Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

Seudulliset tavoitteet

Lapsi oppii oman kehitystasonsa mukaan huolehtimaan itsestään, toisista ja yhteisestä ympäristöstä.

Lapsi osaa arjen taitoja mm. ruokailu, pukeminen, hygienia, turvallisuus.

Lapsi osaa toimia yhdessä toisten ihmisten kanssa ja hän omaksuu sellaisia toimintatapoja, joiden avulla hän voi selvitä arjen tilanteista.

Lapsi nauttii liikkumisesta. Liikunta tulee luonnolliseksi osaksi arkea (liikunnallinen elämäntapa)





Arviointi ja kehittäminen

Aikuiset havainnoivat ja arvioivat toimintaa ja lasten käyttäytymistä arjessa.

Huoltajien kanssa keskustellaan lapsen kehityksestä ja arjen taitojen hallitsemisesta esiopetuksessa ja muualla.

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota lasten liikkumiseen ja liikunnan määrään. Toimintaa kehitetään siten, että lapsilla on mahdollisuus liikkua monipuolisesti ja riittävästi joka päivä.

Liikunnan määrää arvioidaan:
- päivittäisissä siirtymätilanteissa
- retkillä liikkumisessa
- leikin ja liikunnallisen leikin määrää päivittäin
- ohjatun liikunnan hetkillä lasten liikkumisen määrää
- ulkoliikunnan määrää päivittäin
- oppimista edistävän ohjauksen määrää ulkona ja liikkuessa

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä