Saksa (B2- ja B3-kielen oppimäärä)

Saksa (B2- ja B3-kielen oppimäärä)

Lukion kaikki saksan kielen kurssit ovat syventäviä kursseja. Lukiossa alkavan B3-kielen kurssit SAB1 ja SAB2 on tarkoitettu niille, jotka eivät ole opiskelleet saksaa ja niille, jotka haluavat vielä vahvistaa jo hankkimaansa saksan kielen taitoa.

Ensimmäisillä kursseilla painottuvat suulliset ja niihin luontevasti liittyvät pienet kirjalliset vuorovaikutustilanteet. Myös kuuntelemista harjoitellaan. Kirjallisen viestinnän osuus kasvaa vähitellen, mutta suullista viestintää harjoitellaan edelleen kaikilla kursseilla. Keskeistä on kehittää jokapäiväisen viestinnän perusvalmiuksia. Rakenteita opetellaan, harjoitellaan ja kerrataan joustavasti sopivien aihepiirien yhteydessä. Hyvien ääntämistottumusten vakiinnuttamiseen kiinnitetään huomiota alusta pitäen.

Kurssit arvioidaan numerolla, jos kurssiselosteessa ei muuta mainita.

Syventävät kurssit

1. Tutustutaan toisiimme ja uuteen kieleen (SAB1)

Kurssi tutustuttaa saksan alkeisiin. Opit yksinkertaisia arkipäivän tilanteita kuten tervehtimään sekä kertomaan hiukan itsestäsi ja perheestäsi saksan kielellä. Samalla tutustut jo hieman Saksaan ja saksankielisiin maihin sekä kulttuuriin.

2. Matkalla maailmassa (SAB2)

Kurssi opettaa turistisaksaa. Opit mm. ostamaan matkalipun, neuvomaan tietä, majoittumaan, asioimaan kaupassa ja ravintolassa.

3. Elämän tärkeitä asioita (SAB3)

Kurssilla harjoitellaan vuorovaikutustaitoja eri viestintäkanavia käyttäen. Aihepiirit liittyvät nuorten jokapäiväiseen elämään, kiinnostusten kohteisiin ja vapaa-ajan viettoon.

4. Monenlaista elämää (SAB4)

Kurssin aihepiirit käsittelevät viestintää kulttuurienvälisessä kohtaamisessa Suomessa ja saksankielisissä maissa. Aihepiirit liittyvät mm. asuinympäristöön. Myös kirjoitustaitoa harjoitellaan lyhyiden viestinnällisten tehtävien avulla.

5. Hyvinvointi ja huolenpito (SAB5)

Kurssilla tutustutaan erilaisiin hyvinvointiin, ihmissuhteisiin ja elämänvaiheisiin liittyviin teksteihin ja harjoitellaan keskustelemaan niihin liittyvistä asioista. Kurssilla painotetaan puheviestintää ja vahvistetaan perusrakenteiden hallintaa sekä kirjoitustaitoa.

6. Kulttuuri ja mediat (SAB6)

Kurssin aihepiireinä voivat olla esimerkiksi kohdekulttuurin mediat, kuvataide, kirjallisuus, musiikki, elokuva, teatteri tai urheilu. Vahvistetaan oppilaan monilukutaitoa. Kurssilla harjoitellaan kielitaidon kaikkia osa-alueita.

7. Opiskelu, työ ja tulevaisuus (SAB7)

Kurssin aihepiirit liittyvät kouluun, myöhempään opiskeluun, nuorten tulevaisuudensuunnitelmiin ja työelämään. Kurssilla harjoitellaan kyseisiin aihepiireihin liittyvää suullista ja kirjallista viestintää, kuten omien toiveiden ja suunnitelmien kuvailua.

8. Yhteinen maapallomme (SAB8)

Kurssin aihepiirit liittyvät luontoon, erilaisiin asuinympäristöihin sekä kestävään elämäntapaan. Kurssilla jatketaan keskusteluharjoituksia ja parannetaan kielitaitoa opiskelijoiden tarpeiden mukaan.

9. Kansainvälinen toiminta (SAB9)

Kurssilla hyödynnetään kielitaitoa ja vahvistetaan kulttuurista ymmärrystä. Kurssin aihepiirit liittyvät kansainväliseen yhteistyöhön, vapaaehtoistyöhön ja työelämään.

10. Viesti puhuen ja kirjoittaen (SAB10)
Kurssilla vahvistetaan tuottamistaitoja, joita tarvitaan erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Kerrataan aiemmin käsiteltyjä aihepiirejä tai niitä täydennetään opiskelijoiden tarpeiden mukaan.

Soveltavat kurssit

11. Abikurssi (SAB11)

Kurssilla harjoitellaan ylioppilaskokeen eri alueita: kuullun- ja luetunymmärtämistä, kielen rakenteita ja kirjoitelman laatimista. Kurssi arvioidaan suoritusmerkinnällä tai haluttaessa arvosanalla.


Nach Deutschland (Teemaopinto TO36)

Kurssi on itse maksettava opintomatka saksalaiseen kaupunkiin tai kaupunkeihin. Matkan ajankohta ja kesto sovitaan erikseen. Ennen matkaa tehdään portfolio matkakohteesta ja matkan aikana pidetään päiväkirjaa. Vaihtoehtoisesti kurssi voi sisältää yhteistyötä saksalaisen oppilaitoksen kanssa. Arvostelu suoritusmerkinnällä.