Emma Hämäläinen

Tulevaisuuden koulu

Olen samaa mieltä muiden kirjoittajien kanssa. Yhteistyö on tärkeää ja sillä päästään usein parempaan lopputulokseen. Kun yhdessä pohditaan asioita, tulee eri näkökulmia enemmän ja uusia ajatuksia syntyy jne. Asiat sujuvat yleisestikin helpommin ja opettajien väsyminen on luultavasti vähäisempää. Yhteistyön avulla saadaan esimerkiksi opetusta ja koulun hyvinvointia kehitettyä.

Koko koulun yhteishenki on oleellista ja yhteistyötä tulee tehdä myös koko henkilökunnan ja oppilaiden välillä sekä koulun ulkopuolisten tahojen esimerkiksi seurojen, järjestöjen, yritysten jne. Kun välillä joku muu kuin opettaja kertoo tai opettaa asiaa, se on oppilaille vaihtelua ja antaa usein jotain lisää opetukseen. Esimerkiksi, jos kalastusseura opettaa kalastamista, kalojen tunnistamista ja ruoan valmistamista kalasta niin silloin oppilaat oppivat usein paremmin kuin vastaavasti luokassa opiskelemalla. Opettajalla tuskin yksin olisi mahdollisuutta järjestää vastaavaa mutta yhdessä tämäntapaisia opetustilanteita on mahdollista toteuttaa. Opettajien kannattaa hyödyntää tarjottuja tilaisuuksia ja tapahtumia, jos katsoo ne oppimisen kannalta järkeviksi. Yhteistyötä ei voi nyt, eikä tulevaisuuden koulussa unohtaa.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä