Viikko 35

Viikko 35

Maanantaina 28.8 käveltiin Marjan ja Aleksin opastuksella hakemaan jokaiselle lapselle oma auringonkukka, jonka lapset saivat koululla maalata mallista itselleen! Hienoa taidetta syntyi! Alkuviikosta eskarilaisille jaettiin ensimmäiset kotitehtävät niiden palautus on loppuviikosta!

Tiistaina oli vuorossa eskarikirjan tehtäviä ja uusi satu tarinassa. Tehtävissä pohdittiin millainen on hyvä eskari ja miten hyvässä eskarissa käyttäydytään. Lisäksi suunniteltiin ja piirrettiin unelmien pyöräilykypärä ja pohdittiin ja tunnistettiin liikenteen vaaranpaikkoja tehtäväkirjan kuvasta. Ulkona leikittiin piparihippaa, viimeinen pari uunista ulos ja hura hura häitä! Tehtävien jälkeen ehdittiin myös pelailemaan koululla lautapelejä.

Keskiviikkona tehtiin retki kauppaan, josta haettiin torstaina tarvittavia leivontatarvikkeita. Matkalla palautettiin tyhjät maitotölkit kierrätysastiaan ja puhuttiin kierrättämisestä. Mitäs teillä kotona kierrätetään? Metsäpaikalle kun saavuttiin niin laulettiin syksyisiä lauluja ja muutamia lasten toivelauluja. Lauluja; Nallet tallustaa, Tuhatjalkainen, "Sip sap sapsapsaa, sataa..", Käkkärämänty, Autolaulu ja pienen pieni veturi. Yhdessä leikittiin myrkkysieni leikkiä. Ja tämän jälkeen jäi vielä tärkeää leikkiaikaa! Ensimmäistä kertaa myös kunnon vesisade yllätti meidät, ja pääsimmekin testaamaan takkiemme vedenpitävyyttä! ☔️

Torstaina oli melkoinen sadepäivä! Aamulla jäätiin Niittykujalle leipomaan mustikkavadelmapiirakkaa, ja sillä välin kun toinen pienryhmä leipoi, sai toinen ryhmä leikkiä pääskyjen salissa! Kun molemmat porukat sai leivottua, saatiin maistiaisannokset leipomuksista! Hyvää oli! Tämän jälkeen pistettiin sadevaatteet ylle ja lähdettiin kohti koulua! Koululla leikittiin katoksessa Kapteeni käskee -leikkiä ja sisällä kuultiin ensimmäinen matikkatarina, Matikkaseikkailu alkaa! Tarinaan liittyi suuri juhlakuva, josta etsittiin ja yritettiin hahmottaa tarkkoja yksityiskohtia. Tämän jälkeen kaikki saivat vielä Seikkailujen eskariin liittyvät Kynäseikkailuvihot, joista tehtiin ensimmäiset tehtävät. Tehtävässä piti etsiä samanlaiset hahmot.

Perjantai aloitettiin yhteisellä lauluhetkellä Pääskyjen kanssa heidän salissaan. Laulettiin Aamuhämärässä, Käkkärämänty, On syksy niin ihmeellinen ja Vanha reissaaja. Laulujen jälkeen suunnistettiin kohti kotaa ja nuotiopiiriä. Muodostettiin luonnonmateriaaleista muotoja, Hillevi hiiri pohti sadussaan mistä sienet tulevat ja mitä ne tekevät. Löydettiin itsekin komeita kärpässieniä! Kuvattiin myös oma luontopuumme, jonka elämää ja muutoksia seurataan jatkossa viikottain. Piirillä herkuteltiin omia eväitä ja saatiinpa vähän paahtaa vaahtokarkkejakin nuotiossa! Metsäpaikalla jäi vielä aikaa leikeillekkin! Nopeasti jalkauduttiin mustikkapaikalle jatkamaan vanhoja leikkejä ja mine craft löysi taas vanhan leikkipaikkansa!

Hyvää alkanutta syyskuuta!



Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä