3) Mikä ihmeen iskelmä?

ISKELMÄSTÄ

Tällä sivulla ihmetellään sanaa ISKELMÄ - mitä sanalla tarkoitetaan nykyään Suomessa ja mitä sillä on tarkoitettu aiemmin.

---

Miten sanaa "iskelmä" on määritelty?


Iskelmä-sanan keksi sanoittaja ja Yleisradion kamreeri R. R. Ryynänen. Se on nerokas suomennos saksan sanasta "Schlager". Ilmeisesti ensin käytössä oli sana "iskusävelmä", joka edelleen elää humoristisena ja vanhahtavana ilmauksena. 

Iskusävelmällä voitiin tarkoittaa tanssittavaa ja suosittua sävelmää. "Kansainvälisten mallien mukaan Suomessakin haluttiin levyttää äidinkielellä laulettua tanssimusiikkia."

Iskelmä liittyy siis läheisesti tanssimusiikkiin, mutta mm. tanssikiellon myötä Suomessa syntyi myös pääasiassa kuunneltavaksi tarkoitettu iskelmä.

Erään määritelmän mukaan iskelmän tunnistaa tekstin muodosta: siinä on "iskevä" kertosäe, joka toistuu samanlaisena useampia kertoja.

Pitkään iskelmäksi ajateltiin nimenomaan keskieurooppalainen kevyt musiikki, mutta Suomessa siihen tietenkin sekoittuivat myös venäläiset vaikutteet. Toki myös uuden mantereen musiikit, jotka ovat sekoitus eurooppalaista ja afrikkalaista perinnettä: blues, jazz, tango, bossa nova jne., ovat kaikki vaikuttaneet iskelmään.

Voidaan myös ajatella, että termi "iskelmä" liittyy kaupallisesti ja teollisesti levitettyyn musiikkiin. Iskelmän esittäjät harvemmin ovat itse säveltäjiä ja sanoittajia, joten levy-yhtiöiden panos iskelmän tuotekehittelijöinä on tärkeä.

---

Mikä nykyään on iskelmää?

Rock- ja rap-musiikki voivat olla nykyään hyvinkin kaupallista musiikkia. Myös levy-yhtiöt ovat vahvasti mukana. Ovatko rock ja rap siis muuttuneetkin iskelmäksi - edellähän pohdittiin kaupallisuutta yhtenä iskelmän määritelmänä? Myös tanssilavoilla kuultava iskelmämusiikki on nykyään radioissa ja televisiossa paljon harvinaisempaa kuin muutamia vuosikymmeniä sitten: underground ja valtavirta ovat siis vaihtaneet tavallaan paikkaa. Siinäpä pähkinä purtavaksi - eikä oikeaa tai väärää vastausta varmasti ole edes olemassa!

Nykyään iskelmän määritteleminen onkin erittäin vaikeaa, kun kaikki musiikin tyylilajit ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ja niitä sekoitellaan ennakkoluulottomammin kuin koskaan. (Open huomautus: ajattelepas vaikka "Vain elämää" -ohjelman uudet sovitukset menneiden vuosikymmenien iskelmähiteistä "Kuningaskobra" ja "Sata salamaa"!)

Määrittelyn sijaan onkin varmaan hauskempaa keskittyä vain tutustumaan suomalaisen populaarimusiikin uskomattomaan rikkauteen ja toivottaa sille hyvää jatkoa. Kaikilla näin pienillä kansoilla ei ole niin monipuolista populaarimusiikkia kuin suomalaisilla, jotka ovat yhdistäneet omaan musiikkiperimäänsä sujuvasti suurempien naapurien ja kaukaisempienkin maiden vaikutteita silti menettämättä omaa persoonallista ääntään ja kieltään.


(Lähteet: teksti on lainattu ja koottu pomus.net-sivustolta 4/2021. Tekstin on sivustolle kirjoittanut "1918–1929" Pekka Jalkanen ja "Suomalainen iskelmä" Petri Kaivanto.)


TEHTÄVIÄ (Mikä ihmeen iskelmä?)

1. Mistä sana "iskelmä" on peräisin? Kuka sanan otti Suomessa käyttöön?

2. Mitkä kaikki tekijät (musiikkityylit ja suuntaukset) ovat vaikuttaneet suomalaisen iskelmämusiikin kehitykseen?

3. Miksi alun alkaen tanssittavaksi tarkoitettua musiikkia alettiin Suomessa tehdä myös kuunneltavaksi?

4. Miksi iskelmän määrittely on nykyään hankalampaa kuin ennen?

5. Miten perustelisit tekstin perusteella väitteen, että myös rap ja rock voisivat olla nykyään iskelmää?

6. Mitä hienoja puolia tekstissä kerrotaan suomalaisesta populaarimusiikista?