Tehtävät ja palautuskansiot

PROpe-työskentely eli "opeopiskelijan kasvunkansio"

  • Aloita PROpesi eli oman opeopiskelijan ”kasvunkansiosi” tekeminen tutustumalla OKL:n opetussuunnitelman opettajaksi kehittymisen ydinosaamisalueisiin https://peda.net/id/38d95b9e8bb

  • Kartoita omia lähtökohtiasi osaamisalueiden kehittämiselle:

    • mitä ajattelen, millainen olen, missä ja miten minun on kehityttävä suhteessa ydinosaamisalueisiin?

  • Käytä itsearvioinnin ja reflektion tukena vähintään yhtä lähdettä/osaamisalue (teoreettisten lähteiden lisäksi voit hyödyntää esim. uutisia, kolumneja, ajankohtaiskeskusteluja kasvatuksesta ja koulutuksesta jne.)

  • Tee omalle PROpe-sivustollesi POM-johdannosta myös oma alasivunsa, jonne tehdään opintojakson tehtäviä (väliarviointivloggaus, opintojakson lopuksi uusi bloggaus; miten olen lukukauden aikana kehittynyt, miksi olen kehittynyt jne.)

  • Ydinosaamisalueita käsitellään myös muilla opintojaksoilla, kuten harjoitteluissa. Laadi PROpe-sivustosi sillä tavalla, että pääset kätevästi käsiksi ydinosaamisalueisiin ja pystyt muokkaamaan niitä siten, että kehittyminen niiden käsittelyssä näkyy -> esimerkiksi jatkat yhtä ydinosaamisaluetta aina samalle sivulle, mutta teet eri värillä eri opintojaksoilla, eri fontilla tms...

Opintojakson tehtävät ja niiden arviointi

Opintojakson itsenäiset tehtävät:

Prope-työskentely
Kulttuurielämystehtävä (viikolle 41)
Opintojakson väliarviointivloggaus (viikko 42)
Esi- ja alkuopetuksen havainnointitehtävät (viikolle 43)

ohjeineen löytyvät
https://peda.net/id/a62938fad64

Tehtävien palautuskansiot löytyvät sivupalkista. HUOM! Voit tehdä kaikki tehtävät omalle Prope-sivustollesi ja palauttaa vain linkin, kunhan olet antanut minulle lukuoikeudet (ohje tähän myös sivupalkissa).


Opintojakson kokonaisarviointi

Opettajalla on mahdollisuus arviointikriteerien perusteella nostaa tai laskea kokonaisarvosanaa tai palauttaa opiskelijan itsearviointi takaisin uudelleen tarkistettavaksi.


Arviointikriteerit löytyvät: https://peda.net/id/a51ddc3dd64

Arvioinnin kohde

Arvioinnin tapa

Osuus opintojakson kokonaisarviossa

PROpe-työskentely

kriteeriperustainen sanallinen ja numeerinen opettaja-arviointi
- ope kirjaa itsearviointipalautuksen yhteyteen

50 %
Oppimistavoitteiden täyttyminen kurssilla ja PROpe-työskentely

kriteeriperustainen sanallinen ja numeerinen itsearviointi

50 %