Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu

Kulttuurinen osaaminen,vuorovaikutus ja ilmaisu


Seudulliset tavoitteet:

Vuorovaikutustaitojen harjoittelu aloitetaan tunnistamalla ja nimeämällä tunteita. Tunteiden tunnistaminen on lähtökohta itsesäätelytaitojen kehittymiselle. Omien tunteiden hallinta on lähtökohta vuorovaikutustaitojen oppimiselle. Forssan seudulla on käytössä erilaisia tunnetaitoja tukevia ohjelmia esimerkiksi Askeleittain, Turvataidot, Mini Verso ja satuhieronta.

Lapsi oppii toimimaan ryhmän jäsenenä ja ottamaan muut ihmiset huomioon.

Lasten kanssa keskustellaan kulttuureista ja erilaisuuden hyväksymisestä.

Luova toiminta kehittää lasten ilmaisutaitoja. Lapsille annetaan mahdollisuuksia toteuttaa mielenkiinnon kohteitaan. Ilmaistessa itseään lapset kehittävät mielikuvitustaan, esiintymistaitojaan ja itsetunto vahvistuu.

Luovan toiminnan menetelmiä ovat muun muassa erilaiset teatterit ja näytelmät, sadut ja runot, tanssi, musiikki, liikunta ja kädentaidot.

Lapsia kannustetaan nauttimaan ja iloitsemaan omista ja toisten taidoista sekä oppimisesta.


Arviointi ja kehittäminen

Vuorovaikutustaitoja arvioidaan jokapäiväisissä toiminnoissa. Aikuiset ovat läsnä lapsille ja auttavat lasta toimimaan yhteisön jäsenenä. Läsnäoleva aikuinen pystyy puuttumaan erilaisiin tilanteisiin ja auttamaan lapsia selviämään tilanteissa tilanteiden vaatimalla tavalla.

Lapsille annetaan mahdollisimman paljon myönteistä palautetta aidoissa onnistumisten tilanteissa. Myönteinen palaute kehittää lasta toimimaan toivotulla tavalla.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä