Teksti: Anna
Kuvat: Tiia

Heräsin jälleen varttia vaille kuusi, ja koulu alkoi varttia vaille kahdeksan. Ensimmäiseksi oli liikuntaa, mutta se ei sujunut kovin hyvin niin aikaisin aamulla väsyneenä. Pian me kaikki viisi tunnille osallistunutta suomalaista olimme karanneet pukuhuoneeseen. Onneksi meillä ei ole uudestaan liikuntaa…

Liikuntatunnin jälkeen oli musiikkia, jossa piti tehdä jouluinen sovitus laulusta ”Tuiki tuiki tähtönen” valitsemansa tunnetilan mukaan. Musiikinluokassa oli paljon soittimia, joista monet olivat samoja kuin omissa kouluissamme Suomessa (kuten erilaiset lyömäsoittimet ja ksylofoni), mutta luokassa oli myös pieni flyygeli pelkän pianon sijasta sekä viulu. Olin todella innoissani viulun nähtyäni, sillä harrastan itse viulunsoittoa enkä luonnollisesti voi soittaa viikkoon. Sainkin soittaa sitä vähän, ja ilmeisesti myöhemmin lisää.

Tuntien jälkeen osalla saksalaisista oli jonkinlainen abi-info, jonka aikana me muut menimme kunnanjohtajan luo kunnantalolle. Talon julkisivulla on iso joulukalenteri, jonka luukut ovat ikkunoissa. Itse talo on muutenkin hyvin kaunis – sekä sisältä että ulkoa. Kunnanjohtaja piti meille esittelykierroksen talossa, jonka aikana pääsimme näkemään ainakin kaksi vihkihuonetta. Ilmeisesti kunnantalossa on paljon enemmän häitä kuin hallintotoimia. Toinen vihkihuoneista olikin todella kaunis holvikattoinen kivikellari, mikä tekee siitä paljon suositumman vihkitilan.

Kunnantalon vierailun jälkeen pääsimme katsomaan museota, jossa kerrottiin Uslarin historiasta. Onneksi meillä oli opastus (josta saimme myös suomenkielisen käännöksen), sillä muutoin olisi vierailu jäänyt paljon latteammaksi. Piippu- ja huonekaluteollisuuden lisäksi museossa esiteltiin mm. ”kuoleman kruunuja”, jotka liittyvät eteläsaksalaiseen perinteeseen.

Kotona pelasimme Unoa ja toista korttipeliä, jossa todella täytyi ajatella. Lopulta päädyin höpöttämään värejä suomeksi, sillä on mahdotonta samanaikaisesti puhua saksaa ja ajatella loogisesti. Seitsemältä menin vaihtoparini Melinen kanssa kuoroon, mikä myös oli minusta todella hauskaa. Ei haitannut, vaikken aina ymmärtänytkään, mitä kuoronjohtaja eli paikallisen seurakunnan kanttori sanoo, sillä se oli aina mahdollista arvata eleistä ja esimerkeistä. Lisäksi on aina mukava laulaa kuorossa, jossa muut osaavat kappaleet jo valmiiksi…

Kuoron kesto on ilmeisesti vaihteleva, mutta tällä kertaa se loppui vasta lähes kymmeneltä. Kotiin päästyämme menimmekin melkein heti nukkumaan, sillä keskiviikkona oli taas aikainen herätys.