Ohra
Ohra on 10000 vuotta vanha viljelykasvi
Ohra on maailman vanhimpia viljeltyjä kasveja. Ensimmäiset ohranviljelyn arkeologiset löydöt ajoittuvat noin 9800 vuoden taakse. Ohran viljely alkoi Lähi-idässä. Viljeltyä ohraa (Hordeum vulgare subsp. vulgare) ja villiohraa (Hordeum vulgare subsp. spontaneum) pidetään saman lajin alalajeina.
Ennen ohran viljelyä kerättiin luonnosta sen villistä kantamuodosta jyviä. Villiohra poikkeaa viljellystä ohrasta siinä, että sen tähkä katkeilee jyvien kypsyttyä. Lisäksi viljellyssä ohrassa on tapahtunut geenimutaatioita, joiden seurauksena on syntynyt kaksitahoisesta villiohrasta eroavia monitahoisia ohria.
Monitahoisuus tarkoittaa sitä, että jyvät ovat tähkässä ovat kuudessa rivissä, kun taas kaksitahoisella ne ovat kahdessa. Monitahoisen tähkä antaa enemmän jyviä, mutta pienempiä kuin kaksitahoinen.
Tavallisen kuorellisen ohran lisäksi siitä tunnetaan myös paljasjyväisiä tyyppejä, joilla jyvää ympäröivät helpeet irtoavat puitaessa. Paljasjyväinen eli kuoreton ohra on ollut vuosisatoja sitten nykyistä yleisempi viljelyssä.
Ohra on perinteisesti ollut kevätvilja, mutta nykyään siitä käytetään Keski-Euroopassa kevätohria satoisampia syyslajikkeita.
Ohra on Suomen vanhin viljakasvi
Ohra on Suomen vanhin viljakasvi ja se on nauriin ohella vanhimpia viljelykasvejamme. Vanhimmat ohranjyvät ovat yli 3 500 vuotta vanhoja ja ne ovat löytyneet Varsinais-Suomesta Turusta Niuskalan kivikautiselta asuinpaikalta. Ohra on ollut siitä lähtien Suomen tärkein viljakasvi 1700-luvulle asti, jolloin ruis alkoi syrjäyttää sen.
Monitahoisohra oli vuosisatoja sitten yleisempi ohratyypeistä. Kaksitahoista muotoa viljeltiin Lounais-Suomessa 1700-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella se alkoi yleistyä Etelä-Suomen vallitsevaksi ohratyypiksi.
Ohra on kauran ohella ainoa viljakasvi, jota viljellään koko Suomessa. Nykyään ohraa viljellään Suomessa pääasiassa rehuksi ja mallasohraksi.
Suomalaisia maatiaisohria ja vanhoja ohralajikkeita koskevaa kirjallisuutta
Grotenfelt, G. (1922) Suomalainen peltokasviviljelys. Jälkimmäinen osa. Maatalouden tietokirja. Helsinki: Otava.
Harja, V. (1945) Vankkuri-ohra. Valtion maatalouskoetoiminnan tiedonantoja N:o 204: 1–12.
Heinonen, M. (2002) 1900-luvun alun ohria Suomessa. Maatiainen 4/2002.
Kivi, E. (1955) Ohran jalostus Tammistossa. Siemenjulkaisu 1955: 123–133.
Onnela, J. (1996) Selvitys maatiaisten ja vanhojen viljelykasvilajikkeiden esiintymisestä. KTTK,
moniste.
Sauli, J. O. (1920) Tavallisimmista viljelykasvilaaduista, niiden ominaisuuksista ja sopivuudesta
meillä. Siemenjulkaisu 1920: 110–133.
Sauli J. O. (1925) Laatuselitys kauppaan lasketuista Tammiston jalosteista. Siemenjulkaisu 1925:
110–114.
Sauli, J.O. (1930 a). Selostus Tammiston uusimmista kauppaan lasketuista jalosteista.
Siemenjulkaisu 1930: 180–183.
Sauli, J.O. (1935) Selostus Tammiston uusimmista kauppaan lasketuista jalosteista. Siemenjulkaisu 1935:
108–110.
Sauli, J.O. (1950) Tammiston kasvijalosteiden historiikkia. Siemenjulkaisu 1950: 131–135.
Rousi, A. (1997) Auringonkukasta viiniköynnökseen. Ravintokasvit. Porvoo: WSOY.
Ulvinen, O. (2005) Suomalaisten viljelykasvilajikkeiden kuvauksia 1. Ohra.
Valle, O. (1938) Hankkijan kasvinjalostuslaitos 25-vuotias. Siemenjulkaisu 1938: 5–25.
Valle, O. (1959) Suomalaisten viljelykasvilajikkeiden menestymisestä Pohjois-Amerikan
mantereella. Terra N:o 2, 98–107.