista. Jos vain suomalaiset oppisivat, että on ok luottaa ja avautua muille omista ongelmista tai tarjota tukea avoimemmin, varsinkin jos huomaa toisen olevan sen tarpeessa. Voitaisiin löytää yhdessä soveliaampia ratkaisuja yhteisiin asioihin kuin vain omaa napaa tuijottamalla. Tätä mallia tulisi opettaa jo lapsuudesta ja nuoruudesta alkaen ja sitä tulisi vaalia.

Wilsonilla on oivat ajatukset suhteessa elämään. Hän pohjaa ajatuksensa perustaitojen päälle. Ei voi saavuttaa uusia taitoja, jollei osaa perusasioita. Wilson näkee, että ihmisten tulisi huolehtia itsestään ja antaa omasta elämästä palasia myös toisten käyttöön. Hän ajattelee sukupolvien yhdistymisen olevan suomalaisten suuri tavoite.
Kirwan ajatus on myös perheen kanssa elää elämää projektissa. Rohkeasti luonnollisesti perheen tulisi olla projektissa. Projektissa uteliaasti tehtäisiin kaikkea hyödyttäviä uusia asioita. Olen samaa mieltä kuin hän, että ei pidä nähdä sitä mitä toisella on, vaan se mitä itse tarvitsee. Yksin ei vaan pärjää. Kaikkien tulisi nähdä olevansa yhteisön jäsen. Sosiaalisten taitojen kanssa opeteltaisiin olemaan kunnolla.

Mielestäni Kirwan ajattelulla on valtavasti annettavaa suomalaiselle koululle ja yhteiskunnalle. Kirwa nostaa useaan otteeseen esille sen, kuinka lapset ja nuoret oppivat ja omaksuvat asioita ja tapoja aikuisilta. Aikuiset toimivat esimerkkeinä lapsille ja nuorille ja minusta tämä tulisi huomioida nykyistä paremmin suomalaisessa koulussa ja yhteiskunnassa. Jos aikuinen kokee erehdyksistään häpeää, eikä voi tämän vuoksi esimkerkiksi myöntää omia virheitään, lapsi omaksuu nopeasti samanlaisen käyttäytymismallin myös itselleen. Suomalaisessa koulussa yhä edelleen palkitaan onnistumisista ja käännetään tehdyt virheet usein negatiiviksi asioiksi, jotka on unohdettava, ja joista on päästävä nopeasti yli. Mielestäni tämä on sellainen asia, johon tulisi kiinnittää erityisesti koulussa huomiota. Aikuisen tulisi osoittaa lapselle, että virheitä sattuu jokaiselle, eikä se tee lapsesta yhtään sen huonompaa kuin muut. Oli kyse sitten minkälaisesta virheestä tai epäonnistumisesta tahansa, asia tulisi selvittää lapsen tai nuoren kanssa mahdollisimman pian ja hyvin, jottei se jää vaivaamaan ja aiheuta näin enempää harmia.
Minusta Kirwan ajatukset perheen/ystävien/sukupolvien yhteisistä projekteista ovat myös todella hienoja ja oivaltavia. Sekä suomalaisessa koulussa että koko yhteiskunnassa tarvitaan juuri tällaisia ihmisiä yhdistäviä projekteja enemmän. Kaikenlainen yhdessä tekeminen on loistava tapa yhdistää keskenään erilaisiakin ihmisiä ja lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tähän kun lisätään vielä kaikille samat pelisäännöt, pystymme yhdessä luomaan tasa-arvoisen yhteiskunnan.

Kuten edellä on jo monesti hyvin mainittu, ei yhteisöllisyyden merkitystä voi kieltää. Ihmiset oppivat itsestään ja muista yhdessä tekemällä! Virheiden tekeminen ei haittaa, vaan päinvastoin niitä tulisikin joskus tehdä, jotta niistä opitaan lisää. Erehtyminen on inhimillistä ja se pitäisi lapsillekin tehdä selväksi, jotta he eivät pelkää epäonnistumista. Tässä yhteiskunnassa eletään yhdessä, joten yhdessä sitä tulisikin rakentaa, kukaan ei pärjää yksin. Avoimuus muita kohtaan on avain yhteisölliseen toimintaan.

Aikuisten täytyisi ottaa mallia lapsilta ja unohtaa häpeä virheiden sattuessa. Niitä sattuu kaikille ja sitä on turha kiistää tai piilotella. Ihmisten tulisi osata myös iloita toisten puolesta ja unohtaa kadehtiminen. Lapsia tulee rohkaista olemaan itsevarmoja ja luottamaan itseensä, sosiaalisia taitoja unohtamatta. Kukaan ei pärjää yksin, joten ympärillä olevat tulee huomioida.

Komppaan edellisiä vastauksia eli Kirwan mukaan suomalaiset pelkäävät turhan paljon epäonnistumista. Jos pelkää liiaksi epäonnistumista, ei koskaan uskalla kokeilla ja ylittää itseään. Virheistä oppii, ei se niin vakavaa ole. Yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja sosiaaliset verkostot ovat tärkeitä niin lapselle kuin aikuiselle, kukaan ei pärjää täysin yksin.

Kirwan ajatukset yhteisöllisyydestä ja eri sukupolvien yhdessä tekemisestä ovat tärkeitä. Kulttuurisen osaamisen edistäminen sekä oman elinympäristön tunteminen ja arvostaminen on merkittävää. Kuinka paljon voimme oppia omilta isovanhemmiltamme ja kuulla asioita omista sukujuurista. Toinen merkittävä teema oli mielestäni välittäminen. Kasvatuksella on suuri merkitys lapsen asenteisiin toisia ihmisiä kohtaan sekä sosiaalisiin taitoihin, välittämään oppiminen on tärkeää. Kirwa korosti oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta. Tärkeää on myötäelämisen taito /kyky asettua toisen ihmisen asemaan, tarkastella asioita toisesta asemasta ja opetella huomioimaan toiset ihmiset. Kateellisuudesta ei ole hyötyä, vaan on järkevämpää olla iloinen toisen puolesta. Toisten ihmisten huomioiminen, kunnioittava suhtautuminen ja arjen taidot kuten vuorovaikutus toisia ihmisiä kohtaan on tärkeää, jo pelkästään tervehtiminen kuuluu hyviin tapoihin.

Lapset eivät häpeä virheitään, mutta esim. työmaailmassa virheen sattuessa jokainen hokee "en se minä ollut". Aikuisten pitäisi ottaa mallia lapsista, sillä virheistä oppii eikä epäonnistuminen ole niin suuri paha, kuin suomalaiset olettavat. Kateus on pahasta ja ihmisten tulisi oppia olemaan iloisia toisten onnistumisista. Nuorilla ja lapsilla on riski syrjäytyä yhteiskunnassa ja Kirwa miettikin miksi leikataan palveluja jotka nimenomaan auttavat pienentämään tätä riskiä. Lapsia ja nuoria tulisi rohkaista, jotta he uskaltavat olla uteliaita myös oppimista kohtaan. Elämässä kaikilla pitäisi olla yhteiset pelisäännöt, jotta voitaisiin luoda tasavertainen yhteiskunta, sillä kukaan ei pärjää yksin.

Juurikin virheiden hyväksyminen olisi tärkeää sekä koulussa että työelämässä, sillä jokainen niitä tekee ja olisi tärkeä muistaa, että niiden kautta tapahtuu myös paljon oppimista ja kasvamista. Syrjäytymiseen voitaisiin puuttua sillä, että opettaisimme lapsiamme olemaan rohkeita, uskaliaita ja uteliaita sekä keskittyisimme siihen, että he oppivat sosiaalisiataitoja. Kaikkeen emme kykene yksin ja olisikin pystyttävä päästämään irti itsekkäästä ajattelusta ja ihmisten välisestä kateudesta. Yhteisöllisyyttä ja yhteisiä pelisääntöjä tulisi vaalia, samoin sukupolvien välistä kommunikaatiota.

Kirwan mukaan virheitä ei tulisi pelätä, sillä virheitä tekemällä oppii aina jotain. Avoimuus, rohkeus, uteliaisuus ja empaattisuus ovat Kirwan mukaan hyveitä, ja niitä tulisi opettaa lapsille. Kirwa haluaisi, että yhteiskuntamme olisi yhteisö jossa ihmiset huolehtisivat toisistaan ja pyrkisivät enemmän kohti yhteistä hyvää.

Lapset ottavat aikuisilta mallia, vaikka todellisuudessa sen pitäisi olla toisinpäin. Aikuisten tulisi ottaa lapsilta mallia. Virheiden tekeminen ei ole väärin eikä varsinkaan häpeällistä. Se on ennemminkin asia josta voi oppia jotakin uutta. Lisäksi jokaisen tulisi ottaa muut ihmiset ympärillä huomioon ja olla aidosti onnellinen toisen ihmisen saavutuksista ja onnistumisista. Kukaan ei nimittäin pärjää yksin. On tärkeää, että kouluissa korostetaan yhdessä tekemisen tärkeyttä. Näin lapset voivat ottaa esimerkkiä toisistaan ja jakaa tietoja ja taitoja toisilleen. Koulujen tulisi kasvattaa lapsista rohkeita, itsevarmoja ja uteliaita ihmisiä, jotka omaavat hyvät sosiaaliset taidot.

