Maanantai 10.12.

Vihdoinkin ensimmäinen koulupäivä Uslarissa. Koska saksalaiset vaihto-oppilaamme ovat eri luokilta, jokaisella myös päivän ohjelma oli erilainen. Olimme mukana mm. liikunnan, fysiikan, uskonnon ja englannin tunneilla. Oli hienoa tutustua saksalaiseen koulunkäyntiin ja huomata eroja saksalaisen ja suomalaisen koulunkäynnin välillä.

Ensimmäisen eron huomaa jo aamulla, kun isäntäperheen vanhemmat antavat eväät mukaan; koulussa ei ole ilmaista kouluruokaa. Jos ei ota omia eväitä, koulun ruokalasta tai lähellä olevista pikaruokaravintoloista/kaupoista voi ostaa itselleen syötävää. Syöminen tapahtui muutenkin eri tavalla kuin Suomessa, sillä syömään pystyi periaatteessa menemään milloin vain. Tiettyjä ruokailuaikoja ei ole, ja koulun ruokalassa voi myös ihan oleskella ja tehdä vaikka läksyjä.
Tunneilla opiskellaan ahkerasti ja ehkäpä suurin syy siihen on se, että puhelimien käyttö on todellakin kielletty. Kaikki tekivät annetut tehtävät ja viittasivat ahkerasti - onhan tuntityöskentely suuri osa arvosanojen arviointia. Tuntitehtävät olivat muutenkin ryhmä- ja paritehtävä painoitteista.
Liikunta oli samantapaista kuin Suomessa, pelasimme tälla tunnilla sulkapalloa, mutta Saksassa tytöt ja pojat ovat samassa ryhmässä toisin kuin meillä Suomessa.
Koulussa (Gymnasium) liikkuu myös pienempiä oppilaita, mikä on merkittävä ero Suomen lukioon. Suomessa kouluissamme näkyy vahvasti digitalisaatio, täällä Uslarissa monessa luokassa on vain pelkkä (liikuteltava) liitutaulu eikä videokameraa tai tietokoneita. Oppikirjat eivät myöskään ole uusimpia ja ne ovat melko suurikokoisia.

Koulupäivän jälkeen teimme pienen kierroksen Uslarissa ja kävimme nopeasti Uslarin joulumarkkinoilla. Vaikka markkinat olivatkin pienet, siellä vallitsi koko ajan iloinen joulufiilis. Markkinoilta kävelimme uimahalliin, jonne oli keksitty paljon erilaista tekemistä, pystyi esimerkiksi kokeilemaan uimista pyrstön kanssa.

Uimisen jälkeen siirryimme omiin isäntäperheisiimme viettämään iltaa.