Uskonpuhdistus

Uskonpuhdistus


Löytöretkien ansiosta oli opittu tuntemaan maapallon todellinen koko ja muoto. Oli myös käynyt ilmi, että maapallo onkin vain vähäinen taivaankappale mittaamattoman suuressa avaruudessa. Kaikki tämä uusi ja hämmentävä tieto mullisti ihmisten käsityksen maailmasta.

Kirkko pyrki ohjailemaan tavallisen ihmisen elämää uhkailemalla kuolemanjälkeisellä kadotuksella. Mutta ihmiset eivät halunneet enää sokeasti hyväksyä kirkon synkkiä oppeja.

Luottamus kirkkoon horjui myös anekaupan vuoksi. Papit nimittäin myivät ihmisille anekirjoja, joissa luvattiin ostajan synnit anteeksi. Papit keräsivät kirkolle, jotkut myös itselleen, suunnattomia omaisuuksia anekaupalla.

Saksassa ryhdyttiin 1500-luvun alussa Martti Lutherin johdolla protestoimaan katolisen kirkon oppeja vastaan. Luther vaati, että maallisten rikkauksien keräämisen sijasta kirkon olisi kiinnitettävä enemmän huomiota kristilliseen sanomaan. Katolinen uskonto oli puhdistettava vääristä opeista. Niitä muutoksia, joita tapahtui kirkon toiminnassa monissa maissa, kutsutaan uskonpuhdistukseksi. Yksi uudistuksista oli, että jumalanpalveluksia ei pidetty enää latinaksi, vaan ihmisten omalla kielellä. Uskonpuhdistus levisi Mikael Agricolan ansiosta nopeasti myös Suomeen.

Mikael Agricolan suomentama Uusi testamentti 1500-luvulta esillä  reformaationäyttelyssä Helsingissä - Seurakuntalainen
Martti Luther

Mikael Agricola kehitti suomen kirjakielen | Paikalliset | Helsingin Uutiset
Mikael Agricola