1900-luvun alkuun asti suomalainen maataloustuotanto perustui pohjoisiin olosuhteisiimme vuosisatojen aikana sopeutuneisiin ja maanviljelijän sopeuttamiin maatiaiskasveihin. Maataloustuotannon uudenaikaistaminen ulottui myös kasviainekseen. Jalostettujen lajikkeiden käyttöönoton myötä viljakasvien runsaslukuiset maatiaiskannat alkoivat harvinaistua viljelyssä 1930-luvun kuluessa ja lähestulkoon hävisivät, maatiaissyysruista lukuun ottamatta, 1960-luvun alkuun mennessä.

Arviolta 1900-luvun alkuvuosiin asti Suomessa viljeltiin käytännössä vain maatiaiskantoja. 1920-luvun alkuun mennessä kauran ja ohran maatiaiskantojen korvautuminen jalostetuilla lajikkeilla näyttää edenneen jo pitkälle. Maatiaiskaurojen viljely oli vähentynyt kolmannekseen (noin 33 % koko kauran viljelyalasta) ja maatiaisohrien viljelyosuus oli arviolta 70 prosenttia. Sen sijaan vehnän ja syysrukiin viljelyssä lajikemateriaalin muutos ei ollut vielä alkanut, vaan viljelyssä oli edelleen maatiaiskantoja tai maatiaistuneita ulkomaisia ensimmäisiä lajikkeita. (Ks. taulukko.)

1930-luvun loppuun mennessä kevätvehnän ja kauran viljelyssä oli siirrytty lähes täysin lajikkeisiin ja syysviljoillakin maatiaiskantojen viljelysuosio oli selvässä laskusuunnassa. 1940-luvulle tultaessa maatiaissyysrukiita viljeltiin merkittävästi enää rukiin viljelyalueen pohjoisimmissa osissa. 1920-luvun alun ja 1940-luvun alun välisenä aikana puolessa syysrukiin peltoalasta oli siirrytty maatiaisista lajikkeiden viljelyyn.

1950-luvulle tultaessa maatiaisvehnien, -ohrien ja -kaurojen viljely oli vähentynyt olemattomiin. Suurin muutos tapahtui syysvehnässä, kun 1930-luvun lopun vajaan kolmanneksen viljelyosuus oli pudonnut vuonna 1950 alle viiteen prosenttiin. Maatiaiskevätvehnää oli vaikea enää löytää pelloilta: viljelyosuus oli vaatimattomat 0,1 prosenttia. Vuoteen 1950 mennessä monitahoisista maatiaisohristakin oli käytännössä luovuttu, sillä niiden osuus jää alle neljään prosenttiin.

Ainoastaan syysrukiissa maatiaiskantoja viljeltiin merkittävissä määrin vielä 1950-luvun loppuun saakka. 1950-luvun alussa niiden osuus oli noin kolmannes. Siinäkin oli vahvasti aleneva suunta, sillä viisi vuotta myöhemmin viljelyosuus oli 18 prosenttia. 1950-luvun puolivälissä ensimmäisen kerran yksi jalostettu ruislajike ohitti viljelyosuudessaan maatiaisrukiiden ryhmän. Tästä huolimatta maatiaisrukiita viljeltiin yhä kautta maan, mutta suhteellisesti vähiten lounaisosissa, vajaan 7 prosentin verran, ja eniten itäosissa maata, reilun kolmanneksen verran rukiin viljelyalasta.

Lajiketilastoissa ainoastaan syysrukiissa maatiaisten viljelyosuus on ollut sen verran korkea, että se on esitetty erillisenä vuoteen 1979 saakka, jolloin niiden viljelyosuus oli 1,9 prosenttia. Vuonna 1996 maatiaissyysrukiin viljelyosuus oli 1,1 prosenttia ja sen viljely keskittyi Pohjois-Karjalan, Kuopion ja Kymen alueille.

Lisätietoja ja lähde: HEINONEN, MAARIT (TOIM.). 2009. Maatiaiskasvien ylläpitoviljely Suomessa. Maa- ja elintarviketalous 144: 102 s.