Saamen kieli ja kirjallisuus -oppiaine vuosiluokalla 6
1. VUOROVAIKUTUSTILANTEISSA TOIMIMINEN
Tavoitteet luokittain | Sisällöt luokittain |
5-6 luokka: - Oppilas rohkenee ilmaista itseään sekä suullisesti että kirjallisesti erilaisissa tilanteissa ja haluaa kehittää ilmaisuja vuorovaikutustaitojaan. - Oppilas osaa käyttää puheenvuoron keskustelutilanteessa. - Oppilas kertoo ja kuvailee omia havaintojaan ja ajatuksiaan sekä vertailee niitä toisten havaintoihin; hän pystyy jo omassa viestinnässään jonkin verran ottamaan huomioon viestintätilanteen ja -välineen ja pyrkii siihen, että hänen oma viestinsä on ymmärrettävä ja saavuttaa vastaanottajan. - Oppilas osaa kuunnella toisten ajatuksia ja osaa myös muodostaa omia mielipiteitä ja pyrkii perustelemaan niitä; hän on tottunut arvioimaan kuulemaansa ja lukemaansa. - Oppilas osaa tehdä puhutussa ja kirjoitetussa tekstissä käytetyistä keinoista viestin sisältöä ja viestintätilannetta koskevia päätelmiä. - Oppilas pystyy pitämään tutulle yleisölle pienimuotoisen, selkeän suullisen esityksen. - Oppilas osallistuu aktiivisesti ilmaisuharjoituksiin. |
5-6 luokka: - Keskustelutaitojen kehittämistä: esimerkiksi paneeleja, opetuskeskusteluja, väittelytilaisuuksia, saamenkielisten kirjailijoiden ja taiteiljoiden vierailuja. - Viestintätilanteen ja -välineen huomioonottamista, esimerkiksi digitaalisia esityksiä ja digitarinoita. - Oman kerronnan ja sanonnan rikastuttamista, esimerkiksi kirjaesittelyjä, suullisia ja kirjallisia esityksiä. - Kuudennella luokalla edelleen vahvistetaan viestintärohkeutta ja varmuutta sekä kehitetään monipuolisia ilmaisutapoja. - Kuudennella luokalla oppilas kehittää edelleen viestintärohkeutta ja valmiutta sekä harjoittelee toimimaan erilaisissa viestintätilanteissä. |
Arviointi | |
6. luokka Arvosana 8/hyvä 6. luokan päättyessä |
Oppilas - haluaa ja rohkenee ilmaista itseään kirjallisesti ja suullisesti sekä yksin että ryhmässä. - osaa kuunnella sekä antaa ja vastaanottaa palautetta. - osaa käyttää puheenvuoron ja esittää perusteluja. - osallistuu rohkeasti ilmaisuharjoituksiin ja tehtäviin. - pystyy pitämään tutulle yleisölle pienimuotoisen suullisen esityksen. |
2.TEKSTIEN TULKITSEMINEN
Tavoitteet luokittain | Sisällöt luokittain |
5-6 luokka: - Oppilas lukee sujuvasti erilaisia tekstejä ja tunnistaa erilaisia tekstilajeja sekä tarkkailee ja arvioi itseään lukijana. - Oppilas osaa käyttää luetun ymmärtämistä parantavia menetelmiä sekä harjoittelee käyttämään erilaisia tiedonhankintamenetelmiä. - Oppilas osaa valita sopivaa luettavaa eri tarkoituksiin ja pohtii ja ilmaisee herättämiä ajatuksia. - Oppilas osaa etsiä tietoa erityyppisistä ikäkaudelleen sopivista lähteistä sekä osaa arvioida tekstien ja lähteiden luotettavuutta. - Oppilas perehtyy saamelaisiin satuihin sekä niiden myyttisiin olentoihin. - Oppilas pyrkii tarkkailemaan ja arvioimaan itseään lukijana. - Oppilas oppii selittämään, vertailemaan ja pohtimaan sanojen ja niiden synonyymien, kielikuvien ja sanontojen ja käsitteiden merkityksiä ja niiden hierarkioita. - Oppilas oppii luokittelemaan sanoja merkityksen ja muodon perusteella. - Oppilas huomaa eron kirjoitetun ja puhutun kielen välillä, erityisesti sanojen kohdalla. |
5-6 luokka: - Ajatus- ja juonikarttojen sekä tukisanalistojen laatimista. - Keskittymistä ja ymmärtämistä tukevia kuunteluharjoituksia. - Pääasioiden erottamista sivuasioista, tiivistämistä, väliotsikointia, kysymysten esittämistä, muistiinpanojen tekemistä, päätelmien tekoa sekä luetun ja kuullun arviointia. - Tekstin jäsentäminen otsikoinnin ja kappalejaon avulla. - Oikeinkirjoituksen varmistus: yhdyssanat, isot alkukirjaimet, väitelause, kysymyslause ja käskylause sekä isot välimerkit. - Diftongien oikeneminen. - Astevaihtelutapaukset. - Verbien persoonamuodot, kaikki aikamuodot. |
Arviointi | |
6. luokka Arvosana 8/hyvä 6. luokan päättyessä |
Oppilas - lukee sujuvasti monimuotoisia tekstejä. - osaa havainnoida ja arvioida omaa lukemistaan. - hallitsee kohtuullisen sana- ja käsitevarannon. - käyttää tekstin käsitteiden ymmärtämistä ja tulkintaa edistäviä strategioita. - käyttää tiedonhankinnassaan erilaisia tietolähteitä ja osaa jossain määrin arvioida tietolähteiden luotettavuutta. |
3.TEKSTIEN TUOTTAMINEN
Opetukset tavoitteet luokittain | Opetuksen sisällöt luokittain |
5-6 luokka: -Oppilas harjoittelee tuottamaan erilaisia tekstejä ja myös tekstin tuottamisen eri vaiheita kuten ideointia ja muokkausta -Oppilas harjoittelee ottamaan ja antamaan palautetta omasta tekstistä - Oppilas vahvistaa käsinkirjoittamista ja näppäintaitoja - Oppilas harjoittelee tekstin elävöittämistä ja muuntelua sekä huomaa sanajärjestyksen yhteyden tekstin merkitykseen - Oppilas harjoittelee muistiinpanojen ja tiivistelmien tekemistä -Oppilas harjoittelee lähteiden käyttöä ja merkitsemistä tekstissä -Oppilas osaa harjoittelee toimimaan verkkoympäristössä eettisesti oikein ja osaa ottaa huomioon tekijänoikeudet |
5-6 luokka: - tekstien tekemistä: ideointia, suunnittelua, jäsentämistä ja muokkaamista - tarinointia puhumalla, kirjoittamalla ja kuvien avulla myös digitaalisessa ympäristössä. -oikeinkirjoituksen vakiinnuttaminen, astevaihtelu, diftongin oikeneminen -lauseenjäsenet: subjekti, predikaatti, objekti -oman tekstin arviointia ja palautteen antamista ja vastaanottamista - Verkkoympäristön käyttäminen tekstin tuottamisen yhteydessä - tutustutaan tekijänoikeuksiin ja verkkoympäristössä toimimiseen |
Arviointi | |
6. luokka Arvosana 8/hyvä 6. luokan päättyessä |
Oppilas - osaa ohjatusti käyttää kertomiselle, kuvaamiselle ja yksinkertaiselle kantaaottavalle tekstille tyypillistä kieltä. - osaa otsikoida tekstinsä, jakaa sen kappaleisiin ja kiinnittää huomiota sanavalintoihin. - kirjoittaa sujuvasti ja selkeästi käsin ja on omaksunut tarvittavia näppäintaitoja - tuntee kirjoitetun kielen rakenteita ja oikeinkirjoituksen perusasioita ja käyttää niitä oman tekstinsä tuottamisessa. - tuntee ja osaa kuvailla tekstien tuottamisen perusvaiheita, - osaa arvioida omia tekstejään ja tuottaa tekstejä vaiheittain yksin ja muiden kanssa. - osaa antaa ja vastaanottaa palautetta - on tietoinen tekstin vastaanottajan merkityksestä - osaa merkitä lähteet tekstin loppuun - tietää verkossa toimimisen eettiset periaatteet. |
4. KIELEN, KIRJALLISUUDEN JA KULTTUURIN YMMÄRTÄMINEN
Opetuksen tavoitteet luokittain | Opetuksen sisällöt luokittain |
5-6 luokka -Oppilas tietää saamen kielen ominaispiirteet. -Oppilas tietää eri saamen kielet. -Oppilas tutustuu kansanperinteeseen ja sukunsa tarinoihin ja historiaan. -Oppilas ymmärtää saamen kielen käytön vaikutukset omassa elämässä ja ympäristössä. - Oppilas osallistuu esityksen ideointiin, suunnitteluun ja toteutukseen. |
5-6 luokka - Tehdään saamelaisesta tarinasta digi-versio. - tutkitaan kielenkäyttöä ja mietitään omaa saamen kielen käyttöä ja sen vaikutuksia. - suunnitellaan ja toteutetaan oma esitys yhteistyössä eri saamenkielisten toimijoiden kanssa esim. radion kanssa. - Tutustutaan eri saamen kieliin. |
Arviointi | |
6. luokka Arvosana 8/hyvä 6. luokan päättyessä |
- osaa tuottaa tekstejä ja muokata niitä. - osa- osaa kuvailla tekstien kielellisiä piirteitä ja käyttää oppimiaan käsitteitä puhuessaan ja kirjoittaessaan niistä. - osaa kertoa saamelaisen elämän pääpiirteistä ja nimetä saamelaisen kulttuurin tavallisimpia ilmenemismuotoja. - lukee sovitut lapsille ja nuorille suunnatut kirjat ja tekstit ja keskustelee ja jakaa kokemuksiaan lukemastaan. - osaa kertoa itseään kiinnostavasta media- ja kulttuuritarjonnasta. a antaa ja ottaa palautetta omasta tekstistä. - osaa toimia eettisesti oikein verkkoympäristössä. |
5. KIELENKÄYTTÖ KAIKEN OPPIMISEN TUKENA
Opetukset tavoitteet luokittain | Opetuksen sisällöt luokittain |
5-6 luokka -Oppilas kehittää ja monipuolistaa saamelaiskultuurin eri osa-alueissa tarvittavaa kieltä. |
5-6 luokka -Oppilas tietää niin eri oppiaineiden ja saamelaiskulttuurien osien tavan käyttää kieltä ja oppii käyttämään kieltä oppimisessa. |
Arviointi | |
Arvosana 8/hyvä 6. luokan päättyessä |
Oppilas - tunnistaa eri oppiaineiden tapoja käyttää kieltä ja pystyy hyödyntämään kielitaitoaan oppimisessa. |