14.4.6 Uskonto

Työtavat ja oppimisympäristöt

Kaikilla vuosiluokilla koulussa kunnioitetaan ja arvostetaan edustettujen uskontojen ja katsomusten moninaisuutta. Avainsanoja ovat kiireettömyys, keskusteleminen, mielipiteen ilmaisu ja perustelu sekä vuorovaikutus ja toiminnallisuus.

Opetuksessa tärkeitä ovat oppilaslähtöisyys, oppilaan kokemusmaailman kunnioittaminen sekä luovat ja elämykselliset menetelmät. Opetuksessa pyritään huomioimaan erilaiset oppijatyypit. Työtavoissa huomioidaan oppilaiden ikä, ryhmädynamiikka ja ryhmän koko. Opetuksen järjestämisessä huomioidaan myös ryhmän koostuminen usean eri luokka-asteen oppilaista. Työskentelytavoissa huomioidaan keskeisen aineksen kertautuminen eri lukuvuosina.

Oppilaiden omaa osallisuutta pyritään vahvistamaan haastamalla heidät pois omalta mukavuusalueeltaan erilaisten työtapojen muodossa. Lisäksi työtavoissa pyritään monipuolisuuteen huomioiden tilojen, välineiden ja materiaalien antamat puitteet.


Eriyttäminen ja tuki


Kaikilla luokka-asteilla on samat ohjaus- ja tukimuodot. Työskentelyssä vahvistetaan oppimista, osallisuutta sekä opiskelutaitoja ja oma-aloitteisuutta.

Oppilaat voivat näyttää osaamistaan monin eri tavoin, esimerkiksi näytelmien, esitelmien, kirjallisen ja suullisen tuotoksen muodossa. Oppilaalle voidaan tarjota myös lisäaikaa kokeessa tai koe voidaan suorittaa sovitusti pienemmissä osissa tai koetta voidaan täydentää suullisesti. Tarvittaessa oppilaalle hankitaan äänikirjoja ja muuta oppimista tukevaa materiaalia. Erityisopettajan tai koulunkäyntiohjaajan tukea pyritään järjestämään tarvittaessa.


Arviointi

Arviointi on jatkuvaa, monipuolista ja kannustavaa. Kuudennen ja yhdeksännen luokan lopussa olevat valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteissa määritellyt arviointikriteerit toimivat arvioinnin pohjana myös muilla luokka-asteilla.

Hyväksytyn arvosanan saadakseen oppilaan tulee osallistua opiskeltavien asioiden käsittelyyn ja antaa hyväksyttäviä näyttöjä osaamisestaan.


Uskonnon tavoitteet

Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen
T1 ohjata oppilasta perehtymään opiskeltavan uskonnon pyhiin kirjoihin ja kertomuksiin sekä keskeisiin oppeihin S1 L1
T2 ohjata oppilas tutustumaan opiskeltavan uskonnon rituaaleihin ja tapoihin sekä pyhiin paikkoihin ja rakennuksiin S1 L1, L2
T3 auttaa oppilasta tunnistamaan uskonnollisen kielen erityispiirteitä ja vertauskuvallisuutta S1, S2 L2, L3, L4
T4 ohjata oppilasta etsimään, arvioimaan ja käyttämään uskontoa koskevaa tietoa erilaisista lähteistä S1, S2, S3 L4, L5, L6
T5 opastaa oppilasta perehtymään Suomen ja Euroopan uskonnollisiin ja katsomuksellisiin juuriin ja nykytilaan S1, S3 L1, L2
T6 ohjata oppilas tutustumaan juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin ja niiden vaikutukseen ja historiaan Euroopassa S3 L2
T7 kannustaa oppilasta kunnioittamaan omaa ja toisen pyhää sekä käyttäytymään asianmukaisesti erilaisissa uskonnollisissa tilaisuuksissa ja tilanteissa S1, S3 L2, L5, L6
T8 ohjata oppilas perehtymään opiskeltavan uskonnon eettisiin opetuksiin sekä eri uskontoja yhdistäviin eettisiin periaatteisiin S1, S2, S3 L7
T9 ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisoikeuksiin ja erityisesti YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen sisältyviä arvoja yksilön ja yhteisön näkökulmasta S2, S3 L2
T10 ohjata oppilasta arvioimaan tekemiään valintoja ja pohtimaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmasta S2, S3 L1, L3, L6
T11 luoda oppilaalle mahdollisuuksia keskustella eettisistä kysymyksistä, ilmaista rakentavasti ajatuksiaan ja tunteitaan sekä harjoitella perustelemaan omia näkemyksiään S1, S2, S3 L1, L4, L6, L7
T12 auttaa ja tukea oppilasta muodostamaan ja vahvistamaan myönteistä maailmankatsomusta, itsetuntoa ja luottamusta elämään S3 L1

