Koulujen ja päiväkotien henkilökunnan puhelinten käyttösäännöt

Puhelimen käyttöön liittyviä ohjeita

Puhelimen ja datayhteyden käyttötarkoitus ja käyttöajat
  • Tiedostan, että työnantajan puhelin, puhelinnumero ja SIM-korttiin liittyvä datayhteys on tarkoitettu työasioiden hoitamiseen työaikana.
  • Minulla ei ole velvollisuutta vastata puhelimeen (sisältäen pikaviestintä ja sähköpostit) vapaa-ajalla tai esimerkiksi oppituntien aikana. Työnumeroon ja -viesteihin vastaan pääsääntöisesti työaikana silloin, kun puhelimen käyttöä rajoittavia velvotteita ei ole.
    • Huolehdin siitä, että puhelimen käyttäminen ei häiritse muita työtehtäviä, esimerkiksi oppituntien pitämistä tai yhteisiä kokouksia. Oppituntien aikana on normaalitilanteessa hyvä tapa pitää puhelin äänettömänä.
    • Voin harkintani mukaan vastata puheluihin ja viesteihin myös oppitunnin aikana, jos työtehtävät tai esim. jonkun oppilaan tilanne sitä välttämättä edellyttävät.
    • Voin oman harkintani mukaan pitää työpuhelinta päällä myös iltaisin ja viikonloppuisin, jos työasioiden hoitaminen sitä edellyttää.
    • Voin harkintani mukaan pitää vapaa-ajalla puhelinta äänettömällä, sulkea työnantajan SIM-kortin tai sulkea koko puhelimen.
  • Tiedotan oppilaideni huoltajia siitä, milloin ja millä tavalla minua saa kiinni. Toimin siinä koululla yhteisesti sovitun linjan mukaisesti.
  • Henkilökunnan puhelinnumerot julkaistaan oppilaitoksen kotisivuilla ja Jyväskylän kaupungin yhteystiedoissa.
  • Käytän puhelintani koulun ohjeistuksen mukaisesti myös hälytys- ja poikkeustilaviestintään. Asennan puhelimeeni tätä varten tarvittavat sovellukset ja käytän niitä erikseen annettavien ohjeiden mukaan.
Puhelimen ja datayhteyden käyttäminen työkäytössä ja kotikäytössä
  • En soita työnantajan puhelinnumerosta henkilökohtaisia puheluita (kotikäyttö) tai käytä työnantajan puhelinnumeroa henkilökohtaiseen viestintään (esim. tekstiviestit, multimediaviestit, WhatsApp -kotikäyttö).
    • Kotipuhelujen soittaminen työnantajan liittymästä vaatii puhelinedun, joka on verotettavaa tuloa. Koulujen puhelinliittymiin ei kuulu puhelinetu. Tämän vuoksi kotipuhelut ja työpuhelut on eroteltava toisistaan.
  • Jos työpuhelimeni ominaisuuksiin kuuluu ns. tupla-SIM, saan laittaa puhelimeen myös oman henkilökohtaisen SIM-kortin. Tällöin käytän samalla laitteella kotipuheluihin puhelimeni kotinumeroa ja työpuheluihin työnumeroa. Henkilökohtaisella SIM-kortilla varustettua puhelinlaitetta voin käyttää myös vapaa-ajalla kotimaassa, kun huolehdin työ- ja kotipuhelujen erottelusta.
  • Mikäli käytössäni on työnantajan SIM-kortti, johon kuuluu rajoittamaton dataliikenne, voin jakaa SIM-kortin datayhteyden muihin laitteisiini vapaasti työasioiden hoitamista varten milloin vain se on tarpeen.
    • Työnantajan dataliittymä ei ole tarkoitettu kodin vapaa-ajan nettiliittymäksi. Siitä ei jaeta nettiyhteyttä henkilökohtaiseen kotikäyttöön esimerkiksi muiden perheenjäsenten ilta- ja viihdekäyttöä varten.
    • Yksittäisten henkilökohtaisten asioiden hoitamiseksi puhelimella työnantajan datayhteyttä ei tarvitse sulkea. Näitä ovat esimerkiksi juna-aikataulujen katsominen, ravintolan ruokalistan katsominen yms. niihin rinnastettavat muut lyhytaikaiset käyttötarkoitukset (taustatietona, että puhelimet tukevat huonosti dataliittymän nopeaa vaihtamista kahden SIM-kortin välillä eikä jatkuva nettiyhteyden vaihtaminen ole kiinteän hinnoittelun dataliittymissä tarkoituksenmukaista yksittäisiä esim. tiedonhakuun liittyviä toimenpiteitä varten).
  • Saan liittää puhelimen työpaikan ja kodin WLAN-verkkoihin. En liitä puhelinta tuntemattomiin julkisiin WLAN-verkkoihin, koska ne muodostavat tietoturvariskin.
  • Esimieheni kanssa sovittaessa saan asentaa työnantajan SIM-kortin myös omaan henkilökohtaiseen kotipuhelimeeni. Puhelinnumeron ja SIM-kortin datayhteyden käyttöä sitovat samat käyttösäännöt riippumatta siitä, missä puhelinlaitteessa SIM-kortti on.
  • Henkilökohtaisen kotipuhelimen (laitteen) käyttämisestä työasioiden hoitamiseen ohjeistetaan myöhemmin tarkemmin.
Puhelinlaitteen ja sen tietojen käsittelyä koskevat ohjeet
  • Huolehdin itse siitä, että minulla on toimintakunnossa ja ladattuna oleva laite.
  • En lataa laitteelle laitonta materiaalia. En käytä laitetta laitevalmistajan käyttö- ja lisenssiehtojen vastaisesti.
  • Vastaan itse siitä, että laitteessa olevat henkilökohtaiset tiedot ja sisällöt (etähallinassa olevien laitteiden henkilökohtainen puoli) ovat turvassa. Käytän esimerkiksi pääsykoodia ja biometristä tunnistusta laitteen suojaamiseen.
  • Huolehdin itse laitteeni henkilökohtaisten tietojen (etähallinnassa olevien laitteiden henkilökohtainen puoli) varmuuskopioinnista ja siitä, että itselleni jää palautustilanteessa tarvitsemani kopiot laitteen sisällöstä.
  • Huolehdin, että puhelimen työtiedostot, yhteystiedot ja muu töiden hoitamiseen tarvitsemani data on tallennettuna työnantajan pilvipalveluihin. Ymmärrän, että puhelinlaitteen omaan muistiin tallennetut tiedot voivat hävitä ilman palautusmahdollisuutta ja ne muodostavat tietoturvariskin, jos puhelin esimerkiksi varastetaan.
  • Suojelen laitetta varkauksilta ja vahingoilta. En jätä puhelinta vartioimatta tai näkyville autoon tai muuhun kulkuneuvoon tai julkiseen tilaan.
  • Suojelen laitetta kolhuilta ja kosteudelta. Käytän laitteessani suojakuorta vahinkojen estämiseksi ja kulumisen vähentämiseksi.
  • Pidän tallella myös laitteen oheistarvikkeet, kuten laturin, suojakuoren, kuulokkeet ja myyntipakkauksen.
  • En luovuta laitetta muiden käyttöön (esim. oppilaat, kotona lapselle).
  • Huomioin ja ymmärrän laitteen kuljettamisessa ja käytössä tarvittavan varovaisuuden.
  • Jos laite menee rikki, toimin välittömästi vahinkotilanteisiin annetun ohjeen mukaan.
  • Jos laite katoaa tai varastetaan, ilmoitan siitä välittömästi koulun rehtorille, teen ilmoituksen Tietohallinnon helppariin sekä teen tarvittaessa rikosilmoituksen. Tarkemmat ohjeet katoamis- ja varkaustapauksiin löytyvät täältä.
  • Kotimaassa saan käyttää laitetta myös vapaa-ajalla, mikäli olen asentanut siihen oman henkilökohtaisen SIM-kortin ja erottelen koti- ja työpuhelut.
  • En ota puhelinta ja/tai SIM-korttia mukaan henkilökohtaiselle ulkomaan matkalle (lomamatkat yms.).
  • Mikäli minulla on työmatka ulkomaille, voin ottaa matkapuhelimen mukaan kun sovin siitä esimieheni kanssa. Mikäli puhelinta tarvitaan EU-alueen ulkopuolella, tarvitsen lisäksi luvan Kasvun ja oppimisen TVT-tiimiltä, yhteyshenkilönä Jarkko Lampinen.
    • Ymmärrän, että ulkomaan matkalla datayhteydet ja muut mobiilipalvelut laskutetaan ulkomaisen operaattorin hinnaston mukaisesti, jotka voivat olla merkittäväsi kalliimpia kuin Suomen hinnat. Käytän puhelinta ja mobiilidataa ulkomailla harkiten. 
    • Telian puhelinliittymä sisältää sopimuksemme mukaan rajattomasti normaalihintaisia puheluita ja viestejä EU/ETA-alueella. Rajaton netti 150Mbit/s kotimaassa ja Pohjolassa & Baltiassa sekä 5 Gt/kk datakäyttöä EU/ETA-alueella. Ylimenevät laskutetaan Telian hinnaston mukaan.
  • Palautan laitteen koululle oheistarvikkeineen välittömästi, jos koulu pyytää palautusta.
  • Kun palautan laitteen koululle, poistan laitteen pääsykoodin käytöstä ennen palautusta.
  • Tyhjennän laitteen henkilökohtaisesta sisällöstäni ennen palautusta (Suositeltavaa on tehdä puhelimen tehdasasetusten palautus).


Puhelimen saaminen ja luovuttaminen sekä puhelinten käyttö sijaisuuksissa.

Milloin puhelin ja SIM-kortti annetaan käyttöön? 
  • Kaikilla vakituisessa työsuhteessa olevilla opettajilla ja koulunkäynninohjaajilla on työnantajan henkilökohtainen puhelin ja dataliittymä.
  • Yli kolmen kuukauden mittaisissa määräaikaisissa työsuhteissa henkilöllä on työnantajan henkilökohtainen puhelin ja dataliittymä. Rehtorin harkinnan mukaan puhelin ja liittymä voidaan antaa lyhyemmissäkin työsuhteissa.
  • Virkavapaalle Primuksessa merkittyjen henkilöiden sijaisille annetaan työnantajan puhelin ja SIM-kortti. 
  • Yli kolmen kuukauden sijaisuuksissa ja muissa määräaikaisissa työsuhteissa puhelin otetaan henkilölle aina käyttöön etähallittuna hänen omalla tunnuksellaan. 
  • Kolmea kuukautta lyhyemmissä sijaisuuksissa ja muissa määräaikaisissa työsuhteissa voidaan käyttää myös sijaispuhelinta. 
  • Alle kahden viikon sijaisuuksissa puhelinta ei anneta käyttöön, mikäli se ei ole turvallisuuteen tai muuten tehtävään liittyen välttämätöntä.
Milloin puhelin ja SIM-kortti tulee luovuttaa työnantajalle?
  • Aina työsuhteen tai määräaikasen sopimuksen päättyessä.
  • Mikäli henkilölle merkitään Primukseen rasti kohtaan "Virkavapaalla" (noin kuukauden mittaisissa ja sitä pidemmissä poissaoloissa), henkilön tulee luovuttaa puhelin ja datakortti työnantajalle. Virkavapaalla -merkintä tarkoittaa virkavapaata, opintovapaata, vuorotteluvapaata, toisen tehtävän hoitoa, tms. palkatonta poissaoloa, jonka aikana myös Wilma -tunnus jäädytetään.
  • Mikäli SIM-korttia ei oteta suoraan käyttöön seuraavalle henkilölle, se pitää jäädyttää. SIM-kortin avaamiset ja sulkemiset hoidetaan: Tietohallinto Puhelinliittymät <Tietohallinto.Puhelinliittymat@jyvaskyla.fi>.
  • Jos vakituisessa työsuhteessa oleva henkilö vaihtaa koulua Jyväskylän kaupungin sisällä, puhelinta ei tarvitse luovuttaa, vaan puhelin ja puhelinnumero seuraa käyttäjää.
    • Puhelimen siirtymisestä eri yksikköön tulee kuitenkin aina ilmoittaa TVT-tiimille esim. edu-helpparin kautta, jotta tieto voidaan päivittää leasingjärjestelmään. 
Muuta huomioitavaa
  • Kun puhelin luovutetaan takaisin työnantajalle, puhelimen luovuttaja vastaa siitä, että puhelimeen tai SIM-kortin muistiin ei jää henkilökohtaisia säilytettäviä tietoja, kuvia tms.
  • Virkavapaalle merkityn henkilön tulee huomioida, että puhelin voidaan nollata ja luovuttaa toisen henkilön käyttöön virkavapaan aikana.
  • Opetushenkilöstön puhelinnumerot kirjataan Primuksen työ- / matkapuhelin -kenttään. Puhelinnumerot päivittyvät Primuksesta O365 -palveluun, josta ne on löydettävissä Outlook- ja Henkilöt -sovellusten kautta. Puhelinnumerot näkyvät myös muualla O365 -palvelussa henkilön yhteystietokortissa.
  • Koulu päivittää henkilökunnan puhelinnumerot koulun verkkosivuille. Puhelinnumerona käytetään matkapuhelinnumeroa. 014266 -alkuiset numerot poistuvat käytöstä.
  • Koulusihteerit vievät henkilökunnan puhelinnumerot myös Intran Diccas -yhteystietopalveluun. 
  • Tulkinnan varaisissa tilanteissa (esim. pätkittäiset sairaslomat) rehtori voi päättää puhelimen luovuttamisesta tai sen pitämisestä työntekijän hallinnassa.