Viikko 11

Teksti

Maanantai 12.3 Aamulla ensin luistelimme koulun jäällä, jää oli vielä onneksi ihan hyvä. Luistelun jälkeen teimme matikka tehtäviä,uusi numero johon tutustuttiin oli numero 6.

Tiistai 13.3 Tänään pääsimme koululle katsomaan Taikuri Alfrendon esitystä, ohjelmassa oli niin taikatemppuja kuin vähän pelletemppujakin. Esityksen jälkeen pääsimme vielä taikurikouluun,saimme opetella jonglööräämistä kahdella pallolla ja tehdä ilmapallokoirat ja miekat.

Keskiviikko 14.3 Aamupäivällä ensin muistelimme kirjaimia joihin olemme jo tutustuneet ja keksimme niillä alkavia sanoja. Ettei olisi ollut liian helppoa,kirjaimia piti kiivetä hakemaan lumivuoren päältä. Vähän aikaa leikimme sitten vielä metsässä ja leikin jälkeen menimme sisälle tekemään tuttavuutta taas uuteen kirjaimeen joka oli P kirjain.

Torstai 15.3 Pitkästä aikaa metsäpaikalla,siellä ensin laululeikkejä ja sen jälkeen vapaata leikkiä.

Perjantai 16.3 Tänään vietimme taas metsäpäivää, meillä oli siellä myös vieras Vesa-Pekka Hirvioja. Myös muissa ryhmissä vieraili kuntapäättäjiä. Metsässä ensin teimme lukumäärä alkujumpan,sitten menimme lukumäärähippaa ja lopuksi vielä muodostimme erlaisia ryhmiä eri kehonosilla ja lukumäärillä. Sitten sai leikkiä vapaasti ja vielä ennen ruokailua ehdimme laskea mäkeäkin,hyvät sai mäessä vauhdit.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä