1900-luvun alussa kaksitahoisia ohria viljeltiin lähinnä vain Etelä- ja Lounais-Suomessa, mutta 1920-luvun alkuun mennessä niiden viljely oli yleistynyt myös Hämeessä ja Viipurin läänissä, missä siemen oli enimmäkseen maatiaiskantaista. Suurin osa kaksitahoisista ohrista kuului nuokkuviin, kapea- ja harvatähkäisiin nutans-ohriin.

Vain Turun ja Porin sekä Viipurin lääneissä ja Uudellamaalla viljeltiin jonkin verran kaksitahoista pystyä erectum-ohraa, jonka tähkä oli pysty ja tiheä, korsi vahva sekä jyvä iso ja paksukuorinen. Muoto kulki myös 'Imperial'-ohran nimellä. Niitä oli tuotu aikoinaan Saksasta, Ruotsista ja Pohjois-Amerikasta – etenkin Kanadasta. Niiden viljely hiipui, koska ne olivat varsin vaativaisia viljelyolosuhteiltaan vaatien pitkää kasvuaikaa ja hyvää peltomaan laatua. 1800-luvun lopulta lähtien Länsi-Suomessa oli sangen yleisesti viljelty Kanadasta tuotua erectum-ohraa ja niiden rippeitä oli nähtävillä 1920-luvun alussa sekoittuneena nuokkuvissa länsisuomalaisissa ohrissa.

Nuokkuva ohra soveltui paremmin Suomen ilmastoon ja muihin viljelyolosuhteisiin. Nuokkuvan ohran tyyppiero kulki Länsi-Suomen ja muun Suomen välillä. Länsi-Suomessa ohrat olivat enimmäkseen c-tyyppisiä ja muualla a-tyyppisiä. 1900-luvun alulla suomalainen kasvinjalostaja J.O. Sauli arveli eron syyksi sen, että länsisuomalaisissa ohrissa oli mitä ilmeisimmin sekoittuneena aikoinaan Ruotsista ja muualta tuotuja 'Chevalier'-ohria. Englantilaisen Chevalierin jalostama ohra levisi 1830-luvun alussa Eurooppaan ja se oli suosittu mallasohra. 'Chevalier'-ohrien vaatima kasvuaika oli Suomen oloihin pitkä ja muutenkin se oli vaativa viljeltävä. Tästä syystä Suomessa viljellyt 'Chevalier'-ohrat enemmin tai myöhemmin hävisivät, mutta Saulin oletuksen mukaan niistä mahdollisesti jäi rippeitä maatiaisohriin.

A-tyyppi oli kuitenkin vallitsevin kaikkialla. Yleensä a-tyypin hallitsemissa ohrakannoissa oli myös hieman b-tyyppiä sekoittuneena. Sen sijaan d-tyyppi oli harvinainen. Puhtaat nuokkuvat ohrat olivat harvinaisia, ja niihin oli useimmiten sekoittunut nelitahoisia ohria. Uudellamaalla ne olivat puhtaimpia, mutta niistäkin yli 80 prosenttia oli sekoittuneita sisältäen keskimäärin 13 prosenttia nelitahoista muotoa. Sekoittuneimmat kaksitahoiset ohrat löytyivät Hämeestä.

Nuokkuva kaksitahoinen oli ohramuunnoksista voimakkaimmin pensastuva. Sen vaatima kasvuaika (n. 94 vrk) oli pisin, mutta Saulin ottamat parhaimmat linjat olivat kasvuajaltaan monien nelitahoisten luokkaa. Sen sijaan jyvä (47 g) oli huomattavasti suurempi. Korsi oli erityisen heikko. Saulin mukaan oli vaikea löytää sellaista jalostuslinjaa, jolla olisi ollut riittävän luja korsi. Suomessa on viljelty satunnaisesti ja pieniä määriä myös kaksitahoista kuoretonta ohramuunnosta. Saulin vuoden 1896 näytteissä oli kaksi ilmeisesti samaa alkuperää ollutta kuorettoman ohran näytettä Jyväskylän pohjoispuolelta. 1900-luvun alussa viljeltiin Pohjanmaata myöten erään hämäläisen maanviljelijän 1900-luvun alkuvuosina hankkimaa kuoretonta 'Kivenohraa'. Sen suuri, täyteläinen jyvä oli hyvä jauhatukseen ja ryynitykseen. Sen herkästi lakoontunut lyhyt ja erittäin pehmeä korsi sekä helposti pilaantuva jyvä johtivat kuitenkin siihen, että sitä viljeltiin 1920-luvun alussa enää ani harvassa paikassa.