YLLE-toimintaa Palokassa syksyllä 2021

Yhdessä liikkuen ja lukien epulle (YLLE) –toimintaa  Palokan alueen kouluille 

Jyväskylän vanhempainfoorumi ja Palokan Ilo, voimistelu ja liikunta järjestävät yhteistyössä toimintaa eppuluokille perheineen. 

Mitä?

Koko perheen yhteinen seikkailu, jossa tutustutaan lapsen luokkakavereiden perheisiin toiminnallisen yhdessäolon ja liikunnan keinoin. Luodaan hyvinvoivaa kouluarkea yhdessä meille kaikille – lapsille, vanhemmille, koulun opettajille ja muulle kouluhenkilöstölle. Jokaisen koulun eppuluokalle tarjotaan mahdollisuus kahteen toimintatuokioon syksyn aikana. 

YLLE-toimintaa on alettu kehittämään Jyväskylän vanhempainfoorumin toimesta 2017. Syksyllä 2019 Palokan Ilo haki seuratukea Opetus- ja kulttuuriministeriöltä, jotta voisimme yhteistyössä kehittää YLLE-toimintaa Palokan alueen kouluilla. Vihdoin koronan hellitettyä pääsemme toteuttamaan suunnitelmiamme ja mukaan liittyy myös Voimisteluliiton Erityistä voimaa -hanke, jossa Palokan Ilo on mukana yhtenä pilottiseurana. Näiden yhteinen tavoite on kehittää yhteisöllisyyttä sekä kaikille avoimia ja saavutettavia toiminta- ja harrastemahdollisuuksia. 

Mukaan ovat tervetulleita ihan kaikki koulun eppuluokkalaiset perheineen matalalla kynnyksellä!

Miksi?

Liikunta, lukeminen, yhdessä oleminen ja toimiminen tukee hyvinvointia ja terveyttä sekä mahdollistaa tutustumisen toisiin perheisiin ja lapsiin aktiivisessa ympäristössä. Toistemme tunteminen luo turvallisen kasvu- ja oppimisympäristön, jossa ketään ei kiusata tai jätetä yksin. Säännöllinen yhdessäolo helpottaa kouluarjen asioihin tutustumista sekä oman lapsen kasvun ja oppimisen tukemista yhdessä koulun ja oppilashuollon kanssa. Saamme tukea vertaisiltamme, muilta perheiltä, arjen avuksi. 

Kenelle?

Mukaan toimintaan kutsumme kaikki koulun eppuluokat perheineen, luokanopettajan ja muuta koulun henkilöstöä mahdollisuuksien mukaan.

https://forms.gle/e9WqQ4GCTREoYssC7 Toivomme ilmoittautumista viimeistään viikkoa ennen tapahtumaa.

Milloin? 

Palokan alueen koulut, opettajat ja ajankohdat

Keski-Palokka  

1A Sari Lehtinen

1B Anna-Kaisa Koittola

1C Juha Ahtilinna

1D Joni Rikman

Sunnuntai 24.10. klo 10.00-11.00 ja Jokelan koulun sali ja

Lauantai  27.11. klo 9-10 Keski-Palokan koulun liikuntahalli 

----------------------

Jokela 

1A Reija Koistinen 

1B Mari Härmälä

1C Jaana Karonen

1D Markus Saarela

Sunnuntai 24.10. klo 11.00-12.00 Jokelan koulun sali ja

Lauantai 11.12. klo 9.00-10.00 Keski-Palokan koulun liikuntahalli 

--------------------------------

Mankola 

1A Laura Purontakanen

Sunnuntai 24.10. klo 16.30-17.30 Keski-Palokan koulun liikuntahalli ja

Lauantai 27.11. klo 17.00-18.00 Jokelan koulun sali 

----------------------------------

Savulahti 

1A Juha Vesanen 

1B Margareta Nykänen

Sunnuntai 24.10. klo 17.30-18.30 Keski-Palokan koulun liikuntahalli ja

Lauantai 30.10. klo 17-18 Jokelan koulun sali
____________________________________________________________________________________

Yhdessä liikkuen ja lukien epulle Palokassa 2020-2021

Jyväskylän vanhempainfoorumi ja Palokan Ilo

YHDESSÄ KASVAEN JA OPPIEN

Yhdessä liikkuen ja lukien epulle –toimintaa Palokan alueen kouluille (Jokela, Keski-Palokka, Mannila, Savulahti)

Mitä? Liikutaan ja puuhaillaan koko luokkaa kiinnostavia asioita kerran viikossa tai sopimuksen mukaan yhdessä koululla ja lähiympäristössä. Tutustutaan toisiimme heti alussa ja luodaan yhteiset YLLE-säännöt. Suunnitellaan toimintaa yhdessä koko lukuvuodeksi hyödyntäen luokan omaa osaamista. Liikunnan ohella vahvistamme kaikkia arjessa ja luokkayhteisössä tarvittavia taitoja. Opimme tuntemaan koulumaailmaa laaja-alaisesti.

Kenelle? Mukaan toimintaan kutsumme kaikki luokan perheet, luokanopettajan, muuta koulun henkilöstöä ja oppilashuoltoa sekä vierailijoita tarpeen mukaan aihepiireittäin.

Miksi? Liikunta ja yhdessä oleminen tukee hyvinvointia ja terveyttä. Toistemme tunteminen luo turvallisen kasvu- ja oppimisympäristön, jossa ketään ei kiusata tai jätetä yksin. Säännöllinen yhdessäolo helpottaa kouluarjen asioihin tutustumista sekä oman lapsen kasvun ja oppimisen tukemista yhdessä koulun ja oppilashuollon kanssa. Saamme tukea vertaisiltamme, muilta perheiltä, arjen avuksi.

Lukuvuoden aikana tulevia teemoja:
• Koulu alkaa –tervetuloa (myös ruotsiksi ja englanniksi Suomen Vanhempainliiton sivulla) https://vanhempainliitto.fi/wp-content/uploads/2018/08/Koulu-alkaa-tervetuloa.pdf
• tutustuminen, ”oman kouluajan muistelua”
• suunnitellaan YLLE-toimintaa lukuvuodeksi sekä tehdään meidän omat säännöt
• koululaisen ja perheen hyvinvointia tukeva arki – mitä se on? Uni, ravinto, liikunta, leikki
• kodin ja koulun yhteistyö, vanhempaintoiminta (perehdytys)
• koulukiusaaminen - kiusaamisen suhteen 0-toleranssi
• mediakasvatus ja digihyvinvointi https://mediakasvatus.fi/materiaali/opas-tasapainoiseen-digiarkeen/
• yhteisvanhemmuus (Rönkä, Malinen)
• koulun oppilashuolto
• vanhemmuuden tuki, perhekeskusverkosto
• Lapset puheeksi –menetelmä
• vanhemmuustaidot, tunne- ja vuorovaikutustaidot
• harrastaminen
• Kukaan ei ole älykäs yksin (Katri Saarikivi)
• Lapsen ja nuoren terve kehitys ja kehitykselliset haasteet (Valteri, Tuomo Aro, neuropsykologi tmv.)

Katso lisää teemoja täältä: https://peda.net/jyvaskyla/vanhempainfoorumi/ylet https://peda.net/jyvaskyla/vanhempainfoorumi/ylet/teemoja

Liitteet:

YhdessäLiikkuenjaLukienPalokassa2020-2021.docx