Tärkeä pointti oli mielestäni yhteisöllisyyden lisääminen ja korostaminen. Minä-kulttuurista voitaisiin koulussa ja yhteiskunnassa siirtyä me-kulttuuriin. Yhdessä tekeminen opettaa paremmin kuin ainainen kilpailu. Myös sukupolvien välinen yhteisöllisyys oli hyvä idea. Lapset oppivat vanhemmilta ja isovanhemmilta paljon ja heidän yhteistä toimintaansa voitaisiin yrittää lisätä. Yhteisöllisyys myös kehittää sosiaalisia taitoja. Toinen tärkeä muutoksen kohde on virheiden häpeäminen. Aina ei tarvitse eikä voi olla täydellinen, ei koulussa eikä työmaailmassa. Virheiden korostamisen sijaan tulisi keskittyä onnistumisiin, mikä myös parantaa itsetuntoa. Kouluun liittyen myös uteliaisuuden rohkaiseminen oli hyvä ajatus. Ilmiölähtöinen, tutkiva oppiminen on hyvä askel tähän suuntaan. Lasta tulee koulussa kannustaa kokeilemiseen ja omatoimiseen tutkimiseen.

Lisää yhteistä tekemistä kaiken ikäisten kanssa. Annetaan lapsille ja itsellemmekin lupa innostua erilaisista asioista koulussa ja muuallakin: ei latisteta iloa kilpailuhenkisellä ilmapiirillä. Kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa! Liian yksilökeskeinen ajattelutapa aiheuttaa helposti syvää yksinäisyyttä, omia virheitä pelätään ja toisaalta onnistumisistakaan ei voida avoimesti iloita yhdessä. Puhalletaan yhteen hiileen!

Sokupolvien välisessä yhteisessä tekemisessä on hyvä mahdollisuus opettaa ja jakaa mielenkiinnon kohteita lapsille - ja miksei myös aikuiset voisi oppia jotakin lapsilta. Toinen tärkeäksi nostamani ajatus oli syrjäytymisen ehkäiseminen; niin nuorten kuin vanhojen ihmisten osalta. Se, että ihmiset jäävät yksin, ilman ihmiskontaktia (edes välillistä) ei ole toivottavaa tai ihmiselle luonnollista.

Kirwa korostaa yhteisöllisyyden merkitystä: muutosten yhteiskunnassa on vaikea pärjätä yksin. Palveluja leikataan ja sen myötä syrjäytymisen riski kasvaa. Olemme kaikki yhdessä rakentamassa tätä yhteiskuntaa. Suomen pitäisi siirtyä enemmän yhteisölliseen "me-kulttuuriin". Hänen mukaansa luovuuden korostaminen on erityisen tärkeää, eikä kateudella saavuteta mitään. Meidän tulisi myös muistaa, että virheiden tekeminen ei ole häpeä: virheistä opimme ja muistamme seuraavalla kerralla toimia toisin. Myös lasten ja perheiden yhteistyötä tulisi lisätä. Yhteiskunnan eri tasoilla tulisi vallita yhteiset pelisäännöt, joita noudattamalla lisäisimme tasa-arvoa. Meidän tulisi myös muistaa olla rohkeampia: hyvällä itseluottamuksella on helpompi mennä eteenpäin!

Samojen pelisääntöjen luominen mahdollistaisi Kirwan mukaan tasa-arvoisemman yhteiskunnan luomisen ja se olisikin erityisen tärkeää nykyisessä yhteiskunnassamme, jossa on hyvin eritaustaisia lapsia ja nuoria. Kirwa nosti myös ajankohtaisiksi asioiksi yhteisöllisyyden, toisten auttamisen ja yhdessä tekemisen tärkeyden. Minäkeskeisestä ajattelutavasta olisi tärkeää päästä pois ja muistaa se, että yksin ei pärjää elämässä ja muistaa myös auttaa muita ihmisiä sekä ottaa itse apua vastaan. Elämässä saa ja pitää myös mokata, teki niitä sitten koulussa, töissä tai harrastuksissa. Virheistä opitaan!

Aika tyhjentävästi jo tähän mennessä sanottu. Olennaista minusta on virheiden sieto, niihin oikeastaan kannustaminen - kokeilemalla oppii. Mielikuvitus, yhteisöllisyys, perhe - näiden varaan voisi ja pitäisi rakentaa aika paljon. Koululla voi olla oma tärkeä rooli tässä: jos kannustamme vanhempia yhteisöllisyyteen ja aktiiviseen vuoropuheluun lastensa kanssa, saatamme saada aikaan muutoksen. Muistan jostain menneiltä vuosilta iskulauseen, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Eikös meidän opettajina tulisi rakentaa kyläksi oppilaiden perheet - nähdä vanhemmat voimavarana ja yrittää luoda yhteisöllisyyttä luokan ulkopuolellekin. Olen nähnyt tämän kerran tapahtuvan, tiedän siis, että se on mahdollista! Eikä vaadi opettajalta kuin rohkeutta yrittää (ja epäonnistua!)!

Elämme maailmassa jossa virheiden tekoa pidetään ylitsepääsemättömänä asiana ja että virheiden tekeminen olisi jotenkin väärin. Juurikin nämä virheet toimivat opettajana ja kaikki tekevät virheitä joskus - virheitä sattuu! Myös elämään pitäisi lisätä "me"-henkeä, eikä ajatella asioita vain omalta kannalta. Ehkä nämä kaksi voisi linkittää yhteen: paremmalla "me"-hengellä myöskään virheiden tekeminen ei ole enää niin paha asia.

Mielestäni Kirwa otti esiin erittäin tärkeitä asioita. Jokainen ihminen tekee elämänsä aikana paljon virheitä, niin suuria kuin pieniä ja suomalaisessa kulttuurissa ja varsinkin kouluissa keskitytään mielestäni liikaa virheisiin. Kouluissa jo heti alussa pitäisi opettaa lapsille, että virheiden tekeminen on sallittua ja siitä ei rangaista. Pidin myös Kirwan luovasta ajattelusta ja yhteisöllisyyden lisäämisestä. Tähän tarkoitukseen satujen kertominen ja erilaisten perinteiden jakaminen varmasti lisäisi myös suomalaisten keskuudessa yhteistä ajattelua ja varsinkin maahanmuuttajille olisi tärkeä myös jakaa suomalaisen kulttuurin tärkeimpiä perinteitä, jotta he pystyisivät tuntemaan itsensä osaksi Suomea.

Aikuiset murehtivat liikaa tekemiään virheitä. Virheiden tekeminen ei todellakaan ole väärin, sillä useimmiten ihmiset oppivat virheistään. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen. Kirwa korostaa myös yhteisöllisyyden tärkeyttä. Kukaan ei pärjää yksin, joten lasten on tärkeää oppia myös sosiaalisia taitoja ja yhdessä toimimista.

Kirwa korosti puheessaan erityisesti yhteisöllisyyttä sekä yhdessä tekemisen kulttuuria. Suomalaiset usein pelkäävät Kirwan mukaan omaa epäonnistumistaan ja vertailevat helposti itseään toisiin. Edellisistä pystyttäisiin ehkä luopumaan jos siirryttäisiin minä itse-ajattelusta kohti me yhdessä- ajattelua. Nykypäivän yhteiskunnassa olisi Kirwan mukaan erityisen tärkeää opettaa lapsille jo varhain sosiaalisia taitoja, sillä niiden avulla sekä päästäisiin kohti yhteisöllisyyttä että vähennettäisiin riskiä syrjäytymiseen.

Kirwa puhui paljon siitä, että tärkeintä lasten kasvatuksessa ja yhteiskunnan rakentamisessa ovat erilaisten uudistusten ja muun sijasta ihan perusasiat. Toisista ihmisistä välittäminen, toisten kunnioittaminen ja rohkeus ja uteliaisuus elämää kohtaan kantavat pitkälle. Myös Kirwan asenne virheitä kohtaan oli minusta hieno. Niitä sattuu kaikille, eikä niissä ole mitään pahaa. Tätä pitäisi minusta tuoda enemmän esille kouluissa ja ihan jokapäiväisessä elämässä, sillä välillä virheet tuntuvat saavan liian suuren roolin.

