Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen

Seudullinen tarkennus

Seutukunnallisena tavoitteena on tutustua erilaisiin laitteisiin, ohjelmiin, oppimispeleihin, järjestelmiin ja palveluihin sekä opetella tietoteknisiä perustaitoja. Oppimisessa painottuvat monikanavaisuus, leikillisyys ja ilo. Yhdessä tehden opitaan vuorovaikutustaitoja ja hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologian mahdollisuuksia. Työskennellään yksin ja yhdessä eri oppimisympäristöissä harjoitellen tvt:n turvallista käyttöä aikuisen kanssa. Tuetaan koteja tieto- ja viestintäteknologian käytössä. Ohjataan lasta löytämään hyviä ergonomisia käyttötapoja. Annetaan mahdollisuuksia kokeilla ja tuottaa itse.

Näiden tavoitteiden toteutumisesta huolehditaan siten, että esiopetusta suunnitellaan ja kehitetään tvt:n mahdollisuukset hyödyntäen ja kaikilla on mahdollisuus käyttää tvt-laitteita. Tämä mahdollistuu siten, että kasvattajalla on riittävät tietotekniset taidot ja käytössä on välineistöä. Aikuisen esimerkki on tärkeä, tarvitaan uskallusta ja rohkeutta lähteä yhdessä tutkimusmatkalle. Laitteita käytetään luontevasti eri tilanteissa, monipuolisesti ja ne ovat lapsen saatavilla. Lapsi nähdään aktiivisena oppijana, annetaan mahdollisuus luovalle kokeilulle, omalle tekemiselle ja tuottamiselle.


Tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen seudulliset tavoitteet ja painotukset

Esiopetuksessa lapsi:
- tutustuu erilaisiin oppimispeleihin, ohjelmiin ja palveluihin aikuisen johdolla; erilaisilla saatavilla olevilla laitteilla, erilaisissa tilanteissa - tarkoituksenmukaisesti
- saa olla aktiivinen ja saa luovasti kokeilla laitteiden käyttöä ja opetella sitä
- saa nähdä henkilökunnan käyttävän laitteita sujuvasti normaalina osana työskentelyä
- harjoittelee tietoteknisiä perustaitoja, kuten erilaisten laitteiden ja ohjelmien avaaminen ja sulkeminen, hiiren käyttö, näytöltä ohjaaminen, näppäimistön käyttö, laitteiden oikea käsittely
- ohjelmoinnin perusajatukseen tutustuminen ja valmiuksien kehittäminen esim. yksinkertaisten käskyjen antaminen kaverille, loogisen ajattelun kehittäminen ja suuntien hahmottaminen
- tutustuu aikuisen johdolla tiedonhakuun ja verkostoitumiseen esim. videoneuvottelu
- saa kokemuksia erilaisista tavoista tuottaa sisältöä esim. valokuvaaminen, äänittäminen
- voi käyttää esiopetuksessa omia tieto- ja viestintäteknologisia laitteita huoltajien kanssa sovituilla tavoilla
- kokee TVT:n avulla kokonaisvaltaisemman oppimaiseman, joka kannustaa aktiiviseen, yhteisölliseen ja itsenäiseen oppimiseen

Ohjelmoinnilla tarkoitetaan yleisesti käskyjen antamista tietokoneelle. Esiopetuksessa ohjelmointi on esimerkiksi selkeiden ohjeiden ("komentojen") antamista ihmiseltä toiselle (esimerkiksi kapteeni käskee-leikki).

Arviointi ja kehittäminen tieto- ja viestintäteknologiassa

Esiopetuksen toimintakulttuurin lähtökohtana on tarjota kaikille yhteinen esiopetus, jossa on jokaiselle lapselle sopivia oppimisen mahdollisuuksia tieto- ja viestintäteknologiassa ja turvataan tarvittava kasvun ja oppimisen tuki. Avoin vuorovaikutus ja yhteisölliset toimintatavat tukevat tvt:n käyttöönottoa esiopetuksessa. Oppimiskokonaisuudet, tutkiva työtapa ja leikki ovat esiopetuksen toteutuksen tapoja.Seutukunnallisena tavoitteena kasvun ja oppimisen tuen suunnitelmien, toteutuksen, arvioinnin ja seurannan siirtyminen sähköiseksi, jolloin myös nivelvaiheissa tiedonsiirto sujuisi joustavasti.

Opiskeluhuollon monialaisen yhteistyön rakenteita, muotoja ja toimintatapoja kehitetään esiopetusyhteisössä ja eri yhteistyötahojen kanssa tvt:n mahdollisuudet hyödyntäen.

Toimintakauden vaihtuessa käydään yksiköittäin läpi edellisen lukuvuoden arvioinnin tulokset, tehdään tarvittavia muutoksia ja parannuksia toimintatapoihin sekä suunnitellaan arvioinnin ja opetussuunnitelman avulla alkavan lukuvuoden toiminta.