4.3.2. Vaativa erityinen tuki
4.3.2. Vaativa erityinen tuki
Ne lapset ja nuoret, joilla on erittäin vakavia psyykkisiä pulmia, moni- ja vaikeavammaisuutta, kehitysvammaisuutta tai autismin kirjoa, tarvitsevat mahdollisesti oppimiseensa ja kuntoutumiseensa vaativaa ja moniammatillista erityistä tukea. Opetuksen yhteydessä tehdään yhteistyötä monen ammattilaisen kesken. Oppilailla saattaa olla esimerkiksi henkilökohtainen avustaja, luokassa toimii koulunkäynnin ohjaaja tai mahdollisesti tulkki. Oppilaiden vanhempien tai huoltajien tulee olla tiiviisti mukana koulutyössä tukeakseen lapsensa kasvua ja kehitystä. Vaativan erityisen tuen palvelut on keskitetty Akvarellin koululle.
Akvarellin koululla voidaan järjestää oppilaalle tuettu koulujakso. Tavoitteena on tukea lapsen koulunaloitusta uudessa koulussa. Jakso aloitetaan alkutapaamisella, jolloin oppilas voi tutustua kouluun, luokkaan ja ryhmän aikuisiin. Alkutapaamisessa sovitaan koulunaloituskäytännöt ja verkostopalaveri noin kuukauden päähän. Tuetun koulujakson tavoitteena on, että oppilas omaksuu vähitellen riittävät koulunkäyntitaidot suoriutuakseen koulutyöstään. Tukena tässä toiminnassa on koulun moniammatillinen ja pedagoginen tiimi sekä tarvittaessa oppilaan omaohjaaja. Tuetun koulujakson jälkeisessä verkostopalaverissa varmistetaan, että pedagogiset asiakirjat on saatu Akvarellin koululle ja että ne ovat ajan tasalla.
Liite 12: Tuettu koulujakso Akvarellin koulussa