Kirwan mielestä virheiden tekeminen ei ole vaarallista. Monet suomalaiset pelkäävät virheitä ja häpeävät mokiaan. Kirwan mukaan ihmisten olisi tärkeää pitää yllä rohkeutta, uteliasuutta ja luovuutta. Suomalaisilla olisi tässä opittavaa. Uskon että virheiden tekemisen pelko jarruttaa kokeilunhalua. Ei uskalleta lähteä kokeilemaan uusia ja luovia ratkaisuja, etteivät ne mene väärin. Jos vastaus ei ole täysin oikein hävettää. Mitä vanhemmille luokka-asteille koulussa mennään, sen vähemmän oppilaat yrittävät ratkaista tehtäviä luovasti. Mieluummin odotetaan, että opettaja kertoo täysin oikean vastauksen.
Toinen tärkeä aihe, josta Kirwa puhui oli yhteisöllisyys ja sukupolvien välinen yhteys. Suomi ei ole kovin yhteisöllinen maa. Tuntemattomille puhutaan paljon vähemmän kuin monessa muussa maassa. Esimerkiksi Saksassa (ainakin jossain osissa) naapurit ovat ystäviä, eivätkä vain naapureita. Heidän kanssaan rupatellaan joka päivä ja järjestetään usein koko korttelin yhteisiä juhlia. Myöskin eri sukupolvien välillä tapahtuu vain vähän vuorovaikutusta. Se ei tule luonnostaan ja koetaan haastavaksi. Esimerkiksi eräs eläkeläinen mies valitteli minulle, kun ei tiedä kuinka juttelisi teini-ikäisen lapsenlapsensa kanssa. Yhteisöllisyys voisi vähentää myös virheiden pelkoa. Kun olisi totuttu siihen, että kaikki ovat ”meitä” eikä ”vieraita” voisi olla helpompaa uskaltaa kokeilla asioita. Virheen sattuessa yhteisö olisi tukena.

Aikuisten pitäisi ottaa mallia lapsista siinä mielessä, että eivät pelkäisi epäonnistumista ja murehtisi virheitään. Ne ovat osa ihmisyyttä. Virheitä sattuu kaikille, mutta ei se mitään, sillä juurikin virheistä oppii! Kirwa korostaa myös yhteisöllisyyttä. Voisimme ottaa enemmän mallia yhteisökeskeisistä kulttuureista tähän yksilökeskeiseen yhteiskuntaamme, jossa on niin syrjäytyneitä nuoria kuin vanhuksiakin. Kovina aikoina tarvitaan enemmän me-henkisyyttä.

Mielestäni voisimme oppia Kirwalta paljon epäitsekkyyttä, tyytyväisyyttä ja iloa elämäämme. Me jotka helposti valitamme vähäpätöisistä asioista, me jotka olemme tyytymättömiä kaiken meitä kohtaavan hyvän keskellä, usein turhamaisia ja itsekkäitäkin. Häpeilemme ja kilpailemme keskenämme, arvotamme ihmisiä sen mukaan ja olemme loppujen lopuksi yksinäisiä. Yhteisöissä on voimaa.

Samankaltaisia ajatuksia minullekin tuli mieleen kuin edellä. Moka on lahja -periaate ja virheistä opitaan eikä niitä pitäisi turhaan hävetä. Yhdessä tekeminen ja ylipäätään ilo tekemisessä mukana, kaiken ei aina tarvitse olla niin vakavaa!

Kirwa puhuu, ettei pidä häpeillä eikä olla itsekäs. Pysähdymme mielestäni liian usein murehtimaan pieniäkin asioita. Asioiden pohtiminen olisi sen sijaan hyvä tehdä yhdessä. Kirwa mainitsi projektit ja niiden mielekkyyden. Projektityöskentely oli ainakin otettu harjoittelukoulussani kokeiluun. Toinen asia, mistä Kirwa puhui, oli yhteisöllisyys. Voisikohan yhteisöllisyyttä nostaa Suomessa, jotenkin esimerkiksi näiden projektien kautta? Yhteisöllisyyden myötä tieto ja taito kulkee helposti sukupolvien välillä. Tämä tiedon kulku on tärkeää, sillä lapset ja nuoret ovat niitä, jotka kohtaavat tulevaisuuden.
Kirwan ajatus pelien tarkoituksellisuudesta on hyvä ja toiminnallisen ajattelun mukainen. Peleihin on melko helppo ujuttaa joku opetus, joten miksei sitä tehtäisi.

Kirwan ajattelusta löytyi hyviä pointteja suomalaista koulua ja yhteiskuntaa ajatellen. Pitäisi ensinnäkin tehdä enemmän asioita yhdessä ja aikuisten ei tulisi opettaa lapsia häpeämään virheitä tai kadehtimaan muita. Lapset muutenkin ovat tärkeitä yhteiskunnalle ja pitäisi panostaa siihen, että heille opetetaan tulevaisuudessa tarvittavia taitoja. Lapsille tulisi opettaa erityisesti rohkeutta, kokeilunhaluisuutta, uteliaisuutta ja sosiaalisia taitoja. Avain tasa-arvoisen yhteiskunnan luomiseen Kirwan mukaan on kaikille yhteiset pelisäännöt.

Yhteisöllisyyttä ja ylipäätään yhdessä tekemistä pitäisi suomalaisessa yhteiskunnassa korostaa paljon enemmän. Omien virheidensä myöntäminen on tärkeää, eikä niitä pitäisi häpeillä. Asioihin heittäytymistä ja aitoa iloisuutta niiden tekemisessä ei saisi myöskään unohtaa. Sosiaalisten taitojen merkitystä pitäisi suomalaisten (nuorten) keskuudessa nostaa enemmän esille.
Pienelläkin esimerkillisellä käytöksellä voi olla suuri merkitys!

Hyviä pointteja. Häpeäan ja nolouden pelko tosiaan itävät suomalaisissa aikuisissa, vaikka lapsi ei vielä mokaamista pelkää. Tämän kehityksen pitäisi muuttua niin, että lapsi säilyttäisi uskalluksen heittäytyä ja rohkenisi ellei jo rohkea ole. Mielestäni tulisikin pyrkiä opettamaan lapsille, että virhe ei ole huono asia, eikä sitä tarvitse pelätä. Tätä kautta lapsi innostuisi myös kokeilemaan uutta ja voitaisiin kannustaa olemaan utelias.
Kirwan mainitsema sosiaalisten suhteiden arvostamista ja uusiin ihmisiin tutustumista olisi syytä edistää ja siihen innostaa. Toisiltammehan me loppujen lopuksi opimme.

Ylipäätään sellaisesta negatiivisesta ajattelusta tulisi päästä eroon. Miksi jonkun toisen onni olisi sinulta pois? Miksi epäonnistumisia tulisi hävetä tai omia virheitä peitellä? Kuten Kirwakin toteaa, aikuiset ovat niitä, jotka näyttävät mallia lapsille. Jos todella haluamme kehittää yhteiskuntaamme ja tiettyjä normeja, tulisi muutoksen lähteä lapsille mallia näyttävistä aikuisista. Kirwalla on myös pointtinsa siinä, että yhteiskuntaa rakennetaan yhdessä, ei yksin.

Kirwalla on hyviä ja tärkeitä mietteitä koskien muutosta kouluissa ja yhteiskunnassa. Opettajan ja jokaisen aikuisen tulisi elää enemmän niin, ettei pelkäisi virheitä. Virheitä sattuu jokaiselle meistä, joten miksi niitä pelätään ja peitellään muilta? Koulussa on hyvä, että opettajakin osoittaa jo varhaisessa vaiheessa lapsille sen, että virheitä sattuu opettajallekin ja sen on OK. Lisäksi Kirwa painotti rohkeuden merkitystä ja uskallusta kokeilla asioita, jota Suomen kouluissa voisi entisestään lisätä rohkaisemalla ja kannustamalla jokaista oppilasta omalla opintiellään.

Wilson Kirwa - yksi kaikkien aikojen kertojista

En nyt lähtisi virheisiin suhtautumista vertaamaan ihan suuryritys- ja koulumaailman välillä, mutta ehdottoman oikeassa Kirwa on siinä, että koulumaailmassa virheitä ei tulisi joutua pelkäämään tai häpeämään lainkaan. Jotenkin omasta kokemuksestani koko virhe-käsite on koulussa aivan liian painava, ja se turhaan kaataa alleen oppimisen kannalta olennaisen turvallisen ilmapiirin.

Kirwa nostaa esiin aikamoisen listan muitakin koulumaailmaa ja koko yhteiskuntaa koskevaa aihetta. Arjesta ja yhteiskunnasta poimimiensa esimerkkien ytimenä on yksilön osallisuus yhteisössä. "Kukaan ei pärjää yksin" -lausahdus tiivistää melko hyvin sen, mitä meidän jokaisen tulisi miettiä sekä itsensä että jokaisen ympärillään olevan näkökulmasta. Myös koulussa voidaan rohkaista vuorovaikutukseen yksilöiden, yhteisöjen ja jopa Kirwan mainitsemien kokonaisten sukupolvien välillä. Eikä sen välttämättä tarvitse olla kuin satu tai tarina, joka elää sukupolvelta toiselle ja saattaa parhaimmillaan tarjota yksilölle peilipinnan mitä erilaisempien vastaantulevien ilmiöiden käsittelemiselle.

Olen useasti sanonut ennenkin ja nyt sanon sen uudestaan: en tunne yhtään yksinäistä ihmistä, joka sanoisi olevansa onnellinen. En väitä, etteikö sellaista jostakin löydy, mutta vastaan ei ole vielä tullut, eikä varmasti hetkeen ole tulossakaan.

Kirwa korostaa yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä, jotka koen itsekin todella tärkeiksi asioiksi. Ja se, että tekee asioita ryhmässä ja kuuluu yhteisöihin ei kuitenkaan riittää, vaan pitää myös osata olla ja käyttäytyä yhteisöissä, aivain kuten Kirwakin toteaa. Ja on valitettavan totta, että sosiaaliset taidot ovat yhteiskunnassamme olleet viime vuosina katoava luonnonvara, mutta toivon, että uusilla muutoksilla koulutuksessamme saataisiin taitoja taas kehittymään uudestaan. Kaikki mitä Kirwa sanoi, ollaankin jo nostettu kommenteissa esille, mutta päälimmäiseksi minulle jäi siis mieleen Kirwan puheista yhteisöllisyys ja sen tärkeys. Katkeruus ja kateus ei auta ketään ja virheitä sattuu, mutta niistä voimme ottaa opiksi. Huolehditaan toinen toisistamme ja puhalletaan kaikki yhteen hiileen, niin meidän on helpompi olla ja elää sekä rakentaa tulevaisuutta!

Kirwa puhui asiaa. Suomalaisten pitäisi panostaa enemmän kannustamiseen ja rohkeuteen. Pitäisi uskaltaa olla utelias ja haluta tietää lisää ja tutustua uusiin asioihin ja ihmisiin. Jokainen tarvitsee ihmisiä ympärilleen. Pitäisi ottaa vielä enemmän huomioon jo aikaisemmassa vaiheessa ihmisen sosiaaliset taidot ja niiden kehittäminen. Pitäisi antaa enemmän esimerkkejä jo alakoulusta lähtien, miten tsempata ja tutustua muihin ihmisiin. Aikuiset ovat esimerkkejä omalla toiminnallaan.

Tärkeimpänä näkökulmana nostaisin Wilson Kirwan haastattelusta esiin yhteisöllisyyden. Hän puhuu paljon siitä, miten tärkeää olisi perheiden ja sukupolvien tehdä asioita – projekteja – yhdessä. Yhdessä tekeminen vahvistaa sosiaalisia taitojamme, joiden merkitys vain korosuu, mitä vanhemmaksi tulemme. Syrjäytymisen ja yksinäisyyden ehkäiseminen on koko elämän mittainen taistelu. Myös vanhuusiällä olisi tärkeää pitää yllä sosiaalisia suhteita muihinkin kuin lähikaupan myyjään.

Kirwan haastattelu antoi paljon ajattelemisen aihetta suomalaiselle koululle ja koko yhteiskunnalle. Mielestäni eräänä tärkeänä asiana esiin nousi rohkaiseminen ja uskallus kokeilla ja epäonnistua. Suomalaisille on tyypillistä häpeän tunteminen ja oman epäonnistumisen myöntäminen on vaikeaa. Kaikkeen ei aina tarvitsisi suhtautua niin tosissaan, vaan joskus voisi vain heittäytyä ja kokeilla, ja katsoa mihin se johtaa. Kannustetaan siis lapsia olemaan rohkeita ja toimitaan näin myös omalla esimerkillämme.

Kommentti poistettu.

Meidän tulisi oppia olemaan aidosti iloisia myös toisten onnistumisista, sillä se on loppujen lopuksi meidän kaikkien etu. Lapsia tulisi kannustaa olemaan rohkeita ja kysymään, jos joku asia mietityttää. Kukaan ei ole täydellinen ja virheistä oppii. Erilaiset projektit esimerkiksi perheen, kavereiden kuin opettajien kanssa opettaa lapsia ja on kaiken lisäksi hauskaa. Nuorten syrjäytymiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ja miettiä, miten sitä voisi ehkäistä. Jos syrjäytymiseen ei puututa ajoissa, tulevaisuudessa pahemmaksi mennyttä ongelmaa on vielä vaikeampi ratkoa. Kaikilla ihmisillä pitäisi olla yhteiset säännöt, joilla voisimme luoda tasa-arvoisemman Suomen.

Ei pitäisi pelätä virheiden tekemistä. Virheet eivät ole pahasta ja niitä sattuu jokaiselle. Lasten (tai aikuistenkin) ei pitäisi pelätä virheiden tekemistä ja sen seurauksia, että joku nauraa tai ilkkuu virheestä. Kirwan mielestä suomalaisten pitäisi tehdä enemmän asioita yhdessä, sillä se kehittää sosiaalisia taitoja ja auttaa ymmärtämään erilaisia ihmisiä. Kukaan ihminen ei pärjää yksin.

Wilson Kirwa puhui hyvin viisaasti. Yhdessä tehden, sukupolvet yhdistäen, rohkeasti ja luottaen itseemme ja toisiimme. Näin luodaan yhteiskunta, jossa kaikki kannattelevat toinen toistaan.

Kirwan haastattelussaan mainitsemat yhteisöllisyys ja eri sukupolvien välinen yhteistyö ovat tärkeitä, sillä juuri näiden kautta voitaisiin yrittää vähentää syrjäytymistä. Yhdessä toimimista olisi hyvä opettaa jo pienestä pitäen, sillä kukaan ei pärjää yksin. Lapsia pitäisi rohkaista esimerkiksi yhteisöllisyyden kautta, niin että heidän itsetuntonsa kasvaisi eikä virheitä enää tarvitsisi pelätä ja samalla opettaa pois kateudesta ja auttaa ymmärtämään, että onnistuminen on kaikkien hyvä.

Suomalaiset vauvasta vaariin voisivat oppia jotain Kirwan optimistisesta asenteesta elämään sekä myös etenkin afrikkalaisten kyvystä elää elämää täysillä nauttien, kunnioittamalla kuitenkin samalla lähimmäisiä. Sukupolvien välistä kuilua pitäisi kaventaa ja arvostusta lisätä molemmin puolin esimerkiksi nuoren ja ikääntyvän väestön kesken. Iloitseminen toisista ihmisistä voi saada esiin itsensä parhaita puolia. Positiiviset sanat eivät ole kirosanoja. Kirwan mukaan me suomalaiset häpeilemme epäonnistumisia, mikä on aivan totta. Kasvojen menettämisen pelko saa meidät mieluummin vaikenemaan kuin ottamaan riskejä. Lapset ovat viisaampia; puhumisen ja opettamisen sijaan meidän olisi hyvä välillä kuunnella heitä.

Suomessa ja Suomen koulujärjestelmässä on pitkään vallinnut vahva kilpailua ja hyvin suoriutumista korostava ajatusmaailma. Kirwan ajatuksista korostui se, ettei hyvin pärjäämistä tulisi korostaa epäonnistumisen pelon mahdollisuuden kustannuksella. Koulujärjestelmän pitäisi muuttua enemmän kaikkia kannustavaksi ja sallia virheiden kautta oppiminen.

Myös yhteisöllisyys, toisten kannustaminen ja toisen onnistumisesta iloitseminen sekä yhdessä tekeminen ovat asioita, joita suomalaiseen yhteiskuntaan tulisi saada enemmän.

Wilson Kirva kävi myös koulullamme puhumassa pari vuotta sitten yhteisöllisyydestä ja yhdessä olon riemusta. Hän kannusti näkemään HYVÄN, ja luottamaan siihen, että haaveiden on mahdollisuus toteutua. Hän kertoi oman tarinansa esimerkkinä siitä, että olosuhteet tai raha ei ole se mittari millä mitataan onnistumista. Hän ajatuksensa ovat aika epätavanomaisia länsimaalaiselle ihmiselle, mutta pohjimmiltaan joutuu toteamaan, että hän on monessa suhteessa hyvin oikeassa. Hän kiteytti sanomansa hokemaan: "Sinä olet tärkeä, jokainen on tärkeä!" Hänen viestinsä yksi pääpointti on ihmisarvon tunnustaminen.

Jo äänitteen alku kuvasti Wilson Kirwan esiintymistavan eron verrattuna Suomessa totuttuun jäykkyyteen. Lapsien mielenkiinto säilyy varmasti pidempään, kun aikuinen on mukana täysillä ja antautuu leikkiin tai muuhun tapahtumaan mukaan. Suomalaiseen koulujärjestelmään toivookin välillä lisää heittäytyvyyttä ja huumoria (mitä yritetään Jyväskylän luokanopettajankoulutuksella muuttaa ainakin Matin ja Emman ensimmäisen päivän esityksen perusteella). Muita tärkeitä Wilsonin nostamia teemoja oli kateuden vähentäminen, yhdessä tekemisen voima ja virheiden avoin myöntäminen. Näitä asioita olisi tärkeä korostaa niin koulumaailmassa kuin muuallakin!

Kirwa puhuu innostavasti ja huomaa että hän seisoo omien ajatustensa takana aidosti. Hän puhuu yhteenpuhaltamisesta perheenä ja yhteiskuntana, ja että kaikilla ihmisillä on samat säännöt joidenka pohjalta toimia. Tämä on tasa-arvoisen yhteiskunnan edellytys ja mielestäni samanarvoisuus ihmisten välillä on tärkeä ymmärtää heti lapsuudesta alkaen. Kirwa kannustaa rohkeuteen ja uteliaisuuteen, että uskalletaan lähteä uusiin paikkoihin ja haasteisiin, tähän voi lapsia kannustaa pienin askelin koulumaailmassakin, tekemällä esimerkiksi jotain uusia asioita koululuokkana ja heittäytymällä. Kirwa sanoo myös että aikuisten pitäisi oppia lapsilta olla häpeilemättä asioita niin helposti, mikä on varmasti totta, että lapset ovat avoimempia kuin me aikuiset, ei siis ainakaan opeteta heitä tästä pois!

Täällä taitaa olla sanottu jo kaikki, mitä minullekin mieleen tupsahti. Haluan kuitenkin nostaa Kirwan puheista yhden ison pointin, joka minua koskettaa.
Tämä olisi juuri tuo epäonnistuminen. Miksi epäonnistumista pelätään niin paljon? Itse olen pyrkinyt juniorivalmennuksessa ohjaamaan pieniä koripalloilijoita epäonnistumaan. Tämä siksi, että jos et koskaan epäonnistu, et ole varmastikaan mennyt alueelle, jossa oppisit lisää. Tällöin kehittyminen ja uusissa, haastavammissa asioissa onnistuminenkaan ei ole mahdollista. Varsinkin meidän suomalaisten tulisi ylittää näitä rajoja, kokeilla uusia haastavampia juttuja, epäonnistua ja onnistua.

Kirwalla on mahdottoman positiivinen asenne ja hän on määrätietoinen, siitä pitäisi jokaisen ottaa mallia. Kirwa tuo esiin monia hyviä asioita, joita jokaisen pitäisi miettiä. Meille on opinnoissa onneksi puhuttu siitä, että virhe on iloinen asia. Niin sen pitäisikin olla, eikä virheiden tekemisessä pitäisi olla mitään noloa tai hävettävää, niin kuin Kirwakin toteaa. Lapsia pitäisi opettaa olemaan uteliaampia, ja tukea heidän perustaitojaan sekä luovuuttaan. Olen huomannut saman kuin Kirwa, että nuorten sosiaaliset taidot ovat heikentyneet. Pystyisimmekö me opettajina vaikuttamaan, ettei näin kävisi tulevaisuudessa? Me opettajat toimimme myös esimerkkeinä oppilaille, jolloin me annamme suuremman merkityksen oppilaille. Tämä on tärkeä pitää mielessä. Kirwa puhui myös sukupolvia yhdistävistä projekteista. Miksipäs ei! Siinä läheisten suhteet paranevat, nuoret kuulevat isovanhempien tarinoita ja tulisi sitä tärkeää yhdessäoloa.

Kirwa nosti esiin tärkeitä asioita. Lapsia pitää kannustaa rohkeuteen ja luovuuteen, uusien asioiden kokeilemista tai virheiden tekemistä ei pidä pelätä. Lisäksi hän otti esille kateuden, jos joku toinen onnistuu, niin siitä pitäisi iloita, eikä olla kateellinen.
Suomalaiseen koulumaailmaan tarvittaisiin lisää leikkimielisyyttä ja eläytymistä lasten maailmaan, kuten Kirwa itse toimi äänitteellä.
Vielä yksi tärkeä pointti, joka tuli esille on yhteisöllisyys ja syrjäytyneisyyden estäminen. Eri sukupolvien tietoja ja taitoja tulisi hyödyntää paljon nykyistä paremmin, juurikin esim. erilaisten projektien kautta. Vanhemmat ja isovanhemmat voivat opettaa lapsille tärkeitä asioita, kuten myös lapsilla on paljon annettavaa isovanhemmilleen. Jo pienestä pitäen lapsia tulisikin kannustaa yhteisöllisyyteen ja toimimaan eri ikäisten ihmisten kanssa.

Komppaan kyllä täysin edellisiä vastauksia. Oli hyvä muistutus myös itselle, että on okei tehdä joskus virheitä eikä tulisi pelätä niin paljon epäonnistumista. Kirwa sanoi se oleelliset asiat, jotka tulisi ottaa huomioon. Lapsia tulee kannustaa ja opettaa heille ne perustaidot sekä antaa rakennusmateriaalit tulevaisuuteen. Meidän tulisi toimia yhtenäisemmin eikä olla kateellisia ja täytyy muistaa myös muut. Sukupolvet tulisi pitää yhdessä esim. yhteisten projektien avulla. Tarvitsemme tämän kaltaista ajattelua lisää kouluihimme.

Wilson Kirwan ajattelulla olisi suomalaiselle koululle ja yhteiskunnalle paljon annettavaa. Virheitä ja epäonnistumisia ei pitäisi pelätä, sillä pelko vain rajoittaa toimintaa ja luovuttaa. Epäonnistumisista ja virheistä opitaan äärettömän paljon, vielä ennemmän kuin onnistumisista. Olisi tärkeää, että Suomeen saataisiin enemmän kulttuuria, jossa virheet olisivat sallittuja.
Kirwa korostaa myös paljon yhteisöllisyyttä ja toisista huolen pitämistä. Perheiden olisi tärkeää viettää aikaa yhdessä ja kasvaa yhteen, sillä perheet ovat suuri voima. Nyky-Suomessa olemme yhä itsekeskeisempiä ja itsekkäämpiä ja kulttuuri ja yhteiskunta tuovat esiin itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä. Eikö pitäisi pikemminkin rohkaista ihmisiä yhteisöllisyyteen ja jakaamaan omastaan, varsinkin näinä epävakaina aikoina.
Kirwa puhuu myös sosiaalisista taidoista. Sosiaaliset taidot Suomessa ovat huonontuneet ja tähän pitäisi puuttua. Tässä kouluilla ja opettajilla on tosi iso rooli. Opettajien pitää yrittää rohkaista lasta sosiaaliseen kanssakäyntiin ja yhteistyön tekemiseen. Lapsissa on toivo ja lapsilta voi oppia paljon, kuten Kirwan mainitsemaa uteliaisuutta.
Kirwan ajattelusta voisimme myös oppia positiivisuutta, iloa ja toisten kunnioittamista. Kirwalla kuulostaa arvot olevan kohdallaan.

- Virheitä ei kannata pelätä tai vältellä, vaan niistä voi oppia. ei tarvitse hävetä, jos epäonnistuu.
- Lapsille pitäisi opettaa toisen onnistumisesta iloitsemista, kateus on huono asia suomalaisuudessa.
-Yhteisöllisyyttä lisää, perheen ja isovanhempien kanssa voi tehdä "projekteja" :)
- Vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisuutta kouluopetukseen lisää
- Lapsi oppii aikuisen esimerkistä esim. kiroilua.
- Suomalaiset päättäjät: ei syrjäytymisen ehkäisystä ym. muusta sosiaalietuuksista leikkaamista
- Nuorille töitä, ei vain koulutusta.

Virheiden tekemistä ei pitäisi häpeillä ja kateellisuudesta pitäisi päästä eroon. Kirwa korostaa myös yhteisöllisyyden tärkeyttä syrjäytymisen välttämiseksi ja uteliaisuuden merkitystä menestymisessä. Kaikki sellaisia ajatuksia, joihin voisi jokaisen olla helppo yhtyä.

Wilson Kirwa ottaa hienosti kantaa suomalaisen kulttuurin epäkohtiin ja korostaa tärkeää asiaa, yhteisöllisyyttä. Kirwa ottaa hienosti kantaa siihen, kuinka tärkeää olisi panostaa lapsiin ja nuoriin, jotka ovat maamme tulevaisuus.

Mielestäni Kirwa puhuu hienosti todella tärkeästä asiasta, eli siitä, kuinka lapset tarvitsevat sukupolvien välistä yhdessä oloa ja tekemistä. Nykyisessä suoritusyhteiskunnassamme kaikilla tuntuu olevan niin kiire, ettei aikaa jää yhdessäololle. Kirwa nostaa ihanalla tavalla esiin sen, kuinka esimerkiksi sadut ja tarinat yhdistävät eri sukupolvia. Kirwa kannustaakin lapsia vaatimaan yhteistä aikaa vanhempien ja isovanhempien kanssa erilaisten projektien kautta.

Kirwa ottaa myös hienosti kantaa suomalaisnuorten yksinäisyyteen, kasvaviin mielenterveysongelmiin ja syrjäytymiseen. Kirwa korostaa sitä, että nuoret ovat maamme tulevaisuus ja olisikin tärkeä panostaa palveluihin, jotka tukevat nuorten toimintakykyä ja ehkäisevät syrjäytymistä. Kirwa muistuttaa, ettei nuorille ole aina selvää, mitä he haluavat tulevaisuudessa tehdä. Kirwa on sitä mieltä, että nuoria tulisi kannustaa ja rohkaista heittäytymään ja olemaan uteliaita ja tutkimaan maailmaa, jota kautta parantaa sosiaalisia taitoja ja myös itsetuntoa.

Kirwa nostaa myös hyvin esille sen, että suomalaisessa kulttuurissa virheen tekeminen on paha asia, jota hävetään. Olen Kirwan kanssa samaa mieltä ja mielestäni tämä ilmiö näyttäytyy myös usein koulumaailmassa. Monesti kouluympäristö luo paineen olla oikeassa, jolloin epäonnistumisen pelossa ei uskalleta edes yrittää. Tämä on mielestäni tärkeä asia, johon tulisi puuttua.

Kirwa osuu myös naulankantaan suomalaisten itsekkyydessä ja kateudessa ja suomalaisilla olisikin paljon opittavaa toisen onnistumisista iloitsemisessa.

Yksi keskeinen asia, jonka Kirwa tuo esiin on se, että koulussa lasten kuuluisi oppia taitoja, jotka ovat elämässä tärkeitä. "Minä minä minä" -ajattelun sijaan suomalaisten tulisi oppia aidosti iloitsemaan muiden onnistumisista. Jokaisella on omat vahvuutensa ja kateus ei suinkaan auta löytämään omia kykyjä.

Myöskään virheistä ei saisi tehdä liian isoa asiaa. Ihminen on erehtyväinen ja omien virheiden ehdoton kiistäminen on kaikkea muuta kuin hyvä esimerkki kehittyvälle lapselle. Suomalaisessa kulttuurissa virheiden tekeminen tuntuu olevan vielä liian suuri asia. Oman suunsa avaaminen voi erehtymisen pelossa tuntua ylivoimaiselta, mikä ei suinkaan edistä elämässä tarvittavien vuorovaikutustaitojen kehittymistä terveellä tavalla. Tämä on mielestäni asia, johon pitäisi kasvatuksessa kiinnittää yhä enemmän huomiota.

Yhteisöllisyys on yksi Kirwan vahvoista teemoista. Suomalaisten tulisi oppia yhä enemmän tekemään yhteistyötä ja turha ihmisten lokeroiminen tulisi unohtaa. Esimerkiksi eri sukupolvien edustajien olisi tärkeää päästä toimimaan yhdessä toistensa kanssa, sillä kumpikin osapuoli saisi mahdollisuuden oppia toiselta uutta. Nykyään esim. liian moni ikäihminen syrjäytyy eläkkeelle jäädessään ja jää yksin.

Kirwa korostaa vielä lopuksi, että tasa-arvon edellytyksenä on se, että kaikilla on samat pelisäännöt ja näitä pelisääntöjä myös noudatetaan. Elämä ei myöskään saisi olla pelkkää työntekoa, jolloin töiden päättymisen jälkeen käteen ei välttämättä jää yhtään mitään.

Kirwalla on monia hyviä pointteja puheessaan. Suomessa on totuttu vähäiseen puhumiseen ja itsekeskeisyyteen. Nuorille tulisi opettaa enemmän sosiaalisia taitoja ja rohkeutta tehdä virheitä, sillä kyllä niistä virheistäkin oppii. Kaikkien pitäisi myös oppia iloitsemaan muidenkin onnistumisista ja saavutuksista
Kirwa mainitsi myös teknologian kehityksestä kouluissa. Olen samaa mieltä Kirwan kanssa siitä, että nuorimmille koululaisille ei tarvitsisi tuoda niin paljon teknologiaa kouluun. Liiallinen kännykän tai tabletin tuijottaminen ei ole hyväksi lapsen terveydelle ja normaalille kehitykselle. En toki kiistä teknologian hyödyllisyyttä opetuksen tukena, mutta kaikella on rajansa.
Kirwa totesi myös, että syrjäytyminen on nouseva uhka Suomessa. Nyky-yhteiskunnassa olisikin syytä panostaa syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn.

Kirwa korostaa ajatusmallissaan yhteisöllisyyttä, yhteen hiileen puhaltamista. Nyky-yhteiskunnassamme yksi suurimmista ongelmista on syrjäytyminen. Työttömät nuoret ja eläkeläiset jäävät helposti nykyajan hektisessä arjessa muiden jalkoihin. Kirwa muistuttaa, että jokaisen meistä tulisi kunnioittaa ja ottaa vastuuta kaikista yhteisömme jäsenistä.
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu osaksi epäonnistumisen pelko. Kirwa painottaa, että virheiden tekeminen on vain inhimillistä. Ne täytyisi oppia hyväksymään osaksi omia tekemisiään. Puheessa korostui myös ajatusta siitä, että jokaisen tulisi oppia suhtautumaan toisen onnistumiseen positiivisesti, ei negatiivisesti.
Kouluissa opiskelun ei pitäisi keskittyä täysin teknologiaan. Lapset oppivat tekemällä ja tutkimalla asioita. Kirwa tuo useaan otteeseen esille tarinoiden tärkeyden. Lasten luontaista mielikuvitusta ei pitäisi tukahduttaa vaan sitä pitäisi nimenomaan ruokkia.

Kirwa nostaa esille asioita suomalaisesta kulttuurista, jotka kaipaavat muutosta. Jo aikaisessa vaiheessa tulisi huomioida lasten sosiaalisten taitojen kehittäminen. Ihmisiä tulee kannustaa rohkeuteen. Virheiden tekemistä ei tarvitse kiistää tai häpeillä, vaan niistä voi oppia. Suomalaisten tulisi myös huomata yhteistyössä oleva voima. Toisen onnistumisesta ei pitäisi tuntea kateutta, vaan osata iloita. Kirwa ottaa esille myös syrjäytymisen riskin. Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin, ihmisiä tulisi kannustaa tutustumaan toisiinsa.

Yhteisöllisyys ja muiden ihmisten kanssa toimiminen ja keskustelu ovat hyvin tärkeitä asioita. Ihmisten pitäisi Kirwan mielestä uskaltaa olla uteliaita, tehdä, kokea ja kokeilla. Virheet eivät haittaa -niistä oppii. Tärkeintä on uskaltaa. Virheen tekeminen koetaan yleensä pahaksi asiaksi suomalaisessa kulttuurissa, ja tämä ei ole hyvä asia. Virheitä tekemällä oppii.

Yhteistyö on merkityksellistä ja sitä tekemällä oppii niin käsillä olevasta projektista kuin myös itsestään ja muista. Jos ei tiedä jotain, muut voivat auttaa.

Kirwa puhuu yhteisistä pelisäännöistä ja tasa-arvon merkityksestä. Tasa-arvo on yksi tärkeimmistä eettisistä arvoista joita on. Muiden kanssa yhdessä toimiminen, muiden auttaminen, muilta apua pyytäminen ja se, että pyrkii toiminnallaan muiden hyvinvoinnin edesauttamiseen ovat onnellisuuden ja hyvän yhteisön perusta.

Kirwa toteaa, että aikuisten tulisi ottaa lapsilta mallia kokeilunhalussa, uteliaisuudessa ja uskaltamisessa. Ihmisten tulisikin pyrkiä siihen, ettei tämä uteliaisuus ja innokkuus katoaisi vaan säilyisi koko elämän ajan ja jokainen uskaltaisi erehtyä vielä aikuisenakin.
Kirwa korostaa myös heittäytymisen merkitystä. Olisi tärkeää, että jokainen uskaltaisi olla oma itsensä ja tuoda omat mielipiteensä ja ajatuksensa esille.
Kirwan puhe tuo esille tärkeitä asioita. Suomalaisella yhteiskunnalla on opittavaa monilta muilta yhteiskunnilta sekä lapsilta positiivisuudessa, mielikuvituksen käytössä ja hetkessä elämisessä.

Kirwan ajatusmallissa aluksi nousi esille se,kuinka tärkeää olisi osata myöntää omat virheensä eikä niitä pitäisi hävetä.
Kirwa kannustaa myös suomalaisia nuoria olemaan itsevarmempia ja kehittämään sosiaalisia taitoja,jotta vältyttäisiin syrjäytymisiltä. Mielestäni Kirwa nostaa tärkeän ajatuksen esille siitä, että suomalaisten pitäisi välttää "minä minä minä" ajattelutapaa ja olla onnellisempia toisten ihmisten saavutuksista.

Kirwan ajatuksilla yhteisöllisyydestä ja uskalluksesta on paljon annettavaa koulumaailmaan. Suorituskeskeisyyden sijaan pitäisi korostaa yhdessä tekemistä, muiden auttamista ja avun saamista. Virheitä saa tehdä, ja häpeän sijaan jokaisen tulisi hyväksyä epätäydellisyytensä. Toisten onnistuminen ei ole itseltä pois, vaan siitä tulisi iloita samoin kuin omista onnistumisistaan.

Aikuiset saisivat ottaa mallia lasten luontaisesta heittäytymiskyvystä ja uskalluksesta, sekä tietynlaisesta "hällä väliä"- asenteesta; lapset eivät mieti liikoja vaan ovat rohkeasti omia itsejään eivätkä tehdyt virheet kaada maailmaa. Sukupolvien välinen yhteinen toiminta ja projektit tuovat lapsen maailmaa lähemmäs aikuista sekä toisinpäin.

Suomessa yhteisöllisyyttä ei ole samassa mittakaavassa kuin Afrikassa, ja siksi syrjäytymisen ehkäisyyn pitäisi panostaa lapsista vanhuksiin. Itsekkyyden sijaan tulisi ottaa enemmän huomioon muita ihmisiä. Tasa- arvon ja toisten kunnioittamisen tulisi toteutua niin koulussa, työssä kuin vapaa-ajalla.

