Väitös: Aikuisopiskelu antaa mahdollisuuden muutokseen työuralla

Väitös: Aikuisopiskelu antaa mahdollisuuden muutokseen työuralla

KM Kalle Vihtari perehtyy väitöstutkimuksessaan aikuislukiosta valmistuneiden ylioppilaiden opintopolkuihin ja työuraan. Hän osoittaa, että aikuisopiskelu tarjoaa mahdollisuuden uramuutoksiin, mutta aikuisten ohjaus-, neuvonta- ja tietopalveluissa tarvittaisiin nykyistä yksilöllisempää uraohjausta. Tulokset ovat hyödynnettävissä sekä koulutusjärjestelmän että laajemmin ura- ja opinto-ohjauksen kehittämisessä.

Viime vuosien kansalliset koulutuspoliittiset linjaukset ovat vahvistaneet opiskeluun kuuluvan opinto- ja uraohjauksen merkitystä. Vuonna 2020 opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö julkaisivat elinikäisen ohjauksen strategian. Elokuussa 2021 astui voimaan oppivelvollisuuden pidentäminen. Myös lukioiden uudessa opetussuunnitelmassa uraohjauksen rooli osana opinto-ohjausta on kasvanut. Onnistuneelle ohjaus- ja neuvontatyölle asetetaan siis suuria odotuksia.

Vihtari perehtyy työssään aikuislukiosta valmistuneiden ylioppilaiden kokemuksiin opiskelemisesta ja ohjauksesta sekä opiskelun jälkeisistä opintopoluista ja työurasta. Huolellisen urasuunnittelun ja -ohjauksen avulla voidaan vastata työmarkkinoiden muutoksiin ja huomioida kestävän kehityksen mukainen toiminta alati kansainvälistyvillä työmarkkinoilla.

Aikuislukio antaa toivoa ja avaa uusia ovia

Suomalainen työelämä kaipaa korkeakoulutettuja opiskelijoita. Aikuislukio ja sen joustavat opiskelumahdollisuudet tarjoavat mahdollisuuden hankkia niitä valmiuksia, joita korkeakouluopinnot edellyttävät. Lisäksi aikuislukioilla on huomattava yhteiskunnallinen rooli esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisijänä.

Aiempi, huono opiskelukokemus voi leimata yksilön työuraa pitkään, ja opiskelija voi tuntea osaamisestaan huonommuutta. Aikuislukiossa opiskelijan oma käsitys itsestään oppijana voi muuttua, mikä rohkaisee hakeutumaan uusiin koulutuksiin ja työpaikkoihin. Aikuislukiolla on paikkansa elinikäisen oppimisen kentällä osana suunniteltua opintopolkua, takaporttina yllättävissä elämäntilanteissa sekä työelämässä tarvittavan osaamisen kehittämisessä ja väestön koulutustason nostamisessa.

Uraohjaus ja työelämäyhteydet vaativat kehittämistä

Aikuislukiosta valmistuneet opiskelijat ovat pääosin tyytyväisiä lukio-opintoihin liittyvään ohjaukseen, mutta uraohjaus on Vihtarin mukaan ollut puutteellista. Kun aikuislukiosta valmistuneet opiskelijat siirtyvät urallaan eteenpäin, heidän aiemmat työelämäkokemuksensa kulkevat mukana. Tätä merkityksellistä työelämäyhteyttä ei kuitenkaan nykyohjauksessa kattavasti tunnisteta eikä hyödynnetä.

Työelämän merkitys osana urasiirtymiä tulisikin tehdä näkyväksi ja tunnistaa työkokemuksen hyödyt myös osana mahdollisia korkeakouluopintoja. Työelämän tarpeet tulisi huomioida paremmin, kun koulutusjärjestelmää ja ohjauspalveluita kehitetään. Vihtarin mukaan ohjausta kehittämällä voidaan parantaa ihmisten mahdollisuuksia joustavien työurien rakentamiseen.

Omaelämäkerralliset uratarinat aineistona

Vihtari hyödyntää tutkimuksessaan ura- ja ohjausteorioita. Tutkimuksen aineisto koostuu 45 aikuislukiosta valmistuneen opiskelijan omaelämäkerrallisesta uratarinasta. He ovat valmistuneet vuosien 2010–2016 aikana ja ovat iältään 18–63 vuotiaita.

Vihtari avaa näkökulmaa kerronnalliseen tutkimukseen – miten kertomukset ja tarinat elävät yhteiskunnassamme ja mikä on niiden tiedollinen arvo. Kerronnallisuus toimii tutkimuksessa välineenä, jonka avulla päästään kiinni merkityksiin, joita koulutuksessa ja työelämässä saaduille kokemuksille annetaan.


Kalle Vihtari on työskennellyt opetus- ja ohjaustehtävissä Suomessa ja Ruotsissa. Vuodesta 2012 hän on työskennellyt opinto-ohjaajana Eiran aikuislukiossa, joka on Suomen suurin aikuislukio. Väitöstutkimuksensa aikana Vihtari on edustanut jatko-opiskelijoita valtakunnallisessa kasvatustieteen FinEd-tohtoriverkostossa ja edustaa Suomea ohjauksen osalta pohjoismaisessa aikuiskoulutuksen verkostossa (NVL). 


Tietoa julkaisusta:
Vihtari, K. 2021. Aikuislukio opintopolun ja työuran edistäjänä – kerronnallinen tutkimus aikuislukiosta valmistuneiden ylioppilaiden uratarinoista. Acta electronica Universitatis Lapponiensis 318. Rovaniemi: Lapin yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-278-8

Edellinen | Palaa pääsivulle

Ajankohtaista elinikäisestä ohjauksesta nro 21, joulukuu 2022
https://peda.net/hankkeet/elotori/ajankohtaiskatsaus21

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä