Budjetointi

Kuukausi minimipalkalla - video: Tuntitehtävä 9.2.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Pohdi, mihin amerikkalainen kotitalous joutuu varaaamaan eri lailla rahaa suomalaiseen perheeseen verrattuna.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Rahavirrat

Omien rahavirtojen ymmärtäminen on tärkeää

 

" Jotkut elävät velaksi eli ostavat paljon asioita laskulla ja osamaksulla. Lopulta laskut voivat jäädä kuitenkin maksamatta ja jossain vaiheessa summa on jo liian iso. Joku on karannut velkojaan ulkomaille ja takaisin tullessa yllätys on suuri, kun velat eivät olekaan kadonneet. Päinvastoin ne ovat monikertaistuneet. Yhdellä henkilöllä oli kerran 30 000 euroa maksamattomia velvoitteita. Hän lähti toiseen maanosaan reppureissaamaan moneksi vuodeksi. Takaisin tullessa maksamatta olikin jo yli 70 000 euroa korkeakuluisia velkoja. " 

On erityisen tärkeää suunnitella omaa talouttaan ja pohtia, mistä omat menot ja tulot syntyvät. Tuloiksi kutsutaan kaikkea rahaa, joka tilille tulee. Tienata voi monella tapaa - tuloja voi saada esimerkiksi palkkatyöstä tai yrityksen pyörittämisestä. Erilaiset tuet kuuluvat myös omiin tuloihin. Opiskelija on usein oikeutettu opintorahaan sekä opintolainaan. Pientuloisena voi saada myös muita sosiaalietuuksia, kuten asumistukea.

Menot puolestaan syntyvät kaikesta kulutuksesta eli ostetuista asioista. Yleisimmät menot koostuvat vuokrasta, ruuasta, vaatteista sekä vapaa-ajan menoista. Vuokra, ruoka ja vaatteet ovat monille pakollisia menoja. Pakollisista menoista voi toisinaan kuitenkin säästää, esimerkiksi valitsemalla edullisemman vaihtoehdon.

Jos ei tarkalleen tiedä mihin omat rahat kuluttaa, on hyvä aloittaa tulojen ja menojen seuraaminen. Siihen on tarjolla esimerkiksi pankkien kautta monia puhelinsovelluksia, jotka ryhmittelevät kulutuksesi. Näin näet, jos sinulla menee esimerkiksi eniten rahaa vaatteisiin ja voit pohtia tarvitsetko kaikkea ostamaasi. Nuoret eivät käy usein vielä kokopäiväisesti töissä, minkä vuoksi kaikki tulot on helppo kuluttaa kerralla. Pienempien tulojen ansiosta, muutoksia omaan kulutuskäyttäytymiseen voi kuitenkin luoda myös pienillä teoilla.

Oman talouden hallinnan on todettu edistävän terveyttä. Talouden hallinta vähentää tutkitusti stressiä ja lisää mielen hyvinvointia. Tätä kautta siis myös fyysinen terveytesi voi parantua, kun oma talous on kunnossa.

Ymmärrä rahavirtasi.

Kuva: Nordea

Testaa oman taloutesi tila - Testi

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Testaa oman taloutesi tila siihen suunnatun testin avulla. Testin tavoitteena on herättää kiinnostusta oman talouden tarkasteluun, tunnistaa mahdollisia riskejä sekä rohkaista puhumaan raha-asioista.

Testi löytyy osoitteesta: http://bit.ly/testaatalous

Herättikö testi miettimään sitä, miten omaa käyttäytymistä talousasioissa olisi hyvä muuttaa?



Lähde: Martat ja Takuusäätiö. Tehtävässä on sovellettu Hallitse rahojasi -materiaalia.

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Henkilökohtainen budjetti

Laadi kuukauden ajalta budjetti pitäen yllä kirjaa tuloistasi ja menoistasi ja selvitä kuukausittainen säästösi. Palauta esim. excel-taulukko 23.3. mennessä. Voit hyödyntää marttojen valmista excel-pohjaa.
  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.