Kirwa nosti esiin muutaman todella tärkeän pointin mitkä suomalaisessa yhteiskunnassa ja suomalaisten asenteissa ovat suurissa määrin retuperällä. Epäonnistumiset ja virheet ovat aivan tavallisia asioita joita sattuu kaikille. Niitä ei pitäisi pelätä, sillä niistä oppii kaikkein parhaiten. Myös kateus jyllää monesti suomalaisten keskuudessa. Pitäisi opettaa jo lapsille yhdessä tekemisen voimaa ja toisten onnistumisista iloitsemista.

Kirwalla on paljon ajatuksia, joita meidän tulisi pohtia ja puhua enemmän. Erityisen tärkeäksi omasta mielestäni nousisi jo alussa mainittu epäonnistumisen pelko. Suomessa vallitsee suuri pelko epäonnistumisista. Lapsilta januorilta vaaditaan koko ajan enemmän ja enemmän ja yhteiskunta ja kulttuuri "kieltävät" epäonnistumisen. Epäonnistuminen on inhimillistä. Ei ole olemassa ihmistä, joka tekisi kaiken täydellisesti ja onnistuisi aina. Miksi keskittyä muutenkaan virheisiin ja epäonnistumisiin jos varsin hyvin tiedetään ettei täydellistä ihmistä ole olemassakaan? Sen sijaan painotus tulisi olla positiivisissa asioissa. Mikä meni hyvin ja missä onnistui? Onkin paljon armollisempaa itselle katsoa positiivisia asioita. Vaikka virheistä tulee oppia eikä niiden olemassa oloa saa kieltää, pääpainon tulee olla jossain aivan muualla.Tämänkaltaiseen positiiviseen ajatteluun haastaisinkin niin lapset ja nuoret kuin aikuisetkin.

Inhimillisempi suhtautuminen virheisiin ja niiden tekemiseen toisi kouluun ja työelämään positiivisemman ilmapiirin. Yhteisöllisyys on tärkeää, sillä kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin. Ihmiset tarvitsevat toisiaan. Avoimuus on myös keskeisessä osassa yhteisöllisessä toiminnassa.

Kirwa puhui käytännönläheisistä asioista, ja käytti hyviä ja todellisesta elämästä tulevia esimerkkejä. Monet esille nostetut asiat liittyvät asenteisiimme. Esimerkiksi Kirwa ihmetteli, miksi Suomessa takerrutaan epäonnistumisiin niin kovasti, että ne halutaan likipitäen kieltää. Jokainenhan epäonnistuu joskus ja tekee virheitä, ja siksi niihin tulisikin suhtauta rennommin. Samalla ilmapiiri paranisi. - Asenteet.

Kirwa otti esille myös kateuden, ja kuinka se vie vain voimaa. Jos joku toinen onnistuu tai menestyy, miksi siitä ei voisi iloita? Eihän se ole minulta pois. Jälleen asenteet. Aikuisten tulisi herätä näyttämään esimerkkiä nuoremmille. Se oli Kirwan viesti.

Suomalainen yhteiskunta on myös todella hajaantunut sukupolvien kesken. Eri ikäryhmät ovat keskenään ja touhuavat asioita toisistaan riippumatta. Kirwa toivoi, että enemmän yhteyttä sukupolvien välille saataisiin, ihan vaikka yhdessäolemisen kautta. Kukaan kun ei pärjää yksin.

Kirwan mielestä suomalaisella yhteiskunnalla on paljon opittavaa. Suomalaisten pitäisi oppia olemaan aidosti iloisia toisten saavutuksista ja onnistumisista, eikä vain aina olemaan kateellisia jos joku toinen pärjää jossakin. Suomalaiset saisivat olla myös nykyistä avoimempia ja sosiaalisempia. Kirwan mielestä on myös toivottavaa, että ihmiset ottaisivat toisiinsa enemmän kontaktia, muuallakin kuin kaupan kassalla.

Kirwan mielestä myös yhteisöllisyyden korostaminen olisi tärkeää suomalaisessa yhteiskunnassa, koska nykyään liikaa ajatellaan, että pitäisi pärjätä yksin eikä uskalleta pyytää apua.

Kirwan ajattelussa painottuu positiivisuuteen kannustaminen ja yhdessä tekemisen meininki. Epäonnistumista ei tule pelätä, vaan kaikkia tulisi rohkaista ja kannustaa uteliaisuuteen ja yritteliäisyyteen, sillä virheistä oppii. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus, eikä Kirwan mukaan valtion tulisi leikata palveluista, jotka lisäävät syrjäytymisen riskiä nuorissa ja lapsissa. Sen sijaan lapsia tulisi innostaa ja kannustaa sosiaalisuuteen ja sosiaalisiin taitoihin.

Yhteisöllisyyden tärkeydellä on suuri rooli Kirwan puheissa. Hänen mukaansa mm. erilaisten projektien avulla voitaisiin panostaa suvun vanhimpiin ja näin ehkäistä sukupolvien väliset kuilut ja syrjäytyminen. Kaikki tulisi ottaa huomioon, eikä ketään jättää yksin. Kirwalle tärkeää on kateuden poistaminen suomalaisesta kulttuurista ja ilon sekä posiviitisuuden tuominen sen tilalle. Kirwan ajatukset ovat tärkeitä, ja joukossa on lukuisia parannusehdotuksia, jotka tulisi ottaa vakavasti. Hänellä on paljon annettavaa suomalaiselle kouluyhteisölle ja yhteiskunnalle, sillä tulevaisuus rakennetaan yhdessä eikä yksin.

Suomalaiselle koululle ja yhteiskunnalle ei tekisi pahaa ottaa mallia afrikkalaisuuden parhaista puolista, joita Kirwa nostaa esiin puheessaan; yhteisöllisyyden korostaminen esimerkiksi perheissä, läsnäolo, välittämien ja yhdessäolo sekä positiivisuus ja avoimuus ovat asioita, jotka jäävät liian helposti taka-alalle. Kirwa painotti myös lapsuuden ainutlaatuisuutta - voisiko lapsen luontaista uteliaisuutta tukea paremmin suomalaisessa koulutusjärjestelmässä? Myös suomalaisille tyypillinen epäonnistumisen pelko rajoittaa yrittämistä ja sitä kautta myös vähentää onnistumisen kokemuksia. Kirwan mainitsemat muutokset olisi helposti sovellettavissa suomalaiseen koulukulttuuriin.

Kirwan puheenvuorossa oli mielestäni yksi erityisen hyvin tähän aikaan sopiva ajatus, josta sekä koulumme, että yhteiskuntamme voisi ammentaa: yhteisöllisyyden vahvistaminen. Hänen ajatustensa taustalla kuuluu selvästi hänen afrikkalainen kulttuuriperintönsä, jossa eri sukupolvien tiivis yhdessäolo ja -tekeminen on luontevaa ja jopa itsestäänselvää. Olen yhtä mieltä Kirwan kanssa siitä, että tämä tulisi näkyä vahvemmin myös meidän kulttuurissamme, jotta kenenkään ei tarvitsisi ajatella pärjäävänsä yksin. Koen myös, että yhteisöllisyyden vahvistumisen myötä syntyisi mahdollisuus kulttuuriin, jossa iloitaan muiden onnistumisista ja menestymisestä, ja jolloin Kirwan mainitsema kateus toisia kohtaan vähenisi. Jatkumona tästä voisi muotoutua suvaitseva ilmapiiri koko yhteiskuntaan, jolloin Kirwan toivoma yksilön rohkeus olla oma itsensä, ilman häpeän tunteita omista virheistään, voisi toteutua.

Kirwalla oli selkeä käsitys niistä "ongelmista", joita meillä suomalaisilla on; syrjäytyneisyyttä, kateutta, virheiden tekemisen pelkoa, sisäänpäinvetäytyneisyyttä...mutta hän positiivisella asenteellaan näkee kuitenkin muutoksen mahdolliseksi! Ajattelisin, että Kirwalla olisi yhteiskunnallemme ja kouluille paljonkin annettavaa, mutta etenkin hänen asenteensa, uskonsa hyvään ja halunsa saada asiat paremmiksi ovat hyviä ominaisuuksia. Lisäksi Kirwan mainitsemat kulttuurin jakaminen (kuten tarinat) ja yhteisöllisyyden lisääminen (yhdessä tekeminen) olisivat tärkeitä asioita.

Kirwa puhui siitä, miten Suomessa on häpeä epäonnistua ja se näkyy usein koulumaailmassakin. Epäonnistumisia tulee väistämättä eikä sen kuuluisi olla mitenkään häpeällistä. Epäonnistumisen pelko saattaa johtaa siihen, että ei enää uskalleta yrittää tai ei uskalleta olla luovia. Lapsiin panostaminen, yhteisöllisyys ja syrjäytymiseen puuttuminen on sellaisia asioita, joihin meillä Suomessa tulisi enemmän keskittyä. Kirwa on innostava ja positiivinen esimerkki ja hän on erittäin intohimoinen asioista, joista hän puhuu.

Epäonnistuminen ei haittaa vaan siitä tulisi ottaa opiksi ja nähdä tehty virhe "voimavarana". Lisäksi hän jakoi hyvän ajatuksen siitä, miten ei tule olla kateellinen toiselle jostakin osaamisesta/saavutuksesta, vaan iloita siitä. Näkisin tämän myös niinpäin, ettei omaa saavutusta/osaamista pidä säilyttää "saavutuksena" ja korostaa sillä omaa paremmuuttan, vaan sitä tulisi mahdollisimman paljon jakaa ja käyttää hyväkseen ja saada niistä niitä positiivisia kokemuksia.

Kirwalla oli pätevän kuuloisia ajatuksia suomalaisen koulun ja yhteiskunnan kehittämiseksi. Hän puhui erityisesti yhteisöllisyyden puolesta ja halusi ehkäistä syrjäytymistä. Ongelmiin voitaisiin hänen mukaansa puuttua muun muassa kehittämällä kasvavien lasten ja nuorten itsetuntoa, sosiaalisia taitoja sekä kasvattamalla aktiivisuutta ja rohkeutta tarttua haasteisiin. Kirwa lähestyy aihetta ihailtavan positiivisesti ja olen hänen kanssaan samaa mieltä erityisesti siitä, että virheet tulisi yhteiskunnassamme sallia ja niissä tulisi nähdä oppimisen mahdollisuus.

Koululla opettamisen vastuun lisäksi on kasvatusvastuu, jossa tulisi tukea oppilasta/opiskelijaa rohkeuteen, heittäytymiseen, kokeilunhaluun ja uteliaisuuteen. Näitä taitoja pitäisi myös koulun henkilökunnan omalla toiminnallaan antaa esimerkkiä opetustyössä/kasvatustyössä oppilaille/opiskelijoille/työtovereille.

Mielestäni Kirwalla oli paljon hyviä ajatuksia joita voisimme soveltaa kouluihin. Tärkeimpiä pointteja mielestäni se, ettei epäonnistumisia kannata pelätä ja että kateuden sijaan toisten taidoista voisi pyrkiä iloitsemaan. Hän painotti myös yhteistyön merkitystä sekä sitä, että ihmisten tulisi säilyttää lapsenkaltainen uteliaisuus ja avoimuus uusia asioita kohtaan. Koulumaailmassa näitä asioita olisi tärkeä pitää esillä. Yksi esimerkki siitä voisi olla se, että opettaja kiinnittäisi paljon huomiota epäonnistumiset hyväksyvän ilmapiirin luomiseen ja että koulussa eri aineissa tehtäisiin töitä enemmän yhdessä kuin yksin.

Kirwa painottaa puheessaan yhteisöllisyyttä. Sukupolvien välinen esim. tarinoiden kerronta ja yhteiset projektit välittävät tietoa ja taitoa eteenpäin sukupolville. Yhdessä tekeminen ja aktiivinen osallistuminen kehittävät kansamme sosiaalisia taitoja. Yhteisillä teoilla ja huolenpidolla voidaan ehkäistä erityisesti nuorten ja eläkeläisten syrjäytymistä. Koulumaailmassa tulisi kannustaa heittäytymiseen, rohkeuteen, uteliaisuuteen ja luovuuteen. Kouluissa voitaisiin tarjota enemmän apua ammatinvalinnassa ja rohkaisemaan nuoria valmiuteen kohdata muita kulttuureja.

Kirwan puheesta kuului toive ja tarve syvälliseen muutokseen, joka tapahtuisi yhtesiskunnan monilla eri tasoilla: koulussa, perheissä, vuorovaikutuksessa... Miten on ylipäänsä mahdollista, ettei tämä kansakunta ole jo kuollut sukupuuttoon!?!

Erilaisesta kulttuurista tullessa Wilson Kirwalla on mahdollisuus nähdä suomalainen kulttuuri ulkopuolisen silmin. Kirwa korostaa ajattelussaan yhteisöllisyyden ja avoimuuden merkitystä. Ihmiset tarvitsevat toisiaan ja jokaiselle on tärkeää kuulua yhteisöön. Tämän takia sosiaalisten taitojen kehittäminen on tärkeää jo lapsesta saakka. Koulu on lapselle keskeinen paikka kehittää näitä taitoja. Sosiaalisiin taitoihin kuuluu vuorovaikutustaitojen lisäksi kyky katsoa ympärille ja ottaa muut ihmiset huomioon. On tärkeää olla avoin: pitää huolta muista ihmistä ja myöntää myös oma rajallisuus ja mahdolliset virheet.

Mielestäni Kirwa puhuu erittäin tärkeistä asioista. Voisimme varmasti paremmin, jos huomioisimme toisiamme enemmän, kannustaisimme ja tukisimme toisiamme arjessa eteenpäin. Miten tulevaisuuden aikuiset osaavat elää meitä yhteisöllisemmin, jos emme anna siihen mallia?

Wilson Kirwa sanoi, että aikuisten pitäisi oppia lapsilta, esimerkiksi keskittyminen 100% ja virheiden tekeminen ei ole paha, ja tämä on erittäin hyvä pointti koko yhteiskunnan kannalta. Aikuisten pitäisi olla läsnä, keskittyä, olla häpeämättä, olla avoin jne. lapsenomaisesti. Kirwa puhui myös "itsestäänselvyyksistä" asioista, jotka jokainen tietää, muttei silti toimi niiden mukaisesti, esimerkiksi itsekkyydestä, toisen puolesta iloitsemisesta ja avusta-yksin ei voi pärjätä. Yhteenkuuluvuutta lisäävät esimerkiksi sadut sukupolvien välillä ja vapaa-ajan projektit sukulaisten ja ystävien kanssa. Projektit lisäävät perustaitoja ja luovuutta sekä lisäksi irtaannuttavat tietokoneista. Tietokoneet eivät ole täysin huono asia, jos esimerkiksi pelien avulla voi oppia. Edellä mainituista asioista olen samaa mieltä Kirwan kanssa. Tietokoneet ovat todella hyvä apu oppimisessa, mutta kaikki aika ei saa mennä tietokoneella vaan pitää olla projekteja ja aikaa sukulaisille ja ystäville. Asiat, joiden Kirwa sanoi olevan tärkeitä opettaa ovat rohkeus, heittäytyminen, uskaltaa kokeilla asioita, eteenpäin meneminen, itsetunto, uskallus kysyä, sosiaaliset taidot, muihin tutustuminen. Kirwa korosti myös kaikille samoja pelisääntöjä, jotka ovat tärkeä huomioida niin suomalaisessa koulussa kuin yhteiskunnassa.

Koulusta tulisi poistaa väärin tekemisen häpeä. Koulussa ollaan oppimassa ja virheistä oppii. Oppilailla tulisi olla niin turvallinen olo luokassa, että he uskaltavat myös erehtyä. Myös yhdessä tekemistä ja yhteisöllisyyttä tulisi lisätä, sillä yksin ei pärjää kukaan. Jos pienestä asti opitaan auttamaan kaveria niin aikuisena se tulisi luonnostaan. Liian moni syrjäytyy jo nuorena ja vahvat tukiverkot olisivat keino vähentää tätä. Nuorten tulee antaa kokeilla rohkeasti ja olla heidän tukenaan sekä hyvinä että pahoina aikoina.

Kirwa toi puheessaan esille monia tärkeitä asioita, joita pitäisi toteuttaa koulumaailmassa. Yksi tärkeä pointti oli virheiden myöntämisen pelko. Virheiden tekoa ja epäonnistumisia ei tarvitse pelätä. Ne kuuluvat elämään ja jokainen oppii rohkeasti yrittämällä. Lapsia tulisi kannustaa ja rohkaista luovuuteen ja avoimuuteen, kuten Kirwa positiivisella asenteellaan tekee. Kirva painotti myös yhteisöllisyyden ja kommunikointitaitojen tärkeyttä, sekä taitoa toimia kaikenikäisten ihmisten kanssa. Näiden sosiaalisten taitojen avulla voitaisiin myös ehkäistä syrjäytymistä, jonka Kirwa myös nosti esille yhteiskunnallisena ongelmana.

Kirwa antoi esimerkkejä pienistä, mutta tärkeistä asioista mihin voisimme kiinnittää huomiota suomalaisen yhteiskunnan hyväksi. Lapsenkaltainen suhtautuminen innokkaasti ja uteliaasti uusiin asioihin, terveen itsetunnon vahvistaminen ja rohkeuden esiintuominen. Virheistä oppii ja niitä ei tarvitse hävetä! Kirwa korosti myös yhteisöllisyyden merkitystä ja sosiaalisiten suhteiden vaalimista. Perheyhteisön ja sukupolvien väliset yhteiset "projektit", joiden avulla voidaan yhdessä oppia toisilta monia asioita. Hän m�uistutti, että jokainen meistä voi olla hyvänä esimerkkinä toiselle. Miten voisimme oppia iloitsemaan toisen menestyksestä tulematta kateellisiksi? Hän uskoo, että hyvä poikii hyvää ja kateus ei kannata! Syrjäytymisen ehkäisemiseen tulisi panostaa.

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin