Romanikieli ja -kulttuuri
Romanikieli ja -kulttuuri
”Romanit ovat suomalainen kielellinen ja kulttuurinen vähemmistö, joka on asunut Suomessa yli 500 vuotta. Suomen romaneita arvioidaan olevan 10 000. Lisäksi Ruotsin puolella asuu noin 3 000 suomalaista romania. Romaneita elää koko maassa, suurin osa kuitenkin Etelä- ja Länsi-Suomen kaupungeissa. Valtaosa romaneista, kuten muistakin suomalaisista, kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Myös helluntailiikkeen ja muiden vapaiden kristillisten suuntien piirissä on uskonnollisesti aktiivisia romaneja.
Romanit ovat Suomen kansalaisia ja heillä on täydet kansalaisoikeudet ja -velvollisuudet. Romaneilla on vahva oma kulttuurinen identiteetti, mutta he tuntevat hyvin voimakkaasti olevansa suomalaisia. Suomalaisina romaneina he ovat aktiivisesti mukana rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa. Romanien osallistuminen Suomen sotiin vuosina 1939-1945 on vaikuttanut voimakkaasti romanien kansalliseen identifioitumiseen.” (Lähde: Suomen romanit, Sosiaali- ja terveysministeriön esite, 2004)
TEHTÄVÄT:
1. Lue Yle uutisten artikkeli Romanikieli on vaarassa kadota. Vastaa kysymyksiin:
- Selitä, mitä tarkoittaa romanikieli.
- Kuinka moni Suomen romaneista osaa romanikieltä?
- Miksi romanikielen puhujia on koko ajan vähemmän? Mainitse ainakin kolme syytä.
- Oletko itse koskaan kuullut puhuttavan romanikieltä?
2. Keskustele parisi kanssa, millaisia kokemuksia teillä on romaneista ja romanikulttuurista. Mieti, kuinka moni omista ajatuksistasi ja mielipiteistäsi pohjaa todelliseen kohtaamiseen ja kuinka moni kuulopuheisiin ja stereotypioihin. Käykää lopuksi lyhyt puheevuorokierros luokassa.
3. Vuonna 2011 Meijän puolue -kampanja pyrki herättämään erityisesti nuorten tietoisuutta romanien tilanteesta nyky-Suomessa. Kuuntele YleX:n haastattelu, jossa rap-artisti Bulle sekä toimittaja Maria Friman kertovat oman kokemuksensa siitä, millaista on elää romanina Suomessa.
”Romaneihin kohdistuvat negatiiviset asenteet ja stereotypiat ovat suomalaisessa yhteiskunnassa siirtyneet sukupolvelta toiselle ilman että niitä on juurikaan kyseenalaistettu. Tämä on näkynyt käytännössä myös syrjintänä työnhaussa ja asunnon saamisessa. Syrjinnän ja syrjäytymisen seurausketju näkyykin erityisen selkeästi juuri romanien kohdalla.” (Meijän Puolue -kampanjan esite)
- Kuinka yllä olevan tekstikatkelman väitteet ovat toteutuneet Bullen ja Marian elämässä?
- Mitä ajatuksia haastattelu sinussa herättää?
Lisätietoa: Tietoa romanien tapakulttuurista romanit.fi -sivustolla.
Tehtävät muokattu Sä osaat -blogin pohjalta.