Uskonnon arviointikriteerit 6. vuosiluokan päätteeksi hyvää osaamista kuvaavaa sanallista arviota/arvosanaa kahdeksan varten

Uskonnon tavoitteena on Sisältö-alueet Arvioinnin kohteet uskonnossa Arvion ”hyvä” / arvosanan kahdeksan osaaminen
T1 ohjata oppilasta perehtymään opiskeltavan uskonnon pyhiin kirjoihin ja kertomuksiin sekä keskeisiin oppeihin S1 Uskontoa koskevan tiedon hallitseminen, uskonnon monilukutaito Oppilas osaa nimetä opiskeltavan uskonnon lähteitä ja tekstejä sekä kuvata niiden keskeisiä sisältöjä.
T2 ohjata oppilas tutustumaan opiskeltavan uskonnon rituaaleihin ja tapoihin ja pyhiin paikkoihin ja rakennuksiin S1 Uskontoa koskevan tiedon hallitseminen, uskonnon monilukutaito Oppilas osaa kertoa esimerkkien avulla opiskeltavan uskonnon keskeisistä rituaaleista, tavoista ja pyhistä paikoista sekä kuvata niiden merkitystä.
T3 auttaa oppilasta tunnistamaan uskonnollisen kielen erityispiirteitä ja vertauskuvallisuutta S1, S3 Uskonnon kielen ja symbolien analysointi Oppilas osaa antaa esimerkkejä uskonnollisesta kielestä ja sen vertauskuvallisuudesta
T4 ohjata oppilas etsimään, arvioimaan ja käyttämään uskontoa koskevaa tietoa erilaisista lähteistä Oppilas osaa hakea tietoa useasta lähteestä S1, S2, S3 Oppimaan oppimisen taidot uskonnon opiskelussa Oppilas harjoittelee arvioimaan löytämänsä tiedon luotettavuutta ja objektiivisuutta.
T5 opastaa oppilasta perehtymään Suomen ja Euroopan uskonnollisiin ja katsomuksellisiin juuriin ja nykytilaan S1, S2 Uskontoa ja kulttuuria koskeva tieto Oppilas tunnistaa uskontojen merkityksiä yhteiskuntien kehityksessä, kulttuurissa ja mediassa ja osaa antaa niistä esimerkkejä.
T6 ohjata oppilas tutustumaan juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin ja niiden vaikutukseen ja historiaan Euroopassa S2, S3 Uskontoa ja kulttuuria koskeva tieto Oppilas osaa kuvata juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin pääpiirteet sekä niiden keskinäiset suhteet.
T7 kannustaa oppilasta kunnioittamaan omaa ja toisen pyhää sekä käyttäytymään asianmukaisesti erilaisissa uskonnollisissa tilaisuuksissa ja tilanteissa S1, S2, S3 Uskonnon monilukutaito Oppilas tietää, miten toimitaan ja pyrkii toimimaan asianmukaisesti ja kunnioittavasti erilaisissa uskonnollisissa tilanteissa ja paikoissa.
T8 ohjata oppilas perehtymään opiskeltavan uskonnon eettisiin opetuksiin sekä eri uskontoja yhdistäviin eettisiin periaatteisiin S2, S3 Etiikkaa koskeva tieto Oppilas tunnistaa ja osaa nimetä opiskeltavan uskonnon eettisiä opetuksia sekä uskontoja ja katsomuksia yhdistäviä eettisiä periaatteita.
T9 ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisoikeuksiin ja erityisesti YK:n Lapsen oikeuksien sopimukseen sisältyviä arvoja yksilön ja yhteisön näkökulmasta S2, S3 Ihmisoikeusetiikka Oppilas tietää YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen keskeisen sisällön ja osaa kertoa esimerkkejä ihmisoikeuksista.
T10 ohjata oppilasta arvioimaan tekemiään valintoja ja pohtimaan toiminnan taustalla vaikuttavia arvoja eettisten periaatteiden ja kestävän tulevaisuuden näkökulmasta S2, S3 Eettinen pohdinta Oppilas osaa kertoa arjen esimerkkejä kestävän tulevaisuuden rakentamisesta. Hän osaa soveltaa opiskelemansa uskonnon eettisiä periaatteita omassa pohdinnassaan.
T11 luoda oppilaalle mahdollisuuksia keskustella eettisistä kysymyksistä, ilmaista rakentavasti ajatuksiaan ja tunteitaan sekä harjoitella perustelemaan omia näkemyksiään S1, S2, S3 Ajattelun ja vuorovaikutuksen taidot Oppilas osallistuu yhteiseen keskusteluun, osaa kuunnella toisia ja ilmaista itseään.
T12 auttaa ja tukea oppilasta muodostamaan ja vahvistamaan myönteistä maailmankatsomusta, itsetuntoa ja luottamusta elämään S3 Ei vaikuta arvosanan muodostumiseen. Oppilaita ohjataan pohtimaan kokemuksiaan osana itsearviointia.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä