Kemia

Kemia

Kemian opetus tukee opiskelijan luonnontieteellisen ajattelun ja nykyaikaisen maailmankuvan kehittymistä osana monipuolista yleissivistystä. Opetus ohjaa ymmärtämään kemian ja sen sovellusten merkitystä jokapäiväisessä elämässä, ympäristössä, yhteiskunnassa ja teknologiassa. Opetus välittää kuvaa kemian merkityksestä kestävän tulevaisuuden rakentamisessa: kemiaa tarvitaan uusien ratkaisujen kehittämisessä sekä ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin turvaamisessa.

Kemian opetuksen lähtökohtana on elinympäristöön liittyvien aineiden ja ilmiöiden havainnointi ja tutkiminen. Tieto- ja viestintäteknologiaa käytetään muun muassa mallintamisen välineenä, tutkimusten tekemisessä ja tuotosten laatimisessa. Kokeellisessa työskentelyssä toimitaan kemikaali-, jäte- ja työturvallisuuslainsäädännön mukaisesti.

Paras suoritusjärjestys on numerojärjestyksessä KE1 - KE5, kuitenkin kurssin KE5 voi suorittaa ennen kurssia KE4. Työkurssille KE6 osallistuminen edellyttää vähintään kahden kurssin aikaisempaa suoritusta.

Arvostelu numeroin, paitsi KE6 ja KE8 suoritusmerkinnällä. Itsenäisesti ei voi opiskella kursseja KE6-8.

Pakollinen kurssi

1. Kemiaa kaikkialla (KE1)

Kaikille yhteisen kemian kurssin tarkoituksena on peruskoulussa hankittujen tietojen ja taitojen pohjalta antaa se kemiallinen yleissivistys, jota tarvitaan lukio- ja jatko-opinnoissa. Kurssilla käsitellään atomin rakennetta, alkuaineiden jaksollista järjestelmää, yhdisteen kaavan määrittämistä ja tutustutaan kemiallisiin sidoksiin poolisuuden avulla.

Syventävät kurssit

2. Ihmisen ja elinympäristön kemiaa (KE2)

Kurssin tavoitteena on oppia tuntemaan aineen rakenteen ja ominaisuuksien välisiä yhteyksiä orgaanisessa kemiassa sekä oppia tutkimaan kokeellisesti aineiden rakenteeseen, ominaisuuksiin ja reaktioihin liittyviä ilmiöitä. Orgaanisista yhdisteistä selvitetään sidos- ja avaruusrakenne sekä isomeria. Matemaattisesti käsitellään pitoisuutta ja ainemäärää.

3. Reaktiot ja energia (KE3)

Kurssin tavoitteena on oppia kemiallisen reaktion kulku ja siinä tapahtuvat energian muutokset. Tavoitteena on oppia kirjoittamaan reaktioyhtälöitä ja käsitellä reaktioita matemaattisesti. Keskeisenä sisältönä on kemiallisen reaktion symbolinen ilmaisu, reaktionopeus sekä epäorgaaniset ja orgaaniset reaktiotyypit. Lisäksi tutustutaan kaasujen ominaisuuksiin ja niiden yleisen tilanyhtälöön.

4. Materiaalit ja teknologia (KE4)

Kurssin tavoitteena on oppia tuntemaan metallien ja muiden materiaalien valmistamista ja ominaisuuksia. Kurssilla tutustutaan, miten kemiallisella reaktiolla tuotetaan sähkövirtaa ja miten sähkövirralla saadaan aikaan kemiallisia reaktioita. Keskeisiä sisältöjä ovat sähkökemiallinen jännitesarja, normaalipotentiaali, elektrolyysi, hapettumis-pelkistymisreaktiot sekä bio- ja synteettiset polymeerit.

5. Reaktiot ja tasapaino (KE5)

Kurssin tavoitteena on oppia ymmärtämään reaktion tasapainotilan muodostuminen ja soveltamaan Le Chatelierin periaatetta tasapainon säätelyyn. Tavoitteena on oppia tasapainon laskennallisia sovelluksia. Keskeiset sisällöt ovat reaktiotasapaino, happo-emästasapaino, vahvat ja heikot protolyytit, puskuriliuokset, liukoisuus ja liukoisuustasapaino.

Soveltavat kurssit

6. Kemian kokonaiskuva (KE6)

Kurssi on tarkoitettu ylioppilaskirjoitusten kemian kokeeseen osallistuville. Kurssilla jäsennetään ja täydennetään aiemmin opittuja keskeisiä asioita. Harjoitusmateriaalina käytetään ylioppilastehtäviä ja yliopistojen ja korkeakoulujen pääsykoetehtäviä.

7. Työkurssi (KE7)

Kurssilla tutustutaan kemian laboratoriotyöskentelyyn. Harjoitustöinä suoritetaan ionireaktioita, kvalitatiivisia ja kvantitatiivia analyysejä. Suoritetaan erilaisia titrauksia. Tehdään synteesejä esim. asetyylisalisyylihappoa ts. Aspiriinia. Harjoitellaan erotusmenetelmiä: uutto, suodatus, tislaus, kromatografiaa jne. Kurssin aikana voidaan suorittaa laajahko tutkimustyö, josta laaditaan työselostus. Kurssilla käsitellään työturvallisuutta. Maksimi 16 opiskelijaa.

8. Kemian kertauskurssi syksyllä kirjoittaville abeille (KE8)

Kurssin laajuus on 0,5 kurssia. Katso KE6.